Tietomallinnuksen lyhyt oppimäärä

Maailma ja toimintamenetelmät alalla kuin alalla tuntuvat muuttuvan nopeammin kuin kukaan tahtoo pysyä perässä. Maisema-arkkitehtuurin saralla vuosisatoja primäärisenä suunnittelumuotona ollut käsin piirtäminen on jäänyt digitaalisen piirtämisen ja CAD-ohjelmien jalkoihin ja nyt on taas meneillään muutos kun kaikki tiedot suunnitelmasta pyritään tiivistämään yhteen sähköiseen pakettiin.

Olli Hakala kertoi tällä viikolla seminaariesitelmässään tietomallinnuksesta. Se on suunnittelu- ja rakennusalalla projektinhallinnan uusi menetelmä, joka mahdollistaa tiedon hyödyntämisen läpi koko projektin elinkaaren. Olli kuitenkin painotti että uusi muoto ei suinkaan ole syrjäyttämässä vanhoja, vaan on tulossa lähinnä niiden rinnalle monipuolistaen tietojen käsittelymahdollisuuksia.

Muutos on joka tapauksessa ollut varsin nopea koska aloittaessani opinnot viitisen vuotta sitten tällainen tietomalli oli vielä varsin tuntematon käsite eikä mitään siihen viittaavaa koulutusta löydy vielä tänä päivänäkään maisema-arkkitehtien tutkintokaaviosta.

Tietomallissa on periaatteessa kyse sähköisen 3D-mallin ja Excel taulukon risteytyksestä, missä kaikki suunnitelman tiedot löytyvät periaatteessa samasta "tiedostosta". Tietomallissa jokaisesta 3D objektista voidaan syöttää järjestelmään periaatteessa rajattomasti tietoa, esimerkiksi maakerroksesta paksuus, laatu, hinta  ja muut tarkennukset tai jostain rakennemoduulista mitat, tyyppi, valmistaja, väri, pintakäsittely yms. Mallista voidaan myös helposti tuottaa erilaisia listoja, esimerkiksi montako X moduulia ja Y materiaalia suunnittelualueelle menee, tuottajan yhteystiedot, hinnat jne.

Periaatteellisella tasolla paperipiirustuksista siis voitaisiin kokonaan luopua ja käyttää vain ja ainoastaan yhtä tietomallia työkaluna projektin kaikissa vaiheissa alkaen suunnittelusta ja päätyen rakentamisen kautta huoltoon ja ylläpitoon. Tietomallia voivat periaatteessa hyödyntää kaikki projektin osalliset tilaajasta, suunnittelijan ja urakoitsijan sekä viranomaisen kautta  käyttäjään.

Tämä on siis periaatteellisella tasolla, koska paperin korvaaminen työmaalla esimerkiksi läppärillä tai iPadillä voi olla hieman kyseenalaista. Mittojen yms. tarkastaminen "työrukkaset kädessä" voi kuitenkin olla käytännössä helpompaa paperilta kuin näytöltä, kuten myös seminaariyleisöstä huomautettiin. Toisaalta jos uudet koneohjatut kaivinkoneet ja muut automaattiset laitteet lisääntyvät rakennuspaikoilla, voivat ne mahdollisesti hyödyntää suoraan sähköistä tietomallia ja tehdä "millintarkkaa" kaivuutyötä juuri mallin mukaan.

Tekstissä on tarkoituksella aika monta "periaatteessa" sanaa. En ole ollenkaan niin varma onko tietomalli niin autuaaksi tekevä toimintamalli kuin annetaan ymmärtää. Toisaalta kehityspolku on ilmeisesti vasta aluillaan ja lastentauteja on varmasti. Kun käytetään montaa erilaista ohjelmaa ja tiedostomuotoa, niin voidaan olettaa että yhteensopivuusongelmia järjestelmien kesken saattaa ilmetä.  Uusien toimintamenetelmien myötä  tarvitaan lisää asiantuntijoita syöttämään ja käsittelemään tietoja tällaiseen tietomalliin. Vaikka laajan tietomäärä syöttäminen voi olla haasteellista tarjoaa valmis tietomalli toisaalta kaiken tarpeellisen jatkotyöskentelyä varten.

Tietomallin 3D esitystapa oli varsin karkea, mikä tarkoittaa tarkkuutta ennen estetiikkaa, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Mallin tarkoituksena on tarjota tarkkaa tietoa työskentelyn eri vaiheisiin ja karkea visuaalinen malli projektin 3D hahmottamiseen. Tunnelmallisempien visuaalisten havainnekuvien luominen lieneekin tarkoitus tehdä muulla tavoin. Jos tietomallinnus on tullut jäädäkseen olisi Aalto yliopistossa ehkä myös otettava kyseinen menetelmä sekä arkkitehti- että maisema-arkkitehtiopetuksen piiriin.
 

http://feed.ne.cision.com/wpyfs/00/00/00/00/00/13/BE/64/TS17-general-UI-image.jpg

Yksinyrittäjän elämää

Yksi omalta osaltani mielenkiintoisimpia ja odotetuimpia luentoja tällä kurssilla oli yksityisyrittäjän näkökulmaa esittelevä Pia Kuusiniemen ja Johanna Ristimäen esitys viime viikolta. He vastailivat opiskelijoiden laatimiin kysymyksiin ja valottivat yrittäjän arkea uran eri vaiheissa. Molemmilla maisema-arkkitehdeillä on yrittäjätaustaa joten yrittäjäksi ryhtyminen on tullut heille osittain verenperintönä.

Oli mielenkiintoista kuulla että suunnittelutyöhön tuntui alussa menevän moninkertaisesti aikaa siihen nähden mitä asiakkaalta saattoi laskuttaa. Oma tuntimäärä laskutuksesta oli siis 2 tai 3-kertainen. Tämä on ymmärrettävää koska alkuvaiheessa rutiinit eivät ole kehittyneet ja monia asioita voi joutua tekemään alusta asti kun myöhemmin voi asioille olla olemassa valmiiksi mietitty "pohjat". Kukaan asiakas ei halua maksaa harjoittelusta ja näin ollen yrittäjä joutuu usein alkuvaiheessa arvioimaan omat tuntinsa alakanttiin. Toisin sanoen esimerkiksi laskuttaa asiakkaalta 100 h vaikka itse käyttää työhön 200-300 tuntia. Näin tuntikorvaus voi jäädä varsin pieneksi.

Työtehtäviä tarjoutuu esimerkiksi kilpailujen ja vanhojen kontaktien kautta. Julkisen puolen työt ovat tarjolla HILMA:ssa, mutta sinne vaadittavien referenssien, cv:n, henkilölistojen yms. valmistelu voi viedä runsaasti aikaa. Osa työtehtävistä voi tulla kilpailujen kautta, joko yksin tehtynä (Suomessa on kuitenkin edelleen varsin vähän maisema-arkkitehtuurikilpailuja) tai sitten suunnittelukilpailun ryhmän osana esimerkiksi arkkitehtitoimiston kanssa. Suuri osa projekteista tulee kuitenkin arkkitehtitoimistojen toimeksiantoina, minkä lisäksi on jonkin verran yleishyödyllisten tai kaupallisten tahojen suoria toimeksiantoja. Yksityispuolen projektit ovat monestakin syystä harvemmassa. Yksityissektorin projektit ovat usein pienempiä ja vaativat silti paljon töitä, mutta niistä ei voi laskuttaa samassa suhteessa. Yksityisellä puolella myös ALV:n osuus jää yleensä asiakkaan maksettavaksi, mikä lisää hintaa. Yrityspuolella ALV on lähinnä kierrätettävä menoerä, jonka tilaaja voi sitten vähentää omista myynneistään. Näin hinta muodostuu yksityiselle reilusti korkeammaksi.

Puheeksi otettiin myös tilaajan motivaatio. Joskus tilaaja haluaa suunnittelijan tuottavan vain viranomaismääräykset täyttävän lopputuloksen, eikä muilla tavoitteilla ole tilaajalle juuri merkitystä. Tällainen toimeksianto ei juuri motivoi suunnittelijaa, koska se muistuttaa lähinnä liukuhihnasuunnittelua missä minimi on standardi eikä mitään erikoista tai mielenkiintoista voi alkaa ehdottelemaan (tilaaja haluaa halvinta). Huomattavasti mielenkiintoisempi toimeksianto on sellainen jossa tilaajalla on tavoitetaso korkealla ja hän on avoin myös suunnittelijan ideoilla. Eikä yhtään myöskään haittaa jos tilaajalla ei ole kukkaron nyörit liian tiukalla. Tällöin suunnittelija pääsee paremmin toteuttamaan mielenkiintoisempia ideoita ja toimeksianto tuntuu varmasti paljon motivoivammalta.

Hyvä tulos vaatii pyörittelyä ja aikaa. Voi kuitenkin olla vaikea osoittaa asiakkaalle kuinka paljon työtä jonkin tuloksen saavuttaminen vaatii. Jos teet esimerkiksi jotain kuvaa varten parikymmentä luonnosta, mutta asiakas näkee vain sen viimeisen, yhden kuvan , niin on vaikea hahmottaa sitä työmäärää.

Vaihtelevat projektit olivat vastaajien mielestä mukavia eivätkä päästä suunnittelijaa liukumaan liukuhihnatuotantoon. Toteutussuunnittelu, kilpailut, ideointi, eri mittakaavat ja eri tyylit tuovat vaihtelua jokaiseen projektiin. Eri asiakasryhmillä on luonnollisesti erilaisia tavoitteita: rakennusliikkeet, arkkitehtitoimistot ja kaupunki ovat asiakkaita joilla tavoitteiden painotus vaihtelee. Halutaanko laatua, nopeutta, esteettisyyttä vai halpuutta? Oma etiikka määrittelee paljon minkälaisia projekteja ottaa. Yrittäjänä voi tosin joutua tekemään kompromisseja omien mielipiteidensä kanssa. Tilaaja maksaa => Tilaaja määrää.

Tehtävät eivät aina vastaa koulutusta vaan monasti vastaan tulee toimeksiantoja, joissa tulee tunne että oma tietämys ei riitä. Koko ajan pitää oppia uutta (esim. uudet materiaalit tai rakenneratkaisut), mutta siinä pitää kuitenkin luottaa itseensä. Ei ole ainoaa oikeaa ratkaisua. Pitää kokeilla!

Projektin kiertokulku hahmottuu yrittäjälle kokonaisuutena aivan eri tavalla kuin toimiston työntekijälle. Yrittäjällä on usein jatkuvasti hommat kesken ja vapaa-aika menee pitkälti töitä tehdessä. Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Kun olet itse omalla naamallasi vastuussa suunnitelmista antaa se hieman eri lähtökohdan ja vastuun tehdä töitä, kuin piirtää viivoja jonkun toisen palveluksessa ja nimellä työskennellessä. Yrittäjän pitää tehdä itse kaikki päätökset. Ajallisten resurssien mitoitus voi myös olla haasteellista ja tulevaisuuden työtilannetta voi olla hankala arvioida. (ehkä seuraavan 3-4 kk:n. työtilanne voi olla selvillä).

