Kädet sidottuna

Hyvän suunnittelun voisi kuvitella tapahtuvan alueen tulevan käyttäjän ehdoilla ja hänen näkökulmaansa paneutuen. Tämä ei kuitenkaan aina ole prioriteettilistan korkein muuttuja. Etenkin kun on kyse julkisista talonrakennushankkeista ja niihin liittyvistä pihasuunnitelmista tuntuu tulevaa käyttäjää suurempi painoarvo monasti olevan huoltotoiminnalla.

Ifa Kytösaho Helsingin Asuntotuotantotoimistolta (ATT) kävi luennoimassa ATT:n menetelmistä talonrakennukseen liittyvien piha-alueiden suunnittelussa. Kävimme läpi suunnittelijoiden valintamenetelmiä sekä sen kuinka tehtävät määritellään ja mikä on huollon ja ylläpidon vaikutus suunnitteluun.

Oli mielenkiintoista kuulla tiettyjä Helsingissä käytettäviä toimintamalleja talonrakennukseen liittyen. Asuntorakentamisen määrä- ja laatutavoitteet päätetään Helsingissä kaupunginvaltuuston toimesta. Yksi seikka mikä lisää kaupungin tonttien houkuttelevuutta on se että kaupunki pyrkii luovuttamaan tontit rakentamiskelpoisina eli se että kaupunki tekee tarvittavat pohjatyöt ennen tontin luovutusta.

ATT:n pyrkimyksenä on ilmeisesti toimia eräänlaisena edelläkävijänä asuntorakentamisessa. Uusilta rakennuksilta edellytetään energiatehokkuutta, esteettömyyttä ja esteettisyyttä. Lisäksi elinkaariajattelu ja puurakentaminen ovat korkeassa kurssissa. Tavoitteena on saada laatu ylös ja hinta alas, mikä tosin kuulostaa hieman ristiriitaiselta tavoitteelta.

ATT tekee myös yhteistyötä urakoitsijoiden kanssa. Toisaalta urakoitsijoiden gryndaus kilpailee hyvinä aikoina ATT:n oman tuotannon kanssa, mutta huonoina aikoina urakoitsijat toteuttavat enemmän projekteja ATT:n alaisuudessa paremman rahoitusturvan vuoksi.

ATT:n toiminnassa suunnittelijat valitaan periaatteessa kaikkiin projekteihin julkisesti HILMA:n kautta. Jokunen vuosi takaperin riitti vielä soitto tutulle suunnittelijalle toimeksiannosta sopimiseen, mutta nykyisin tällainen yksinkertainen ja "vanhakantainen" järjestelmä ei tasapuolisuuden nimissä enää käy päinsä. Suunnittelijat voidaan kilpailuttaa joko pelkän suunnitelman osalta (suunnittelu- ja tarjouskilpailu) tai sitten voidaan ottaa kokonaisvaltaisempi lähestymistapa ja kilpailuttaa koko projekti suunnittelusta toteutukseen (SR-kilpailu). Tällöin urakoitsija yleensä kokoaa tiimin, joka sisältää suunnittelijan eli suunnittelija toimii urakoitsijan alaisuudessa. Joissakin tapauksissa suunnittelija voi kuitenkin tehdä sopimuksen myös suoraan toimeksiantajan kanssa, joka toisaalta voi helpottaa suunnitelman läpivientiä.

Kun suunnittelutoimistoja kilpailutetaan tehdään laatuarviointi, missä suunnittelutiimiä pyritään arvottamaan erilaisten kriteerien perusteella. Erityisen suuren painoarvon saavat referenssikohteet, jotka vastaavat toimeksiannossa olevaa tyyppiä. ATT:llä on tapana huomioida vain 3 suunnittelutoimiston valitsemaa referenssikohdetta, jolloin isokaan firma ei pääse loistamaan määrällä, vaikka se olisi suunnittelut sadoittain kohteita. Tämä tuo pienemmänkin toimiston lähemmäs samaa viivaa, mikä on todella positiivista.