Aikaa menee usein arvioitua enemmän. Suunnittelutyö vie ajasta 80% ja hallinnollinen osuus 20% (laskutus, esimiestyöt, palaverit, tarjousten teko, luennot, pr). Yrittäjä työskentelee usein myös iltaisin (öisin) ja viikonloppuisin, mikä voi olla varsin stressaavaa. Vastaajat kertoivat tekevänsä työt yleensä toimistolla, koska kotona on vaikeampi saada aikataulut ON/OFF. Kun työpaikan oven sulkee takanaan on ikään kuin vapaalla. Loma-aikoja rajoittaa yrittäjän palkattomuus (vs. työntekijän palkkaloma). Myöskään arki- / pyhätöillä yms. ei ole yrittäjälle merkitystä. Yritystoiminnan kasvaessa voi olla hyväksi ulkoistaa joitakin toimintoja, jotka eivät suoranaisesti liity leipätyöhän eli suunnitteluun. Esimerkiksi kirjanpito voi viedä paljon työtunteja.

Puhuimme myös mahdollisista eteen tulevista virheistä tai kompastuskivistä. Vastaajat jakoivat ne kolmeen osaan: 1) suunnitteluvirheet (materiaali, korko- tai mitoitusvirheet), 2) taloudelliset ongelmat (menojen ja tulojen suhteutus, liian halvat tarjoukset) ja 3) lakitekniset virheet (verotukseen ja kirjanpitoon liittyvät, MRL-tuntemus, RT-kortit).

Yrittäjän on hyvä myös kouluttaa itseään aika ajoin ammattitaidon ylläpitämiseksi ja uusien menetelmien oppimiseksi. Yhtenä vinkkinä oli vastaajat kertoivat Suomen yrittäjien järjestävän erilaisia kohtuuhintaisia koulutuspaketteja, samoin VYL:in.

Lopuksi käsiteltiin yksityisyrittäjän projektinhallinnan menetelmiä. Esille otettiin esimerkiksi erilaiset aikakaaviot (palkkiviivasto), kalenteri ja tilannekatsaukset ja osaprojektien priorisointi tilanteen mukaan (tästä tulee mieleen referoimani kirja Dale Sinclair, Managing the Team, An Architect's Guide to Design Management, missä pohdittiin pitkälti samoja asioita). Todettiin myös että isojen projektien aikataulutus helpompaa, vaikka kokouksia on enemmän kuin pienissä projekteissa. Suhteutettuna niitä on kuitenkin vähemmän per aikajakso kuin kymmenessä pikkuprojektissa, jotka voivat kooltaan vastata yhtä isoa projektia.

 

Tärkeimmiksi yksityisyrittäjän ominaisuuksiksi vastaajat mainitsivat epävarmuuden sietokyvyn ja joustavuuden.

Kädet sidottuna

Hyvän suunnittelun voisi kuvitella tapahtuvan alueen tulevan käyttäjän ehdoilla ja hänen näkökulmaansa paneutuen. Tämä ei kuitenkaan aina ole prioriteettilistan korkein muuttuja. Etenkin kun on kyse julkisista talonrakennushankkeista ja niihin liittyvistä pihasuunnitelmista tuntuu tulevaa käyttäjää suurempi painoarvo monasti olevan huoltotoiminnalla.

Ifa Kytösaho Helsingin Asuntotuotantotoimistolta (ATT) kävi luennoimassa ATT:n menetelmistä talonrakennukseen liittyvien piha-alueiden suunnittelussa. Kävimme läpi suunnittelijoiden valintamenetelmiä sekä sen kuinka tehtävät määritellään ja mikä on huollon ja ylläpidon vaikutus suunnitteluun.

Oli mielenkiintoista kuulla tiettyjä Helsingissä käytettäviä toimintamalleja talonrakennukseen liittyen. Asuntorakentamisen määrä- ja laatutavoitteet päätetään Helsingissä kaupunginvaltuuston toimesta. Yksi seikka mikä lisää kaupungin tonttien houkuttelevuutta on se että kaupunki pyrkii luovuttamaan tontit rakentamiskelpoisina eli se että kaupunki tekee tarvittavat pohjatyöt ennen tontin luovutusta.

ATT:n pyrkimyksenä on ilmeisesti toimia eräänlaisena edelläkävijänä asuntorakentamisessa. Uusilta rakennuksilta edellytetään energiatehokkuutta, esteettömyyttä ja esteettisyyttä. Lisäksi elinkaariajattelu ja puurakentaminen ovat korkeassa kurssissa. Tavoitteena on saada laatu ylös ja hinta alas, mikä tosin kuulostaa hieman ristiriitaiselta tavoitteelta.

ATT tekee myös yhteistyötä urakoitsijoiden kanssa. Toisaalta urakoitsijoiden gryndaus kilpailee hyvinä aikoina ATT:n oman tuotannon kanssa, mutta huonoina aikoina urakoitsijat toteuttavat enemmän projekteja ATT:n alaisuudessa paremman rahoitusturvan vuoksi.

ATT:n toiminnassa suunnittelijat valitaan periaatteessa kaikkiin projekteihin julkisesti HILMA:n kautta. Jokunen vuosi takaperin riitti vielä soitto tutulle suunnittelijalle toimeksiannosta sopimiseen, mutta nykyisin tällainen yksinkertainen ja "vanhakantainen" järjestelmä ei tasapuolisuuden nimissä enää käy päinsä. Suunnittelijat voidaan kilpailuttaa joko pelkän suunnitelman osalta (suunnittelu- ja tarjouskilpailu) tai sitten voidaan ottaa kokonaisvaltaisempi lähestymistapa ja kilpailuttaa koko projekti suunnittelusta toteutukseen (SR-kilpailu). Tällöin urakoitsija yleensä kokoaa tiimin, joka sisältää suunnittelijan eli suunnittelija toimii urakoitsijan alaisuudessa. Joissakin tapauksissa suunnittelija voi kuitenkin tehdä sopimuksen myös suoraan toimeksiantajan kanssa, joka toisaalta voi helpottaa suunnitelman läpivientiä.

Kun suunnittelutoimistoja kilpailutetaan tehdään laatuarviointi, missä suunnittelutiimiä pyritään arvottamaan erilaisten kriteerien perusteella. Erityisen suuren painoarvon saavat referenssikohteet, jotka vastaavat toimeksiannossa olevaa tyyppiä. ATT:llä on tapana huomioida vain 3 suunnittelutoimiston valitsemaa referenssikohdetta, jolloin isokaan firma ei pääse loistamaan määrällä, vaikka se olisi suunnittelut sadoittain kohteita. Tämä tuo pienemmänkin toimiston lähemmäs samaa viivaa, mikä on todella positiivista.

ATT voi käyttää myös suunnitteluryhmähankintaa, jolloin pääsuunnittelija kokoaa ympärilleen ryhmän eri alojen ammattilaisia (rakenne-, lvi-, sähkö- ja maisemasuunnittelija sekä ehkä myös taiteilija). Suunnittelusopimukset tehdään joko suoraan kunkin suunnittelijan kanssa tai nykyisin enemmän niin että sopimussuhde on vain pääsuunnittelijan kanssa, joka vastaa muista. ATT:n toimeksiannoissa pihasuunnittelu tapahtuu usein arkkitehdin alisuunnitteluna eli ATT:llä on harvemmin suoraa sopimussuhdetta pihasuunnittelijaan.

Vaikka suunniteltavan kohteen huoltoon ja ylläpitoon on luonnollisesti kiinnitettävä huomiota, vaikutti ATT:n projekteissa huoltonäkökulma erityisen määräävältä. Pelastustiet, lumenkasauspaikat ja muut tärkeät käytännön seikat määrittivät suunnittelua vahvasti. Ohjeistuksella sidottiin suunnittelijan kädet varsin tiukasti. Kun tavoitteeksi mainitaan "hyvä ja helppohoitoinen" voi se asettaa suunnittelulle tiukkoja kriteerejä, joista ensisijainen ei ole esteettinen näkökulma. Myös nykyinen trendi missä käyttäjä pyritään pitämään ikään kuin turvakuoressa kaikissa tilanteissa menee välillä yli äyräidensä. Kun esimerkiksi kasveiksi tulee valita sellaisia, jotka eivät satuta, myrkytä, värjää tai ole muuten "ikäviä", niin vaihtoehtojen määrä vähenee merkittäväksi. Pitää unohtaa ruusut ja orapihlajat koska niissä on piikkejä, joihin joku voisi raapaista itsensä, pitää ohittaa mustikka, aronia ja apila koska ne värjäävät ja pitää jättää vielä katajat ja omenat koska nekin löytyvät myrkyllisten kasvien listalta (vrt. HUS http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/kasvit/Sivut/default.aspx ).

Huollon vaatimukset kuulostivat osittain siltä kuin asukkaat olisivat välttämätön paha, jotka lähinnä häiritsevät kiinteistötoimintaa. Paras kohde huollon näkökulmasta olisi ilmeisesti sellainen missä ei olisi mitään tasoeroja ja kaikki pinnat olisivat kestäviä ja helppohoitoisia. Helpointa lienee kattaa kaikki pinnat tasaisella asfaltilla. Se on helppo pitää puhtaana ja kestääkin paremmin kuin esimerkiksi kiviuhka- tai sorapinta tai jotkut eriskummalliset kasvillisuusalueet.  Saahan siten kyllä ylläpidon kannalta helppohoitoisen ja kestävän pihan, mutta se ei kuitenkaan ole asukkaille varmaan se ensisijainen näkökulma.

LÄhde: http://munkagepmonitor.hu/images/item/800/091126-mlag4.jpg

Viihtyvyyden ja käytettävyyden tulisikin kulkea käsi kädessä suunnittelussa kumpaakaan unohtamatta. Onneksi yksityispihoilla on usein enemmän liikkumavaraa suunnittelun suhteen kuin julkisella puolella.

Isojen hankkeiden kyydissä

Suomessa tehdään melko niukalti todella isoja hankkeita. Megaluokan hankkeet liittyvät usein liikenteeseen tai energiantuotantoon. Sellaisia ovat esimerkiksi valtatie 7 (E18) Helsingin ja Vaalimaan välillä, Olkiluodon kolmas ydinvoimala ja kaivoshankkeet. Myös mahdollinen tunneliyhteys Helsingistä Tallinnaan tulevaisuudessa olisi kansainvälisen tason superhanke, mutta se ei ole vielä edennyt esiselvitystä pitemmälle. Megaluokan projekteihin liittyy usein valtava joukko osallisia kaikilla tasoilla päätöksenteosta suunnitteluun ja toteutukseen. Myös ympäristövaikutukset voivat olla huomattavia. Isojen rakennushankkeiden hallinta on haastavaa ja esimerkiksi kustannussuunnittelu voi olla yllättävän vaikeaa. Onkin ollut enemmän sääntö kuin poikkeus että ison rakennushankkeen budjetti ylittyy ja aikataulu venyy (http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/isojen+rakennushankkeiden+budjetit+paukkuvat+suomessa+yha+pahemmin/a967658).

Helsingissä ollaan parhaillaan toteuttamassa kahta isoa liikenteeseen liittyvää hanketta, Länsimetroa ja Kehärataa, jotka olivat tällä viikolla yhden seminaariesityksen aiheena. Oli mielenkiintoista kuulla kuinka haastavaa ison ja pitkälle aikajänteelle venyneen projektin perustietojen selvittäminen voi olla. Kun projektin nimi on matkan varrella vaihtunut, mukana olleet osalliset ovat vaihtaneet työpaikkaa tai muuten jääneet pois hankkeesta voi tiedon kaivaminen jälkikäteen olla työlästä. Kun lisäksi tulevat  kaikenlaiset salassapitovelvollisuudet voi ulkopuolisen olla todella vaikea hahmottaa ison projektin kokonaisuutta. Kehäradan budjetin ollessa 800 miljoonaa on kyseessä jo harvinaisen suuri hanke Suomen mittakaavassa. Ison projektin vetovastuussa olevilta henkilöiltä vaaditaankin hyvää organisointikykyä, jotta prosessi etenisi jouhevasti ilman katkoksia. Tämä tarkoittaa etenkin aikataulutuksen suhteen hyvää suunnittelua niin että tehtäviä päästään tekemään limittäin ja peräkkäin eikä turhaan odotteluun mene aikaa. Kun projektissa on mukana satoja ellei tuhansia henkilöitä, jokainen ylimääräinen tauko tai välipäivä maksaa maltaita. Seminaariesityksessä olikin puhetta että projektin eri osasuoritukset etenevät kuin dominopalikat, eli parhaassa tapauksessa kukin osavaihe käynnistää seuraavan osavaiheen ja projekti etenee virtaviivaisesti. Jos kuitenkin yksi osaurakka seisahtaa voi koko prosessi pysähtyä kunnes se saadaan taas käynnistettyä uudelleen. Suuressa mittakaavassa periaatteessa suhteellisen pienistäkin asioista voi tulla isoja ja kalliita ongelmia. Esimerkiksi ratalinjalta löytyneet liito-oravan papanat jotka aiheuttivat koko ratalinjauksen paikallisen siirtämisen tuli varmasti tavattoman kalliiksi.

Toinen periaatteessa ennalta arvaamaton, mutta ehkä aavisteltavissa ollut ongelma koski tunneliin imeytynyttä glykolia lentokentän alapuolisissa tunnelin osissa. Glykoli, jota käytetään lentokentällä koneiden siipien jäänehkäisyyn, ei ole aineena ihan ympäristöystävällisimmästä päästä. Se aiheuttaa hajuongelmien lisäksi veteen päästessään kemiallisen prosessin, joka syö happea vedestä. Helsinki-Vantaalla sen talteen ottamista ja kierrättämistä varten on kehitetty viemäröintilaitteisto, mutta se ei ole täydellinen. Glykolia vuotaa silti aina jonkin verran maa- ja kallioperään. Vuositasolla glykolia suihkutetaan yksinomaan Helsinki-Vantaan kentällä noin 5 miljoonaa litraa. Muilla kentillä se valuu sadeveden mukana luontoon. Helsinkiin liittyvä mielenkiintoinen lisätieto on se että myös Päijänne tunneli (http://www.termiitti.com/paijannetunneli/), mistä mm. Helsinki saa juomavetensä, kulkee lentokentän lännenpuoleisen kiitoradan alta. Pääosin glykolin suihkutus tehdään kentän itäpuolella, terminaalin lähellä, mutta ajoittain olosuhteiden niin vaatiessa voidaan glykolia joutua ruiskuttamaan myös kentän länsipuolella. Päijänne tunneli kulkee lentokentän kohdalla noin 40-50 m syvyydessä, enkä olisi ollenkaan niin varma etteikö glykolia voisi kallionmurtumista ujuttautua myös tähän tunneliin.

Sekä länsimetron että Kehäradan hankkeissa on silmiinpistävää se että näin valtavan mittakaavan hankkeissa maisema-arkkitehdin rooli oli varsin pieni. Maisema-arkkitehtiä käytettiin ilmeisesti lähinnä suhteellisesti pienten yksityiskohtien suunnittelemiseen, ja organisaatiokaaviossa heitä piti etsiä "alaoksilta". Se on sinänsä erikoista, koska juuri maisema-arkkitehdillä olisi usein paras kokonaisnäkemys isojen hankkeiden vaikutuksista ja kokonaisuuksien suunnittelusta. Etenkin kun puhutaan hankkeista, joilla on suuri vaikutus ympäristöön ja maisemaan, kuten nimenomaan liikenteeseen liittyvät hankkeet. Kun katsotaan useita ulkomaisia megahankkeita, niin voidaan havaita että maisema-arkkitehti on usein merkittävässä roolissa ja toimii usein jopa pääsuunnittelijana. Tällaisia isomman kokoluokan maisema-arkkitehtivetoisia projekteja ovat esimerkiksi Gardens by the Bay Singaporessa (http://www.grant-associates.uk.com/projects/gardens-by-the-bay/), Urban Design of Jiangjin North Kiinassa (http://www.turenscape.com/english/projects/project.php?id=440) tai Sydney Olympics 2000 Master Plan Australiassa (http://www.hargreaves.com/projects/UrbanDesign/SYD2000MP/). Ehkä Suomessakin pitäisi käyttää maisema-arkkitehtejä enemmän suuren mittakaavan projektien kokonaiskuvan luojina. Aiheesta oli puhetta myös ASLA:n vuosikokouksessa jokunen vuosi takaperin:
http://dirt.asla.org/2012/10/03/design-critics-landscape-architects-can-take-the-lead-in-designing-cities/.

Megahankkeista päiväkoteihin

Viikon toinen seminaariesitys käsitteli hieman pienemmän mittakaavan hankkeita. Siinä käsiteltiin neljän erilaisen leikkipaikan suunnittelua ja toteutusta. Merkille pantavaa oli se että näinkin pienissä projekteissa (edelliseen verrattuna) oli silti valtava joukko osallisia. Organisaatiokaavio näytti joissakin tapauksissa yhtä monimutkaiselta kuin Länsimetron tapauksessa, vaikka kyseessä on monta kertaluokkaa pienempi hanke. Lisäksi osalliset olivat kytkettyinä toisiinsa monimutkaisten sopimusketjujen kautta, joissa eri toimijoiden väliset yhteistyökuviot ja erillissopimukset tuntuivat sekoittavan hanketta perusteellisesti. En yhtään ihmettele ettei kukaan halunnut ottaa pääsuunnittelijan tehtävää tällaisessa projektissa ja samalla vastuulleen pienistä palasista koostuvaa kokonaisuutta joka on varsin vaikea hallittava.

Tähän loppuun vielä yksi huomio joka särähti korvaan yhden kohteen suunnittelusta puhuttaessa. Päiväkodin pihaan oli toteutettu ns. "itse rakennettava leikkiväline". Toisin sanoen varastoon oli sijoitettu tiettyjä varusteita, autonrenkaita, köysiä yms. joista leikkijä saattoi rakentaa itselleen keinun valmiiksi esiviritettyyn paikkaan. Vaja oli lukittu ja siellä olevien leikkivälineiden saamiseksi ja leikkimisen mahdollistamiseksi paikalla tuli olla valvoja joka ohjasi leikkiä ja rakentamista. Tässä ollaan ikään kuin palaamassa takaisin leikin juurille eli ollaan siinä mielessä oikeilla jäljillä että pyritään pois normitettujen valmisleikkivälineiden kahleista ja annetaan lapsille mahdollisuus itse luoda leikkinsä. Jotenkin vain kuulosti siltä että tämäkin idea on pilattu turhalla holhoamisella. Ensinnäkin tavarat ovat lukkojen takana, johon tarvitaan joku ohjaaja avaamaan ovi. Toisekseen leikkiä valvotaan ettei vaan vahingossakaan tulisi tehtyä mitään harkitsematonta, kuten esimerkiksi kiinnitettyä keinua väärin päin renkaaseen. Hei haloo, siitähän menee kaikki hupi pois jos tämäkin toteutetaan liian ohjatusti. Muistan omasta lapsuudestani että paras paikka leikkiä ja seikkailla oli sellainen vähän kielletty paikka, jossa itse piti tehdä päätökset ja kärsiä seuraukset. Se saattoi olla esimerkiksi vetinen siltarumpu, rakennustyömaa tai sitten naapuritontin roskalava, josta löytyi aina kaikkea todella mielenkiintoista. Tulihan sitä joskus haavoja käteen tai astuttua naulan päälle, mutta siinähän sitä oppi samalla kantapään kautta mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tai sitten jokin hylätty autiotalo, missä piti varoa ettei jalka mene lahon lattian läpi. Eihän näissä nykyisissä leikkipuistoissa pääse lähellekään sellaisia tuntemuksia tai adrenaliini ryöpsähdyksiä. Nykyiset ylisuojellut ja ohjatut leikkiympäristöt eivät kyllä takuulla kehitä nuorta mieltä samalla tavalla kuin vapaampi ja ehkä sitten myös "vaarallisempi" ympäristö. Vaikka kirkkaan väriset ja loppuun asti tuotteistetut teemapuistot voivat vetää lapsia hetkellisesti puoleensa olen huomannut että pitkäkestoisemmat, mielikuvitusta ruokkivat  ja muistorikkaammat leikit syntyvät kyllä toisenlaisessa ympäristössä. Käyn toki omienkin lasteni kanssa rakennetuilla leikkipaikoilla, mutta olen huomannut että esimerkiksi metsässä on pitemmän päälle paljon mukavampi seikkailla, rakentaa majoja ja temmeltää.
 

https://thefableists.files.wordpress.com/2014/10/children-building-a-denc2a9ntpl-paul-harris.jpg

Typerien määräysten luvattu maa

Välillä tulee mietittyä mihin on kadonnut perinteisen talonpoikaisjärjen käyttö? Tätä järjen tyyppiä voisi ja tulisi soveltaa aika moneen ongelmaan, mutta nykyään taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus että ratkaisuja etsitään muilla tavoin. Esimerkiksi rakentamisessa on tieto ja taito ennen vanhaan kulkenut mestarilta kisällille. Tekemällä on opittu ja samalla työtä sisäistettäessä on virinnyt ammattiylpeys, "se on minun tekemäni ja voin olla siitä ylpeä". Rakennuksista onkin tullut hyvin tehtyjä ja pitkäikäisiä. Myös rakentajan ammattitaito ja ammattiylpeys on ollut kohdillaan. 

Nykyään rakentamisen laatutaso tuntuu kuitenkin laskeneen ja markkinoilla on vaikka minkälaisia urakoitsijoita jotka pyrkivät usein vain pikavoittoihin. Urakoitsijan käyttämillä työntekijöillä ei välttämättä ole alan työtehtävän vaatimaa koulutusta tai osaamista, ammattiylpeydestä puhumattakaan. Tämä on johtanut siihen että tilaajan taholta joudutaan yhä enemmän ohjailemaan urakkaa ja luomaan erilaisia laatukriteereitä, joilla koitetaan varmistaa urakoitsijan työn taso. Samalla rakentamisesta on kuitenkin tehty byrokraattinen sekasotku. Onko tosiaan niin että nykyiset rakentajat ovat niin vastuuttomia tai taitamattomia että tarvitaan julmettu määrä ohjeita, sääntöjä, määräyksiä ja sopimuksia,  jotta jokin rakennusprojekti saada toteutettua? Silti tahtoo tulla välillä sutta ja sekundaa, kuten nykyisten homekoulujen ongelma osoittaa (Yle Uutiset 6.9.2013, Tuotetaanko suomessa sutta ja sekundaa? ja MTV Uutiset 30.0.2014, Yli 90 avustettavaa homekoulua Alavieskasta Ähtäriin). Mihin on kadonnut tekijöiden ammattiylpeys ja timpurin sana, johon voi luottaa?