ATT voi käyttää myös suunnitteluryhmähankintaa, jolloin pääsuunnittelija kokoaa ympärilleen ryhmän eri alojen ammattilaisia (rakenne-, lvi-, sähkö- ja maisemasuunnittelija sekä ehkä myös taiteilija). Suunnittelusopimukset tehdään joko suoraan kunkin suunnittelijan kanssa tai nykyisin enemmän niin että sopimussuhde on vain pääsuunnittelijan kanssa, joka vastaa muista. ATT:n toimeksiannoissa pihasuunnittelu tapahtuu usein arkkitehdin alisuunnitteluna eli ATT:llä on harvemmin suoraa sopimussuhdetta pihasuunnittelijaan.

Vaikka suunniteltavan kohteen huoltoon ja ylläpitoon on luonnollisesti kiinnitettävä huomiota, vaikutti ATT:n projekteissa huoltonäkökulma erityisen määräävältä. Pelastustiet, lumenkasauspaikat ja muut tärkeät käytännön seikat määrittivät suunnittelua vahvasti. Ohjeistuksella sidottiin suunnittelijan kädet varsin tiukasti. Kun tavoitteeksi mainitaan "hyvä ja helppohoitoinen" voi se asettaa suunnittelulle tiukkoja kriteerejä, joista ensisijainen ei ole esteettinen näkökulma. Myös nykyinen trendi missä käyttäjä pyritään pitämään ikään kuin turvakuoressa kaikissa tilanteissa menee välillä yli äyräidensä. Kun esimerkiksi kasveiksi tulee valita sellaisia, jotka eivät satuta, myrkytä, värjää tai ole muuten "ikäviä", niin vaihtoehtojen määrä vähenee merkittäväksi. Pitää unohtaa ruusut ja orapihlajat koska niissä on piikkejä, joihin joku voisi raapaista itsensä, pitää ohittaa mustikka, aronia ja apila koska ne värjäävät ja pitää jättää vielä katajat ja omenat koska nekin löytyvät myrkyllisten kasvien listalta (vrt. HUS http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/kasvit/Sivut/default.aspx ).

Huollon vaatimukset kuulostivat osittain siltä kuin asukkaat olisivat välttämätön paha, jotka lähinnä häiritsevät kiinteistötoimintaa. Paras kohde huollon näkökulmasta olisi ilmeisesti sellainen missä ei olisi mitään tasoeroja ja kaikki pinnat olisivat kestäviä ja helppohoitoisia. Helpointa lienee kattaa kaikki pinnat tasaisella asfaltilla. Se on helppo pitää puhtaana ja kestääkin paremmin kuin esimerkiksi kiviuhka- tai sorapinta tai jotkut eriskummalliset kasvillisuusalueet.  Saahan siten kyllä ylläpidon kannalta helppohoitoisen ja kestävän pihan, mutta se ei kuitenkaan ole asukkaille varmaan se ensisijainen näkökulma.

LÄhde: http://munkagepmonitor.hu/images/item/800/091126-mlag4.jpg

Viihtyvyyden ja käytettävyyden tulisikin kulkea käsi kädessä suunnittelussa kumpaakaan unohtamatta. Onneksi yksityispihoilla on usein enemmän liikkumavaraa suunnittelun suhteen kuin julkisella puolella.

Isojen hankkeiden kyydissä

Suomessa tehdään melko niukalti todella isoja hankkeita. Megaluokan hankkeet liittyvät usein liikenteeseen tai energiantuotantoon. Sellaisia ovat esimerkiksi valtatie 7 (E18) Helsingin ja Vaalimaan välillä, Olkiluodon kolmas ydinvoimala ja kaivoshankkeet. Myös mahdollinen tunneliyhteys Helsingistä Tallinnaan tulevaisuudessa olisi kansainvälisen tason superhanke, mutta se ei ole vielä edennyt esiselvitystä pitemmälle. Megaluokan projekteihin liittyy usein valtava joukko osallisia kaikilla tasoilla päätöksenteosta suunnitteluun ja toteutukseen. Myös ympäristövaikutukset voivat olla huomattavia. Isojen rakennushankkeiden hallinta on haastavaa ja esimerkiksi kustannussuunnittelu voi olla yllättävän vaikeaa. Onkin ollut enemmän sääntö kuin poikkeus että ison rakennushankkeen budjetti ylittyy ja aikataulu venyy (http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/isojen+rakennushankkeiden+budjetit+paukkuvat+suomessa+yha+pahemmin/a967658).