Kuvalähde: http://is13.snstatic.fi/img/978/1288745005433.jpg

Viime viikolla meille kävi esitelmöimässä rakennuttajakonsultti Marko Pirttijärvi aiheesta "Rakennuttaminen ja urakointi maisemarakennushankkeessa". Kävimme läpi hankintaprosessin vaiheita eli kuulimme esimerkiksi siitä kuinka hankintaprosessi toteutetaan, miten tarjouspyyntöasiakirjat valmistellaan ja kuinka urakoitsijat valitaan tiettyyn hankkeeseen sekä siitä mikä urakkaohjelman ja turvallisuusasiakirjojen merkitys projektissa on. Hankintaprosessi on nykyään monitahoinen prosessi, mihin kuuluu melkoinen määrä eri vaiheita. Erityisen tarkkaa hankintojen tekeminen on julkisissa projekteissa, joiden rahoituksesta on siis yli puolet julkista rahaa. Tällöin Julkinen hankintalaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070348) astuu mukaan kuvaan. Yksityisrahalla teetetyt projektit ovat huomattavasti joustavampia. 

Julkisen hankinnan hankintaprosessi on tarkoin määritelty ja siinä tavoitellaan tasapuolisia ja oikeudenmukaisia toimintamalleja hankkeen eri vaiheissa. Urakoitsijaa valitessa tämä tarkoittaa sitä että tarjouspyyntö pitää määritellä hyvin yksityiskohtaisesti, jotta urakoitsijoilta saadut tarjoukset ovat keskenään mahdollisimman vertailukelpoisia. Silti urakoitsijoiden tai suunnittelijoiden pisteytysjärjestelmä ja sen käyttö herätti paljon keskustelua. Esimerkiksi referensseillä on suuri painoarvo pisteytyksessä, mutta pienillä tai aloittelevilla yrityksillä ei välttämättä ole esittää yhtä kattavaa referenssiluetteloa kuin isolla firmalla. Tämähän ei suinkaan tarkoita sitä että pieni firma olisi huonompi vaihtoehto käsillä olevaan työhön, mutta pisteitä se saa silti heikosti. Myös auktorisoitujen laatujärjestelmien käyttöä kyseenalaistettiin keskusteluissa. Isolla firmalla on paremmat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia virallisia sertifiointeja, mutta ei se tee pienemmästä firmasta yhtään sen huonompaa jos sillä ei ole taloudellisia resursseja toteuttaa niitä, mutta se silti tekee töitä laadullisesti yhtä hyväksi katsotulla tavalla.

Luennolla kuultiin myös mielenkiintoisia kommentteja eroista suunnitelmien ja työmaakäytäntöjen välillä. Työselostus on virallisesti työpiirustusta määräävämpi dokumentti, mutta työmaalla ovat usein kuitenkin ensisijaisesti käytössä juuri työpiirustukset. Ne on helppo pitää mukana vaikka traktorin hytissä ja vilkaista tarpeen tullen, eikä kovin moni työmies ala kahlata pitkää työselostusta läpi kun pitäisi töitäkin tehdä. Myös supertarkkojen piirustusten tuottaminen suunnitteluvaiheessa ei välttämättä ole niin tarpeellista kun työvoima on ammattitaitoista. On aivan turhaa piirtää esimerkiksi korkeuskäyrät sentin välein, kun asfalttimiehet kuitenkin tekevät loppukaadot silmällä ja hienosti se vesi silti valuu oikeaan suuntaan. Suunnitelmien tarkkuustason muuttaminen edellyttäisi kuitenkin urakoitsijan tuntemista, mihin hän pystyy ja millaiset piirustukset hänelle riittävät halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Usein urakoitsija ei kuitenkaan vielä suunnitteluvaiheessa ole tiedossa. Paras vaihtoehto on suunnittelijan ja urakoitsija luottamussuhde, jollaisesta mm. Jyrki puhui kurssin alkupuolella. Luottourakoitsijalle ei välttämättä tarvitse esittää kuin karkeat viitekehykset joiden mukaan urakoitsija toimii suunnittelijan ajatusten jatkeena toteuttaen työn juuri kuten on tarkoitus.

Meille esiteltiin myös esimerkkihanke ja siihen liittyvää dokumentointia. Tehtävänä oli rakentaa muutama jätekatos. Siitä oli luotu 14-sivuinen urakkaohjelma, johon oli kirjattu lähes kaikki mahdolliset asiat maan ja taivaan väliltä. Tekstistä löytyvät kaikenkattavat viittaukset lakiteksteihin, viivästyssakkoihin, vastuisiin, laatuun, turvallisuuteen ja muihin urakkaan mahdollisesti vaikuttaviin tekijöihin. Ymmärrän kyllä että rakennuttajakonsultin roolissa oleva henkilö haluaa korostaa dokumentaation ja pilkunviilauksen tärkeyttä. Lisäähän se hänen töitään. Itse pitäisin tärkeimpänä kuitenkin onnistuneet lopputuloksen saavuttamista eikä siihen mielestäni välttämättä vaadita muuta kuin hyvä tekijä joka on ajatusmaailmaltaan samalla aaltopituudella tilaajan kanssa. Kyllähän ammattitaitoisen timpurin pitäisi pystyä muutama jätekatos pistämään kasaan ilman että siihen tarvitaan kirjanpaksuista sopimus- ja määräyskokoelmaa. Tuntuu että nykyisin prosessi on lopputulosta tärkeämpää. Kunhan kaikki pykälät on täytetty, niin projekti on sitten oikeaoppisesti toteutettu, vaikka lopputulos olisi minkälainen, vrt. homekoulut. Onhan nekin kuitenkin tehty kaikkien byrokraattisten ja hallinnollisten kiemuroiden puolesta laillisesti oikein. Paperipuoli on varmasti ollut kunnossa, mutta kuinkas itse rakentaminen? Välillä tuntuu että tähän prosessiosuuteen laitetaan paljon enemmän aikaa, rahaa ja energiaa kuin varsinaiseen rakennustyöhön. Eihän sen niin pitäisi mennä. Ei kai voi olla tärkeämpää kehittää mahdollisimman monimutkaista pykäläviidakkoa ja aukotonta sopimusnivaskaa urakasta, kuin saada lopputuloksesta laadukas ja pitkäikäinen. Mielestäni hyvän lopputuloksen saavuttaminen edellyttää pikemmin hyvää ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä, eikä sitä että osataan tehdä mahdollisimman monimutkaiset ja kaikenkattavat sopimukset ja ohjeistukset, jotta kuka tahansa tohelokin kykenisi niitä seuraamalla naulaamaan laudan kiinni kakkosneloseen oikein päin.

Tuntuu myös siltä että nykyisen voitontavoittelun aikakaudella ammattiylpeys on usein kadonnut ja löytyy paljon urakoitsijoita joiden päätavoite on hyvän rakentamisen laadun ja lopputuloksen sijaan oman voiton maksimointi.

Pyysin jokunen vuosi sitten tarjousta graniittisten kivipaasien asentamiseen portaiksi. Työmaalla kävivät edustajat kahdesta eri firmasta joilta olin pyytänyt tarjousta. Ensimmäinen sanoi että on muutaman tällaisen asentanut, sanoi mistä hän on yleensä tilannut kivet ja mihin hintaan. Kertoi myös työvaiheista ja sanoi miten kustannukset jakautuvat kivimateriaalin ja työn kesken. Toisen urakoitsijan, kivialan firman, edustajat ajoivat pihaan suurella maasturilla ja olivat kovin täynnä itseään. Kaksi karjua joilla kultaketjut keikkuivat kaulassa ja sormukset kiiltelivät sormissa kertoivat olevansa alan asiantuntijoita ja että heillä on parhaat diilit kivituottajien kanssa. Sanoivat että näitä on tehty paljon ja että kyseessä on helppo homma, kunhan pistän nimeni paperiin. Homma tehdään hetkessä kokonaisurakkana. Tarjous oli kolminkertainen ensimmäiseen nähden. Paitsi että sain henkilökohtaisella tasolla epämiellyttävän tunteen viimeisen ryhmän herroista, oli hinta myös pelkkää vedätystä. Samasta työstä kolminkertainen hinta, ei ihme että on varaa kultakäätyihin ja maastureihin. Ihmettelen vain kuka ostaa palveluita noinkin epämääräisiltä tyypeiltä? Toisaalta yksityishenkilöitä on helppo vedättää jos he eivät vertaile tarjouksia ja palvelun tarjoajia. Kun ei vertaile ei voi tietää mikä on yleinen hinta- tai palvelutaso ja mikä on kohtuullista ja mikä ei.

Koska rakennusalalla toimii kirjava joukko tekijöitä, erityisesti urakointipuolella, on ymmärrettävää että halutaan saada aikaiseksi tietynlaiset standardoidut toimintamenetelmät, joiden avulla voidaan työskennellä erilaisten sidosryhmien kanssa. Valitettavaa vain on että se tekee asioista usein niin kovin monimutkaisia ja byrokraattisia.

Kustannusten laskentaa Forella

Kustannuslaskenta on etenkin asiakkaan näkökulmasta yksi projektin tärkeimpiä osa-alueita. On toki hienoa jos suunnitelmasta tulee visionäärinen ja uljas, mutta jos sen toteutus maksaa kolminkertaisesti budjetoituun nähden niin tuskinpa sitä kukaan sellaisenaan haluaa toteuttaa. Suunnittelijakin on siis hyvä olla tietoinen suunnittelunsa kustannusvaikutuksista. Pienemmissä suunnitelmissa, kuten suppeissa pihaprojekteissa tulee ehkä vielä toimeen kynällä ja paperilla tai vähän isommissa pärjää vielä aika pitkälle alkeellisellakin Excel taulukolla, mutta kun suunnittelun skaala kasvaa voi olla hyvä miettiä myös muita vaihtoehtoja kustannusten laskentaan. Tässä voi hyödyntää esimerkiksi Fore järjestelmää, jollaista meille esitteli Tomi Kotala Rapalilta.

Fore järjestelmä on parhaimmillaan suuremman mittakaavan kustannuslaskennassa eikä sillä välttämättä kannata yhden pihasuunnitelman kustannuksia kartoittaa. Keskikokoiseksi hankkeeksi Foren ohjeistossa on määritelty 1-8 miljoonan euron hanke, pieneksi alle 1 miljoonan euron hanke ja erittäin pieneksi alle 300 000 eur hanke. Ei siis mitään senteillä pelaamista. 

Koitin laskea järjestelmällä suunnittelemani pihan pieniä rakennustöitä, jotka sisältävät pensaiden ja muun kasvillisuuden istutusta, tiepohjan parannusta sekä terassin ja pihasaunan rakentamista, mutta tällaiseen Fore ei äkkiseltään tuntunut taipuvan. Olin laskenut Excelillä edellä mainitun hankkeen kustannuksia, ja ajattelin kokeilla päädynkö Forella likimain samaan tulokseen. Koitin ensin Foren Hankeosalaskelmaa (HOLA), mutta sen nimikkeistö oli varsin suurpiirteinen. Esimerkiksi "kasvillisuusalue" nimikettä ai voinut tarkentaa kasvillisuuden tyypin mukaan, vaan se piti määritellä suuralueina neliöittäin. Hinta taisi sisältää kaikki pohjatyöt, koska summa oli varsin suuri. Seuraavaksi kokeilin Rakennusosalaskelmaa (ROLA), joka tarjosi hieman tarkennetun nimikkeistön, muttei kuitenkaan niin tarkkaa (tai yksityiskohtaista) tuoteluetteloa kuin olin itse pohtinut ja jouduin valitsemaan nimikkeitä aika karkealla kädellä. Esimerkiksi pensaat saattoi valita vain kappaleittain tai neliöinä ja tyyppivaihtoehtoina olivat "pensas" tai "pensas havu", mutta sen tarkempaa lajivalintaa ei kyennyt tekemään. Mietin mihin kappalehinta perustuu, koska onhan pensailla toki lajikohtaisia hintaeroja. Erilaisiin rakennelmiin tarvittavaa lautatavaraa tai muita osia ei myöskään voinut yksilöidä sen tarkemmin kuin "Muu rakennusosa, metri" tai "Muu rakennusosa, kpl", minkä jälkeen piti itse asettaa hintataso. Kun yritin lisätä laskelmaan mursketta kapean soratien pintakerroksen uusimiseksi, tyrkytti ohjelma ensimmäiseksi moottoritietä täydellisine rakennekerroksineen. Voitte arvata että hinta oli hunajainen. Kun lopulta sain suurin piirtein Excel laskelmaani vastaavan nimikkeistön kasattua, havaitsin että laskelman loppusumma oli lähes kolminkertainen omaani nähden. Kun aloin tutkia, mitä kaikkea laskelmaan sisältyi, huomasin että kuluja oli merkitty työmaan johtotehtävistä, työmaapalveluista, urakoitsijan yritystehtävistä ja erilaisista varauksista melkoinen summa. Arvelen että kokemattomana käyttäjänä olin ehkä itse osittain lisäillyt näitä omassa projektissani "ylimääräisiä" kustannuksia vahingossa listalle. Voi myös olla että tarkempi tutustuminen järjestelmään avaa uusia ja tarkempia vaihtoehtoja kustannussuunnitteluun, mutta nyt ainakin tuntui siltä että ihan "pikkuruisiin" (alle 100 000 eur) hankkeisiin tämä on ehkä vähän karkea työkalu.

Isommissa hankkeissa Foren käyttö tuntuu perustellulta, koska sillä kyllä pystyy hyvin nopeasti selvittämään karkeat kustannukset jopa megaluokan projekteista. Tomi Kotala otti esimerkiksi junatunnelin Helsingin ja Tallinnan välille ja laski muutamassa minuutissa hankkeen kustannusarvion. En osaa sanoa kuinka hyvin tällainen malli toimii käytännössä (myyjän edustajat toki aina kehuvat tuotteensa toimivuutta), mutta periaate lienee hyvä ja oikeansuuntainen. Jokainen projekti, niin pieni kuin suurikin, sisältää silti koko joukon epävarmuustekijöitä, joihin ei välttämättä voida vaikuttaa tai niitä ennakoida millään laskelmalla tai ohjelmalla. Jos jokin hankkeen osa-alue muuttuu matkan varrella on sen vaikutukset ja muuttuvat kustannukset melko helppoa päivittää Foren kaltaisilla järjestelmillä. Foren etuna voidaan pitää myös sitä että se toimii ns. pilvipalveluna eli siihen päästään käsiksi mistä tahansa ja kenen toimesta tahansa, suunnittelijoiden ja kustannuslaskijoiden ohella siis myös asiakkaat ja muut osalliset pääsevät tarvittaessa myös helposti tutustumaan aineistoon ja laskelmiin. Monipuoliset raportointimahdollisuudet, joilla kustannukset voidaan lajitella esimerkiksi maksajakohtaisesti, lisäävät myös järjestelmän läpinäkyvyyttä ja vähentävät mahdollisia ristiriitoja ja epäselvyyttä maksajapuolella.

Voisin kuvitella että Fore soveltuu parhaiten suuryrityksten, isojen rakennustoimistojen, kuntien ja kaupunkien, ja miksei myös isompien arkkitehtitoimistojen käyttöön. Pienelle toimistolle tai yksittäiselle suunnittelijalle järjestelmä on ehkä hieman ylimitoitettu.

Yksityisyrittäjän projektinhallintaa

Pidin viime keskiviikkona seminaariesitelmän aiheesta "Maisemarakennushankkeen projektinhallintaa yksityisyrittäjän näkökulmasta". Laitan seminaariaineiston Moodleen kunhan sinne saadaan palautusboksi avattua, mutta ajattelin tässä hieman käsitellä samaa aihepiiriä ja mahdollisesti avoimeksi jääneitä kysymyksiä esityksen tiimoilta.

Haastattelin seminaariesitystä varten neljää, pääasiassa yksin toimivaa maisema-arkkitehtiä. Esitin heille etukäteen valmistelemani kysymyspatterin, jonka avulla sain luotua mielikuvaa yksityisyrittäjän toimenkuvasta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Pidin kysymyslistan tarkoituksella melko tiiviinä, koska tämänkin aineiston saaminen vaati jo jonkin verran taivuttelua ja suostuttelua. Tuntui että työkiireiden vuoksi aika ja halukkuus osallistua kyselyyn ei ollut ihan huippuluokkaa. Ymmärrän sen kyllä. En itsekään ole erityisen innoissani osallistumassa kaiken maailman kyselytutkimuksiin ja silloin tällöin postilaatikkoon tupsahtavat "Sinut on valittu edustamaan..." kyselyt menevät usein suoraan roskakoriin. Olen kuitenkin kiitollinen kaikille haastattelemilleni henkilöille heidän tähän tutkimukseen käyttämästään ajasta. Se antoi arvokasta tietoa yksityisyrittäjän uraa harkitseville, kuten minulle. Pääosan selvitetyistä asioista kävin läpi esityksessäni, mutta tässä vielä joitakin mietteitä jotka jäivät esityksessä hieman sivurooliin.

Yksin yrittävän maisema-arkkitehdin työssä on hieman erilaisia haasteita kuin isomman toimiston arjessa. Isommassa toimistossa tehtäviä voidaan jakaa ja periaatteessa kukin työntekijöistä voi erikoistua tiettyyn tehtäväkentän osa-alueeseen. Se jolla supliikki hoituu hyvin vastaa asiakaskontakteista ja neuvotteluista. Jos jollakin on hyvät myyntitaidot voidaan hänen nimittää markkinointivastaavaksi. Joku voi hoitaa juoksevat asiat vastaamalla sähköposteihin ja puheluihin. Suunnittelua voidaan tehdä monessa tasossa. Yksi pohtii suuret linjat ja ideoinnin, toinen hoitaa toteutuspiirustusten raakatyön, kolmas tekee vaikuttavia näkymäkuvia. Neljäs kokoaa kaiken materiaalin ja kasaa paketin valmiiksi asiakkaalle. Taloudellisesti suuntautunut voi hoitaa laskutuksen. Ryhmäpalavereissa avoimia kysymyksiä ja mahdollisia ratkaisumalleja voidaan pohtia yhdessä. Isommilla resursseilla voidaan myös helpommin ottaa osaa suuremman mittaluokan projekteihin. Yksinyrittäjä joutuu suoriutumaan kaikista edellä mainituista toimista itse. Yksinyrittäjällä ei yleensä oleteta olevan myöskään sellaista toimitusvarmuutta kuin suuremmilla toimistoilla. Tämä voi sulkea ovia esimerkiksi kaupunkien kanssa tehtävien puitesopimusten saamiseen, koska pisteytys laskee jos toimitusvarmuudesta on epäselvyyttä. Ja voihan siitä olla. Jos yksinyrittäjä sairastuu projekti ei etene. Yksinyrittäjä ei myöskään voi niin helposti hyödyntää vertaistukea, esimerkiksi kysymällä viereisen tuolin henkilöltä "Mitä mieltä olet tästä?" tai "Olen vähän umpikujassa, olisiko vinkkejä mihin suuntaan kannattaisi jatkaa?".

Mutta nyt riittää yksinyrittäjän lannistaminen. Onhan yksinyrittäjyydessä paljon positiivisiakin seikkoja. Yhtenä parhaista asioista näkisin mahdollisuuden toimia omien aikataulujen mukaan. Se että voi itse määritellä milloin työskentelee, on suuri henkinen plussa. Jos aurinko sattuu paistamaan, niin voi vaikka pistäytyä lähijärvellä uimassa ja jatkaa töitä sitten illemmalla. Joskus oma aikataulutus tarkoittaa pitkiä päiviä, joskus taas luppoaikaa. Joka tapauksessa yksityisyrittäjä vastaa töistä asiakkaan lisäksi vain itselleen. Isossa firmassa tiimin vetäjä joutuu usein vastaamaan myös muista työntekijöistä, siitä että työn laatu on kelvollista ja siitä että kukin työntekijä saa palkkansa. Tämä voi olla etenkin tiimin vetäjälle stressaavaa. Isossa toimistossa aikataulut ovat todennäköisesti myös enemmän sidottuja eikä töitä oikein voine tehdä "silloin kun huvittaa". Yksityisyrittäjä voi reagoida nopeammin muuttuneisiin tilanteisiin, kun koko tiimiä ei tarvitse kerätä kasaan. Työ voi myös olla sujuvampaa kun ei ole niin montaa mielipidettä kuinka suunnittelun pitäisi edetä.

Suuressa toimistossa on jatkuvasti työn alla useita samanaikaisia projekteja. Jos yksityisyrittäjä haluaa jatkuvaa kassavirtaa pitää hänelläkin olla useita päällekkäisiä projekteja. Harva projekti etenee suoraviivaisesti niin että tehdään pari kuukautta töitä ja sitten homma on paketissa. Suunnittelijan työ etenee usein nykäyksittäin, niin että välillä tehdään töitä tiiviisti ja välillä hieman löysempään tahtiin, välillä voi joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja että projektin jokin muu osa-alue on edennyt. Taukoja suunnitteluun aiheutuu esimerkiksi urakkatarjousten odottelusta tai siitä että jonkin suunnitelmavaiheen paperit jäävät pyörimään byrokratian rattaisiin. Projekteissa ylipäätään kaikki osalliset joutuvat usein enemmän tai vähemmän jaksottamaan töitään muiden osapuolien tai olosuhteiden takia. Tämän vuoksi yksinyrittäjänkin on hyvä pyrkiä kiinnittämään itsensä useampaan käynnissä olevaan projektiin.

Yksityisyrittäjältä vaaditaan tietynlaista luonnetta. Vapaus vaatii vastuuta. Jos suunnittelijalla on vaikeuksia pysyä sovituissa aikatauluissa, ymmärtää kokonaisuuksia tai hallita taloutta, niin sitten ei ehkä kannata suunnata yksityisyrittäjän uralle. Vaikka toimisikin yksin on silti hyvä että olisi kollegiaalinen verkosto, johon voi tarvittaessa tukeutua. Vaikka työ opettaa tekijäänsä ja toistuvien työtehtävien tekeminen lisää rutiinia, tulee etenkin tällä alalla vastaan alati muuttuvia tehtäviä, joihin voi joutua luomaan uudenlaisia toimintamalleja ja ratkaisuja.

Sain haastattelemistani yksityisyrittäjistä sellaisen kuvan että he olivat varsin tyytyväisiä tekemiinsä uravalintoihin ja yksin yrittäminen on juuri oikea toimintamalli heille. Kaikki valinnat sisältävät joukon plussia ja miinuksia ja kompromisseja joutuu aina tekemään. Haastattelemani henkilöt kokivat yksin yrittämisen plussat kuitenkin selvästi miinuksia suuremmiksi, eivätkä välttämättä tuntisi oloaan isossa tiimissä yhtä onnelliseksi. Se toimikoon rohkaisuna kaikille yksityisyrittäjän uraa havitteleville. Ei muuta kuin yrittämään...