Helsingissä ollaan parhaillaan toteuttamassa kahta isoa liikenteeseen liittyvää hanketta, Länsimetroa ja Kehärataa, jotka olivat tällä viikolla yhden seminaariesityksen aiheena. Oli mielenkiintoista kuulla kuinka haastavaa ison ja pitkälle aikajänteelle venyneen projektin perustietojen selvittäminen voi olla. Kun projektin nimi on matkan varrella vaihtunut, mukana olleet osalliset ovat vaihtaneet työpaikkaa tai muuten jääneet pois hankkeesta voi tiedon kaivaminen jälkikäteen olla työlästä. Kun lisäksi tulevat  kaikenlaiset salassapitovelvollisuudet voi ulkopuolisen olla todella vaikea hahmottaa ison projektin kokonaisuutta. Kehäradan budjetin ollessa 800 miljoonaa on kyseessä jo harvinaisen suuri hanke Suomen mittakaavassa. Ison projektin vetovastuussa olevilta henkilöiltä vaaditaankin hyvää organisointikykyä, jotta prosessi etenisi jouhevasti ilman katkoksia. Tämä tarkoittaa etenkin aikataulutuksen suhteen hyvää suunnittelua niin että tehtäviä päästään tekemään limittäin ja peräkkäin eikä turhaan odotteluun mene aikaa. Kun projektissa on mukana satoja ellei tuhansia henkilöitä, jokainen ylimääräinen tauko tai välipäivä maksaa maltaita. Seminaariesityksessä olikin puhetta että projektin eri osasuoritukset etenevät kuin dominopalikat, eli parhaassa tapauksessa kukin osavaihe käynnistää seuraavan osavaiheen ja projekti etenee virtaviivaisesti. Jos kuitenkin yksi osaurakka seisahtaa voi koko prosessi pysähtyä kunnes se saadaan taas käynnistettyä uudelleen. Suuressa mittakaavassa periaatteessa suhteellisen pienistäkin asioista voi tulla isoja ja kalliita ongelmia. Esimerkiksi ratalinjalta löytyneet liito-oravan papanat jotka aiheuttivat koko ratalinjauksen paikallisen siirtämisen tuli varmasti tavattoman kalliiksi.

Toinen periaatteessa ennalta arvaamaton, mutta ehkä aavisteltavissa ollut ongelma koski tunneliin imeytynyttä glykolia lentokentän alapuolisissa tunnelin osissa. Glykoli, jota käytetään lentokentällä koneiden siipien jäänehkäisyyn, ei ole aineena ihan ympäristöystävällisimmästä päästä. Se aiheuttaa hajuongelmien lisäksi veteen päästessään kemiallisen prosessin, joka syö happea vedestä. Helsinki-Vantaalla sen talteen ottamista ja kierrättämistä varten on kehitetty viemäröintilaitteisto, mutta se ei ole täydellinen. Glykolia vuotaa silti aina jonkin verran maa- ja kallioperään. Vuositasolla glykolia suihkutetaan yksinomaan Helsinki-Vantaan kentällä noin 5 miljoonaa litraa. Muilla kentillä se valuu sadeveden mukana luontoon. Helsinkiin liittyvä mielenkiintoinen lisätieto on se että myös Päijänne tunneli (http://www.termiitti.com/paijannetunneli/), mistä mm. Helsinki saa juomavetensä, kulkee lentokentän lännenpuoleisen kiitoradan alta. Pääosin glykolin suihkutus tehdään kentän itäpuolella, terminaalin lähellä, mutta ajoittain olosuhteiden niin vaatiessa voidaan glykolia joutua ruiskuttamaan myös kentän länsipuolella. Päijänne tunneli kulkee lentokentän kohdalla noin 40-50 m syvyydessä, enkä olisi ollenkaan niin varma etteikö glykolia voisi kallionmurtumista ujuttautua myös tähän tunneliin.