Hyvä tapa rakentaa

Millainen on hyvä rakennustapa? Kuinka rakentamisessa pitäisi menetellä ja kuinka asiakasta ohjeistaa, jotta täytettäisiin hyvän rakennustavan kriteerit? Voisi äkkiseltään kuvitella että hyvä rakennustapa on sellainen mistä ei tule jälkikäteen mitään sanomista, ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Näin varmaan onkin, mutta kuinka tähän sitten päästään? Lähtökohtana on luonnollisesti noudattaa rakentamisen kaikissa vaiheissa voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Hyvässä rakentamisessa on myös hyvä tukeutua ennalta mietittyihin toimintamalleihin ja menetelmiin suunnittelussa, materiaalien valinnassa, itse rakentamisessa ja periaatteessa prosessin kaikissa vaiheissa. Aiheesta oli eilen puhumassa Hanna Tajakka, joka kertoi erilaisen ohjeistuksen hyödyntämisestä rakentamisessa. 

Oppaat

Kattavin määrittelyoppaista on InfraRYL eli rakentamisen yleiset laatuvaatimukset, joka jakautuu osiin "Sillat ja rakennustekniset osat", "Liikunta- ja virkistyspaikkojen rakenteet", "Väylät ja alueet" ja "Järjestelmät ja täydentävät osat". Lisäksi on koko joukko muita RYL:ejä, kuten MaaRYL, KiinteistöRYL, MaalausRYL, RunkoRYL ja SisäRYL. Näistä ehkä kuitenkin maisema-arkkitehdille olennaisimmat ovat InfraRYL:in "Liikunta ja virkistyspaikojen rakenteet" sekä "Väylät ja alueet". Edellä mainittujen oppaiden lisäksi maisema-arkkitehdin toimenkuvaan liittyvät VRT'11 eli Viherakentamisen yleinen työselostus sekä MaaRYL, jossa on lähinnä talonrakennuksen maatöihin liittyvää tietoutta sekä Lehtipuiden taimilajivaatimukset, josta voi nimensä mukaisesti hakea tietoa lehtipuiden taimien laatuvaatimuksista. Onhan siinä jo melkoinen joukko painettua tekstiä johon voi tukeutua suunnittelussa. Vaikka tällä kurssilla onkin nyt päässyt raapaisemaan näidenkin oppaiden pintaa, ottaa varmaan oman aikansa ennen kuin pystyy nopeasti etsimään ja löytämään kuhunkin suunnitteluaiheeseen sopivan kohdan asianmukaisesta kohdasta. Ja rutiini tulee vain tekemällä ja käyttämällä teoksia.

Tiedon hinta

Nykyisen nopean tiedon muuttumisen aikakaudella ei painetun kirjasarjan hankinta tunnu oikein houkuttelevalta. Ennen vanhaan ovelta ovelle kiertävät kaupustelijat myivät myös paksuja kymmenosaisia tietosanakirjasarjoja, mutta tiedon kiertoaika on nykyään niin lyhyt että kirjasarjat tahtovat olla vanhentuneita jo ennen ilmestymistään. Tuskin siinä itse asiassa niin isoja muutoksia tapahtuu, mutta pienien nyanssien hiomisella voidaan taas myydä uusi "päivitetty" kirjasarja vanhalle asiakkaalle. InfraRYL:in tapauksessa kallistuisin ehkä kuitenkin sähköisen palvelun kannalle. Tiedon pitäisi olla siellä paremmin ajan tasalla ja monipuoliset hakumahdollisuudet sekä muut oheispalvelut puoltavat myös sähköisen palvelun käyttöä. Hinta on tosin yksi merkittävä kriteeri, joka pistää miettimään. InfraRYL:in kirjat maksavat n. 130-200 euroa/kpl ja koko maisema-arkkitehdin peruspaketti tulisi kustantamaan noin 700-800 euroa. Sähköistä palvelua Infra Net tarjotaan 300 eur avausmaksulla, jonka lisäksi tulee 64 euron kuukausiveloitus. Sähköisen palvelun hinnaksi tulisi siis jo vuodessa yli 1000 euroa ja jatkossa se olisi jatkuva juokseva kulu... Kirjoitus karkasi nyt ehkä hieman varsinaisesta asiasta, mutta kun tähtäimessä on oma yritystoiminta, tulee myös taloudellisiin seikkoihin kiinnitettyä enemmän huomiota.

Tuntematon mahdollisuus

Vaikka kirjoihin ja kansiin pyritään sisällyttämään mahdollisimman kattavasti rakentamisessa eteen tulevia tilanteita ja vaihtoehtoja, ei kaikkia mahdollisuuksia kuitenkaan aina voida käsitellä. Joskus tulee vastaan tilanteita, joihin ei löydy suoraa toimintaohjetta olemassa olevasta ohjeistuksesta. Tällöin on tieto hankittava muuta kautta ja toimittava uuden tilanteen uranuurtajana hyvää rakennustapaa luomassa. Muuttuva työkenttä luo jatkuvasti uusia tilanteita ja mahdollisesti näistä case tapauksista voi syntyä uusia menetelmiä, jotka joskus - monen tutkimus-, testaus- ja kokousvaiheen jälkeen - voivat päätyä uudeksi standardiksi johonkin tulevaan ohjeeseen. Esimerkiksi ekologia tai elinkaarimalli ovat suunnitteluperusteita, joihin ei välttämättä löydy suoraan vastausta ohjekirjoista.

Tarkennokset työselostukseen

Tarkastelemalla InfraRYL:in (tai muiden kirjojen) ohjeita voidaan havaita että ne voivat sisältää myös sangen yleisiä ohjeita. Tämä johtuu siitä että oppaassa pyritään kattamaan laaja joukko erilaisia tapauksia. Tämän vuoksi suunnitelmien hankekohtaisiin työselostuksiin on hyvä kirjata mahdolliset tarkennukset. Eli jos viittaat työselostuksessa esimerkiksi InfraRYL:in kohtaan 23210 Nurmikot, joka sisältää yleiset tiedot nurmikoiden tekemisestä ja kaikista hoitoluokista, niin tarkennuksena on hyvä määritellä että kohtaan X tulee hoitoluokan A2 nurmikko ja sitä tulee hoitaa XXX vaatimusten mukaisesti.

Tietoa rakentamisen tueksi

Anna-Maija Oksanen esitteli keskiviikkona Rakennustiedon tarjoamaa informaatiosisältöä ja palveluita. Rakennustieto on säätiö, joka ei ole sidoksissa mihinkään yksittäiseen tuotteeseen tai yritykseen, mikä tarkoittaa että se voi tuottaa puolueetonta tietoa, mikä on tietysti hyvä koska valmistajien tai yritysten omat tuotekortit ovat usein kallellaan kotiin päin. Rakennustiedon tavoitteena on siis edistää hyvää rakennustapaa ja tuottaa puolueetonta tietoa laadukkaan rakentamisen tueksi. RYL, InfraNET, RT-kortistot, Ratu, SFS, Tuotetieto, Sopimukset... listaa Rakennustiedon tarjoamista tietopalveluista ja -materiaaleista voisi jatkaa aika pitkään. Tutustuminen Rakennustiedon palveluvalikoimaan avasi paitsi edellä mainittujen lyhenteiden merkitystä, myös niiden sisältöä ja käyttöä. Olen aiemmin tutustunut lähinnä RT-kortistoon, varmaan osittain siitä syystä että palvelu on ollut Aalto yliopiston kautta maksutta käytettävissä. Sen sijaan Infra RYL ohjeistukseen en juuri ole tutustunut. Se verran olen rakennustiedon sivuilta aiemmin selannut että InfraRYL:iin liittyvät kirjasarjat vaikuttivat massiivisilta opuksilta ja melko kalliilta paketeilta. Nyt kun pääsin selaamaan samoja tietoja InfraRYL Net:in kautta löytyi sieltä aika kattava valikoima ohjeita ja määrityksiä, joihin voi ja on varmaan syytäkin tukeutua suunnittelussa. Näihin ohjeisiin on hyvä viitata myös työselostuksissa useammastakin syystä. Ensinnäkin InfraRYL:in ohjeissa on kattavasti tarkasteltua ja hyvää rakennustapaa vaalivaa tietoa, jonka avulla on hyvä perustella omia valintoja. Toisekseen käyttämällä ohjeistusta referenssinä eli viittamalla InfraRYL:in tiettyyn kohtaan pääsee paljon helpommalla kuin kirjoittamalla koko selostuksen auki asiakkaalle. Asiakkaasta riippuen pitää ohjeet kuitenkin jossain tapauksissa kirjoittaa auki, koska kaikki eivät kyseistä opusta tunne tai käytä.

InfraRYL Net palvelun Toimivuus- ja Tekniset vaatimukset kohtien alta löytyi tuhansia sivuja ohjeistusta ja laatumäärittelyitä. Kun vertasin netistä löytyvää informaatiojakoa kirjojen sisällysluetteloihin, niin niissä oli jonkin verran eroavaisuuksia. Esimerkiksi netissä ollut osio "50000 Liikunta- ja virkistyspaikkojen rakenteiden tekniset toimivuusvaatimukset" oli kaikkine alakohtineen vain 15 sivun mittainen, kun vastaavassa kirjassa "InfraRYL 2006. Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset, Osa 4 Liikunta- ja virkistyspaikkojen rakenteet" aihetta käsiteltiin peräti 95 sivun mittaisesti. Ihmettelin asiaa tovin, mutta tarkemman vertailun jälkeen huomasin että kirjassa on yhdistelty monia eri kohtia, jotka netissä on jaettu eri osa-alueisiin. Vaikea sanoa kumpaa on helpompi käyttää, mutta netillä on kyllä monia tiedon hakemiseen liittyviä etuja, joita kirjalla on vaikea toteuttaa. Tietojen haku onnistui hyvin monella eri tavalla ja hakutuloksia saattoi rajata esimerkiksi pelkiksi kuviksi tai taulukoiksi, jotka sitten olivat helposti ladattavissa.

RT-kortit ja Infran ohjeet ovat monessa kohdin päällekkäisiä eli samat tiedot löytyvät molemmista kortistoista. Infran tarjoama ohjeistus on kuitenkin kattavampaa kuin RT-korttien, mutta ainakin talonrakennuspuolella RT-kortteja ilmeisesti historiallisista syistä käytetään kuitenkin paljon enemmän. Infra NET:in puolella oli ohjeita mahdollista etsiä monipuolisten hakumahdollisuuksien avulla minkä lisäksi tietoja on koottu erilaisiin hankekokonaisuuksiin, kuten Pysäköinti, Tiet ja Viheralueet. Erittäin hyvältä kuulosti myös Emilian esille nostama toive siitä että maisemasuunnittelijoille olisi räätälöity oma ohjekokonaisuus, joka siis sisältäisi erityisesti ne tiedot joita me usein tarvitsemme oman suunnittelun tueksi.

Tutustuimme myös Sopimuslomake.net palveluun, mikä tarjoaa erilaisia rakentamiseen liittyviä sopimuspohjia, esimerkiksi Konsulttisopimuksen laadinta tai Pientalon pihasuunnittelusopimuksen laatiminen  jne.  Pieni rahastuksen maku jäi kyllä siitä että kyseisiä lomakkeita ei saa ladattua blankona, vaan ne täytyy ensin esitäyttää netissä ja ostaa sitten täytettyinä kuhunkin hankkeeseen erikseen. Näin voidaan sama lomake myydä moneen kertaan. No, jos näitä paljon tarvitsee niin ei liene iso vaiva tehdä itse vastaavaa lomaketta yhden mallin pohjalta.

Lopuksi käytiin vielä kirjakaupassa eli Rakennustiedon sivuilta on mahdollista tilata myös runsaasti alaan liittyvää kirjallisuutta. Toinen hyvä paikka alan kirjallisuudelle on Viherympäristöliiton nettisivut. Vinkkinä voisi sanoa että ennen kuin ostaa kirjan edellä mainituilta tahoilta, kannattaa ehkä laittaa sama kirja jonkin suuren nettikirjakaupan hakukenttään ja katsoa saisiko kirjan sieltä halvemmalla (usein saa).

Hankitaan suunnitelma...

Lotta Suominen kertoi viime viikolla Helsingin kaupungin julkisten hankintojen periaatteista. Julkisen tilaajan eli tässä tapauksessa Helsingin kaupungin on noudatettava hankinnoissaan hankintalakia, asetuksia ja erilaisia sopimusehtoja, joissa määritellään kuinka  hankinnat tulee toteuttaa. Jos hankinta on pieni (alle 30 000 eur), voidaan se tehdä suorahankintana kilpailuttamalla (tarjous- tai suunnittelukilpailu). Suurempien hankintojen pääperiaatteena on pyytää tarjous palvelun tuottajalta. Tarjouspyyntö voidaan esittää julkisesti tai vain valituille joukolle tai sitten palvelun tuottajien kanssa voidaan neuvotella parhaan tarjouksen saamiseksi. Kun tarjoukset on saatu alkaa niiden seulominen mitä moninaisimpien kriteerien perusteella. Tarjouksien paremmuutta arvioitaessa käytetään erilaisia pisteytysjärjestelmiä ja referenssitietoja. Jos tarjouksen antaja on unohtanut jonkin muotoseikan tarjouksesta tai selvitys poikkeaa sisällöltään jollain tapaa vaaditusta, tarjous on liian halpa tai aikatauluista lipsutaan, niin tarjous hylätään automaattisesti. Tarjouksien hyväksymisessä hinta on ensisijainen valintakriteeri 60% painoarvolla laadun jäädessä toiselle sijalle. Kun sopiva kandidaatti on arvioinnin jälkeen löytynyt pitää tilaajan perustella valintansa kirjallisesti ja julkisesti, jotta muutkin osapuolet voivat todeta oliko kilpailu rehtiä.

Mitä isommasta toimijasta on tilaajan tapauksessa kysymys sitä hankalammalta ja monimutkaisemmalta vaikuttaa vuokaavio jota suunnitelmien tilaamisessa käytetään. Kun kyseessä on Helsingin kaupunki on toimintamalli hyvinkin tarkasti määritelty eikä siinä tilaajan edustaja pysty juuri vapaata tahtoa tai ennakkoon olemassa olevaa henkilökohtaista tietoa hyödyntämään. Isossa organisaatiossa voi tietysti olla useita eri tahoja jotka ovat tekemisissä suunnitelmien tilaamisen kanssa. Jotta prosessista saataisiin mahdollisimman tasapuolinen ja henkilöstä riippumaton tulee ohjeiden, valintatapojen ja sopimusehtojen olla varsin tarkkaan määriteltyjä ja mahdollisimman yksiselitteisiä. Tarkkaan määriteltyjen toimintamallien taustalla on varmasi ajatus siitä että kiinteitä menettelytapoja noudattamalla tilaamisesta voidaan tehdä avoimempaa, tasapuolisempaa ja selkeämpää. Tämä varmasti antaakin mielikuvan että kaikkia suunnittelun toteuttajia pyritään kohtelemaan puolueettomasti ja samoilla kriteereillä. Pitääkö kaikkia sitten kohdella tasapuolisesti? Jos esimerkiksi entuudestaan tiedetään että firma A tekee laadukasta jälkeä reilulla hinnalla, mutta firma B:n omistaja on velmu, joka aina pyrkii menemään siitä missä aita on matalin ja laatukin on vähän sitä sun tätä. Tällainen "perstuntuma" on usein hyvä mittari, mutta sitä on vaikea perustella julkisesti. Reilun pelin hengessä molemmille siis annetaan samat mahdollisuudet eikä ennakkoaavistusta tai -tietoa huomioida. Kun itse teen sopimuksia jonkun kanssa painaa tuo "perstuntuma" vaakakupissa aika paljon. Jos sopijaosapuolta on suositeltu ja saan hänestä reilun kuvan on se usein tärkeämpää kuin pelkkä hinta tai annetut lupaukset. Yksilönä minulla on tähän oikeus ja mahdollisuus. Kaupungin tapauksessa tilanne on toinen. Jos kaupunki alkaisi tehdä sopimuksia vain "hyvien tyyppien kanssa", alettaisiin hyvin nopeasti puhua "hyvä veli" järjestelmästä ja syrjimisestä.  Kaupunki on siis pakotettu käyttämään järjestelmää, joka ei välttämättä tuota parasta lopputulosta. Järjestelmä ei siis takaa että tehtävään palkattaisiin paras suunnittelija tai halvin. Vaikka tarkoin määritellyllä hankintajärjestelmällä pyritään tasapuoliseen ja avoimeen kohteluun, syrjii pisteytysjärjestelmä osaa suunnittelun tarjoajista kuitenkin muita enemmän. Yksittäisen toimijan on vaikea päästä sisälle kaupungin tekemiin puitesopimuksiin, koska pienien firmojen toimitusvarmuus ei ole isojen firmojen luokkaa, mikä vähentää pisteitä taulukkolaskennassa.

Jotenkin karsastan näitä isoja kuvioita. Pilkuntarkasti määriteltyihin toimintamalleihin tutustumalla tulee väkisinkin mielikuva että tässä mennään nyt vaikeimman kautta. Suunnittelun tarjoajan tulisi varsinaisen suunnittelun lisäksi olla hyvä tekemään sopimuksia, tekemään tarjouksia, laskelmaan kustannuksia, neuvottelemaan ja lukemaan pienellä präntättyä tekstiä. Kyllä, kyllä... kaikki tämä kuuluu kyllä suunnittelutoimiston arkeen, mutta harmillisen paljon se vie työajasta ja siitä "todellisesta suunnittelusta". Isossa firmassa on ehkä kuhunkin osa-alueeseen erikoistunut henkilö, mutta pienemmässä firmassa kaikki tehtävät ovat pahimmillaan yhden henkilön varassa. Eikö asioita voisi tehdä vähän yksinkertaisemmin ja suoraviivaisemmin? Mielikuvat voivat tietysti johtua toiveesta että asiat voitaisiin hoitaa myös reilun pelin hengessä vain annetun sanan ja kädenpuristuksen voimalla. Tiedän toki että tämä on nykymaailmassa kovin naiivi olettamus. Oman edun tavoittelun on nykyaikana kovin yleistä ja yhä enemmän löytyy sellaisia firmoja ja ihmisiä jotka menevät siitä mistä aita on matalin ja ellei jotain ole sovittu mustaa valkoisella, niin siitä voidaan luistaa ja kieroilla irti. Näistä voi lukea lehdistä lähes päivittäin. Luvataan enemmän kuin voidaan toimittaa, aikataulut lipsuvat, laatu on heikkoa, kustannukset karkaavat käsistä jne. Tarvitsemme siis varmaan jatkossakin standardoituja toimintamalleja ja viilattuja sopimuksia suunnittelun tai minkä tahansa muunkin projektin yhteydessä.

Monenlaisia toteuttamistapoja

Kävimme viime viikolla läpi erilaisia projektin toteuttamistapoja. Vaikka malliesimerkit oli saatu karsinoitua siisteihin osa-alueisiin niin käytännössä asia ei liene aivan yhtä yksiselitteinen.

Etenkin osaurakkamuodot muistuttavat kovasti toisiaan ja rajanveto voi olla häilyvää. Yhteisenä nimittäjänä kaikille osaurakkamuodoille on se että tilaaja käyttää ulkopuolista ammattimaista tahoa projektin vetämisessä. Suunnittelu hankitaan ulkopuolelta ja hankinnat pilkotaan. Projektinjohtotaho tekee käytännön johtamistyön ja organisoinnin, mutta tilaaja kuitenkin päättää viime kädessä asioista. Projektinjohto ikään kuin pureskelee vaihtoehdot valmiiksi ja tarjoilee ne hopealautasella tilaajalle, joka vain laittaa nimen paperiin. Projektinjohtomuotoisen toteuttamisen hyödyt ovat siinä että suunnittelua ja rakentamista voidaan paremmin limittää ja siten tavallaan pidentää suunnitteluaikaa, mutta silti mahdollisesti lyhentää projektin valmistumisaikaa. Osaurakkamuodot sopivat erityisesti vaativiin, suuriin ja kiireellisiin kohteisiin tai korjausrakentamiseen. Projektinjohtorakennuttaminen ja projektinjohtopalvelu ovat hyvin samantyyppisiä ratkaisuita, joissa projektinjohtopalvelun tarjoaja ei vastaa varsinaisesta rakennustyöstä ja kaikki sopimuksen urakoitsijoiden kanssa tehdään tilaajan nimiin. Projektinjohtopalvelussa työmaan johtotehtävät sisältyvät palveluntarjoajan toimenkuvaan, toisin kuin projektinjohtorakennuttamisessa. Projektinjohtourakointi taas eroaa edellisistä siten että projektinjohtopalvelun tuottaja vastaa siinä myös varsinaisesta rakennustyöstä tekemällä hankintasopimukset omiin nimiinsä.

Ehkä selkein toteutustapa on gryndaus eli perustajaurakointi. Omaperustaisessa tuotannossa yhden tahon toimiessa sekä tilaajan ja urakoitsijan roolissa on työn kulku johdonmukaista. Kun kaikki langat ovat yhden grynderin käsissä jää prosessissa monta välivaihetta väliin ja yhteydenpito on helpompaa. Toisaalta kun kohdetta ei rakenneta itselle vaan myyntiin ja tavoitteena on saavuttaa maksimaalinen tuotto voi olla että laatuvaatimuksista tingitään etenkin projektin loppuvaiheessa aikataulukiireiden painaessa päälle ja projektiin sidoksissa olevan rahan kotiuttamiseksi. Gryndaus on rakentajalle aina riski. Gryndausprojektissa on toisaalta tarjolla suuret voitot, mutta toisaalta esimerkiksi markkinasuhdanteiden muuttuessa kohde ei ehkä menekään kaupaksi halutulla hinnalla ja rakentajan sijoitus jää kiinni heikosti myyvään kohteesen.

Kaiken kaikkiaan erilaiset toteuttamistavat ovat melko sekava vyyhti ja etenkin isojen projektien käytännön toteutuksissa saattaa vielä olla erityyppisiä ristiin kytkentöjä, jotka voivat monimutkaistaa prosessia entisestään. Erilaiset toteutustavat vaikuttavat projektissa varmasti eniten tilaajan ja johtoportaan toimenkuvaan. Jos projektin vaativuustaso ylittää tilaajan omat kyvyt hän palkkaa ulkopuolisen asiantuntijan organisoimaan toimintaa. Muiden osapuolien työtapa pysyy samankaltaisena toteutustavasta riippumatta. Kohde pitää kuitenkin periaatteessa rakentaa  teknisesti samalla lailla riippumatta siitä vetääkö projektia tilaaja, pj-palvelu tai urakoitsija.

Maisema-arkkitehdin kannalta eri toteutustapojen ero ilmenee lähinnä sopimussuhteina eli  teetkö töitä suoraan tilaajalle, urakoitsijalle vai toimitko jonkun konsultin alikonsulttina tms.  Vaikka se ei välttämättä työnkuvaan suoranaisesti vaikutakaan on hyvä tiedostaa kuka projektissa tekee päätökset ja kuka maksaa palkan. Erilaiset toteuttamistavat voivat myös aiheuttaa esimerkiksi työn aikataulutukseen vaikuttavia eroavaisuuksia, jotka luonnollisesti vaikuttavat myös maisema-arkkitehdin työhön.


Muiden blogeista luettua

Olli pohti blogissaan oikeutetusti erilaisten toteutustapojen perusteista, kuinka ne ovat syntyneet ja levinneet. Epäilen että kehityskulku on ollut käytännön sanelemaa eli projektien kasvaessa ja monimutkaistuessa ei olekaan enää pärjätty perinteisellä "hirsitalomenetelmällä", missä yksi ihminen suunnitteli ja rakensi talon omasta metsästä kaatamillaan puilla. Projektien paisuessa on tarvittu erilaisia ja eri alojen asiantuntijoita tekemään eri työvaiheita. Samalla tekijöiden välille on tarvittu entistä enemmän yhteistyötä ja erilaisia toimintamalleja. Kun projektista on tullut riittävän monimutkainen on tarvittu joku joka osaa nivoa yhteen eri tekijöiden toimintoja ja koostaa siitä toimivan kokonaisuuden. Näin ollaan menty kohti yhä pienempiä osatekijöitä ja monimutkaisempia toteutusmalleja. Tämä rautalankapohdinta ei ehkä vastaa aivan totuutta, mutta jotenkin sinne päin asia on varmaan kehittynyt. Kuten Ollikin mainitsi voisi olla mielenkiintoista tutustua myös muiden maiden ja kulttuurien kehityskulkuun. Ollaanko muualla menty samantapaisin askelin kuin täällä, vai onko jossain edetty ihan eri suuntaan ja miten se on vaikuttanut projektinhallintaan?

Inka käsitteli edellisessä blogissaan mm. suomalaisten leikkipaikkojen monotonisuutta ja suurten firmojen ylivaltaa.  Jaan Inkan ihmettelyn leikkipaikkojen turvallisuushakuisuudesta. Ovatko määräykset vain suurten firmojen luomia mielikuvia, joilla voidaan tyrmätä pienempien toimijoiden ehkä vapaamuotoisemmat ehdotukset? Julkiselle tilaajalle on varmasti houkuttelevaa ottaa sellainen vaihtoehto, jossa tarjotaan turvallisuutta pykälien kautta, jolloin he voivat pestä kätensä jos jotain sattuu. Leikkipaikkojen turvallisuusteknisiä kysymyksiä ei itse asiassa ole suoraan määritelty laissa. Kuluttajaturvallisuuslaissa (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110920) viitataan siihen että palveluntarjoajan eli esimerkiksi leikkipaikan rakennuttajan (usein kaupunki) tulee antaa kirjallinen ilmoitus kunnan valvontaviranomaiselle ja laatia turvallisuusasiakirja, joka sisältää suunnitelman vaarojen tunnistamiseksi ja riskien hallitsemiseksi. Tässä ei kuitenkaan määritellä mikä on esimerkiksi alustan laatu tai putoamiskorkeus tms. Näihin teknisiin periaatteisiin on otettu kantaa dokumentissa SFS-KÄSIKIRJA 143 Leikkikenttävälineet, joka sisältää eurooppalaisten standardien EN1176 yleiset turvallisuusvaatimukset leikkikenttävälineille. Edellä mainitut standardit ovat kuitenkin vain suosituksia eivätkä siten lakisääteisesti velvoita tiettyihin ratkaisuihin. Toisin sanoen vaikka laki ei suoraan edellytä tietynlaisia toimintamalleja leikkialueilla, edellyttää se kuitenkin jonkinlaista suunnitelmaa turvallisuudesta ja helpoimmin tämä on ratkaistavissa suositeltuja standardeja noudattamalla ja tämän vuoksi poikkeavat ratkaisut varmaan ovat harvinaisempia. Tässä vielä Tukesin kooste aiheesta: http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kuluttajaturvallisuus/Palveluiden-turvallisuusvaatimuksia/Leikkikentat/.

Inka ihmetteli myös esimerkiksi trampoliinien puuttumista suomalaisesta leikkipaikkakuvasta, mutta kyllä niitä suomalaisissakin julkisissa puistoista ainakin jokunen löytyy. Esimerkiksi Katariinan meripuistossa Kotkassa ja Tiitiäisen satupuistossa Tampereella.

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/222110-aiti-keksi-tekemista-kesavinkit-perheille

Projektinhallintaa eri näkökulmista

HKR

Lotta Suominen esitteli maisemarakennushankkeisiin liittyvään toimintaa Helsingin kaupungin rakennusviraston (HKR) näkökulmasta. Heti alkuun tuli vaikutelma että nyt ollaan tekemisessä ison ja raskaan organisaation kanssa. On helppo kuvitella että päätöksenteko ja asioiden eteenpäin vieminen monihaaraisessa ja -portaisessa organisaatiossa voi olla työlästä. Ylimmällä portaalla istuvat poliittiset päättäjät, joiden ajoittain vaihtuessa moni hanke voi kokea suunnanmuutoksen uuden päättäjän kallistuessa alkuperäisestä poikkeavaan suuntaan. Koska isossa organisaatiossa hankeen on käytävä läpi huomattavan monta kierrosta eri päätöstasoilla, voi se johtaa hankeaikataulujen venymiseen lähes loputtomasti. Jos joku ei jollain tasolla tue hanketta voi hän jarruttaa sen etenemistä seuraavalle tasolle. 

Valtion talouspaineiden johdosta myös kuntien ja kaupunkien rahoitusta on höylätty reilusti. Kun esimerkiksi puistorakentamiseen määritellyt investoinnin Helsingin kaupungilla ovat pudonneet 60% reilussa viidessä vuodessa on moni hanke jouduttu hautaamaan tai siirretty Ö-mappiin odottelemaan parempia aikoja. Ison toimijan ollessa kyseessä myös hankkeiden sidosryhmät voivat olla suuria. Lotta Suominen listasi toistakymmentä tyypilliseen maisemarakennushankkeeseen osallistuvaa isoa tahoa, joilla kaikilla on omat intressinsä hankkeen suhteen. Esitystä seuratessa tuli mietittyä kuinka tällaisessa järjestelmässä on mahdollista saada minkäänlaista hanketta läpi kohtuuajassa? Iso organisaatio = Isot ongelmat.

Loppupuolen esimerkkikohteet kertoivat myös karua kieltään siitä kuinka vaikeaa ja ajallisesti pitkään kestävää voi olla saattaa jokin isompi hanke päätökseen asti isossa byrokraattisessa organisaatiossa. Hankkeet muuttuvat matkan varrella ja niihin tehdään lukematon määrä muutoksia. Rahojen sitten loppuessa toteutetaankin lopulta jokin "väliaikainen" ratkaisu, joka tosin voi jäädä pysyväksi. Kuulostaa huonolta suunnittelulta, missä heitetään paljon resursseja hukkaan ja tehdään runsaasti "turhaa" työtä. Tällaisessa organisaatiossa työskenteleminen voi olla aika stressaavaa.
 

Projektin toteuttajat

Tuntitehtävässä pääsimme syventymään erilaisiin rakennushankkeisiin liittyviin toteutusmuotoihin ja palvelutarjontaan. Oma ryhmämme selvittelee termiä Projektinjohtopalvelu. En alkuun ajatellut että projektin johtamiseen tarvitaan välttämättä jokin ulkopuolinen asiantuntijatiimi. Eikö olisi helpointa ja selkeintä olisi tehdä sopimuksen suoraan suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa ja siitä se homma sitten lähtisi pyörimään. Tässä tapauksessa tilaajan kontolle kuitenkin jäisi projektin vetovastuu ja hänen tulisi huolehtia kaikesta projektiin liittyvästä toiminnasta kaikkien eri osapuolien kanssa. Pienessä projektissa tämä onkin varmasti helpoin vaihtoehto, mutta projektien kokoluokan kasvaessa voi tilaajan asiantuntemus ja kyky hallita paisuvaa organisaatiota vaatia toisenlaisia toimenpiteitä. Tässä tulevat apuun erilaiset palveluyritykset, jotka toimivat välikätenä tilaajan ja muun organisaation välillä. Hankkeita voidaan toteuttaa varsin monella eri tavalla, mutta palataan tähän ensi viikolla, kun erilaisia toteutusmuotoja käydään läpi ryhmätöinä.

Vastuista ja sopimuksista

Elli kirjoitti blogissaan että on joutunut kieltäytymään hänelle tarjotuista pihasuunnittelusta, koska oma tietotaitotaso ei ole vielä vakuuttanut ja vastuukysymykset ovat olleet epäselviä. Minulla on ollut hieman samantyyppisiä kokemuksia toteutussuunnittelusta, jota minulta on pyydetty, mutta josta olen kieltäytynyt koska koen taitoni puutteelliseksi niiltä osin. Vastuukysymyksetkin ovat käyneet mielessä, vaikka en ensimmäisiä toimeksiantoja tehdessäni ollut vielä kuullutkaan esimerkiksi Konsulttitoiminnan yleisistä sopimusehdoista, joista mm. Anna blogissaan kirjoittaa. Kuinka vastuukohdat sitten tulisi kirjata suunnittelusopimukseen? Minkälainen sopimuksesta pitäisi tehdä ettei se ole liian vaikeaselkoinen ja byrokraattinen asiakkaalle (=paljon pienellä präntättyä tekstiä ja viittauksia muihin dokumentteihin). Tässäkin pätee varmasti sama kuin muissakin suunnitteluteknisissä asioissa. Mitä isommasta projektista on kysymys sen tarkemmin pykälät, vastuut, tehtävät jne tulee sopimukseen määritellä. Vastuukysymyksestä muistan lukeneeni että suunnittelijan taloudellinen vastuu rajautuu suunnittelupalkkion suuruuteen eli et joudu korvaamaan rahallisesti enempää kuin olet veloittanut suunnittelusta. Tämä siis siinä tapauksessa että suunnittelusopimukseen ei ole kirjattu jotain muuta vastuuta. Toinen, ehkä tärkeämpi seikka on se että suunnittelijan maine voi saada kolauksen ja pieleen menneen suunnittelun ja sen jälkipyykin seurauksena uusien toimeksiantojen saaminen voi olla hankalampaa. Konsultin vastuulauseke löytyy Konsulttitoiminnan yleisistä  sopimusehdoista kohdasta 3.2.3 Konsultin vastuu (dokumentti löytyy myös RT-kortistosta RT 13-10574).

Kun katsoin kurssin luentorunkoa läpi huomasin että siellä ei ainakaan suoranaisesti käsitellä suunnittelutarjousta ja -sopimusta tai sen laadintaa. Voisi kyllä olla hyvä nähdä jokunen malliesimerkki eri tasoisista tarjouksista ja sopimuksista, koska ne ovat kuitenkin erittäin tärkeitä dokumentteja yrittäjälle ja vaikuttavat koko toiminnan kannattavuuteen ja toteutukseen. Konsulttisopimuksen laadinnastakin on oma RT-korttinsa (RT 13-10578), mutta tämä kaavamainen esitys ei anna samanlaista tietoa kuin malliasiakirjat käytännön elämästä. RT-kortin mallissa on esimerkiksi lause " Tähän sopimukseen sovelletaan täydentävin osin Konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 1995 (RT 13-10574, LVI 03-10238, KH X4-00201)." Osaan itse nyt etsiä oikean kohdan mihin tässä viitataan, mutta voi olla että se on pienen suunnitelman tilaajalle täyttä hebreaa. Onko näitä viittauspykäliä pakko lisätä joka sopimukseen?