Sekä länsimetron että Kehäradan hankkeissa on silmiinpistävää se että näin valtavan mittakaavan hankkeissa maisema-arkkitehdin rooli oli varsin pieni. Maisema-arkkitehtiä käytettiin ilmeisesti lähinnä suhteellisesti pienten yksityiskohtien suunnittelemiseen, ja organisaatiokaaviossa heitä piti etsiä "alaoksilta". Se on sinänsä erikoista, koska juuri maisema-arkkitehdillä olisi usein paras kokonaisnäkemys isojen hankkeiden vaikutuksista ja kokonaisuuksien suunnittelusta. Etenkin kun puhutaan hankkeista, joilla on suuri vaikutus ympäristöön ja maisemaan, kuten nimenomaan liikenteeseen liittyvät hankkeet. Kun katsotaan useita ulkomaisia megahankkeita, niin voidaan havaita että maisema-arkkitehti on usein merkittävässä roolissa ja toimii usein jopa pääsuunnittelijana. Tällaisia isomman kokoluokan maisema-arkkitehtivetoisia projekteja ovat esimerkiksi Gardens by the Bay Singaporessa (http://www.grant-associates.uk.com/projects/gardens-by-the-bay/), Urban Design of Jiangjin North Kiinassa (http://www.turenscape.com/english/projects/project.php?id=440) tai Sydney Olympics 2000 Master Plan Australiassa (http://www.hargreaves.com/projects/UrbanDesign/SYD2000MP/). Ehkä Suomessakin pitäisi käyttää maisema-arkkitehtejä enemmän suuren mittakaavan projektien kokonaiskuvan luojina. Aiheesta oli puhetta myös ASLA:n vuosikokouksessa jokunen vuosi takaperin:
http://dirt.asla.org/2012/10/03/design-critics-landscape-architects-can-take-the-lead-in-designing-cities/.

Megahankkeista päiväkoteihin

Viikon toinen seminaariesitys käsitteli hieman pienemmän mittakaavan hankkeita. Siinä käsiteltiin neljän erilaisen leikkipaikan suunnittelua ja toteutusta. Merkille pantavaa oli se että näinkin pienissä projekteissa (edelliseen verrattuna) oli silti valtava joukko osallisia. Organisaatiokaavio näytti joissakin tapauksissa yhtä monimutkaiselta kuin Länsimetron tapauksessa, vaikka kyseessä on monta kertaluokkaa pienempi hanke. Lisäksi osalliset olivat kytkettyinä toisiinsa monimutkaisten sopimusketjujen kautta, joissa eri toimijoiden väliset yhteistyökuviot ja erillissopimukset tuntuivat sekoittavan hanketta perusteellisesti. En yhtään ihmettele ettei kukaan halunnut ottaa pääsuunnittelijan tehtävää tällaisessa projektissa ja samalla vastuulleen pienistä palasista koostuvaa kokonaisuutta joka on varsin vaikea hallittava.

Tähän loppuun vielä yksi huomio joka särähti korvaan yhden kohteen suunnittelusta puhuttaessa. Päiväkodin pihaan oli toteutettu ns. "itse rakennettava leikkiväline". Toisin sanoen varastoon oli sijoitettu tiettyjä varusteita, autonrenkaita, köysiä yms. joista leikkijä saattoi rakentaa itselleen keinun valmiiksi esiviritettyyn paikkaan. Vaja oli lukittu ja siellä olevien leikkivälineiden saamiseksi ja leikkimisen mahdollistamiseksi paikalla tuli olla valvoja joka ohjasi leikkiä ja rakentamista. Tässä ollaan ikään kuin palaamassa takaisin leikin juurille eli ollaan siinä mielessä oikeilla jäljillä että pyritään pois normitettujen valmisleikkivälineiden kahleista ja annetaan lapsille mahdollisuus itse luoda leikkinsä. Jotenkin vain kuulosti siltä että tämäkin idea on pilattu turhalla holhoamisella. Ensinnäkin tavarat ovat lukkojen takana, johon tarvitaan joku ohjaaja avaamaan ovi. Toisekseen leikkiä valvotaan ettei vaan vahingossakaan tulisi tehtyä mitään harkitsematonta, kuten esimerkiksi kiinnitettyä keinua väärin päin renkaaseen. Hei haloo, siitähän menee kaikki hupi pois jos tämäkin toteutetaan liian ohjatusti. Muistan omasta lapsuudestani että paras paikka leikkiä ja seikkailla oli sellainen vähän kielletty paikka, jossa itse piti tehdä päätökset ja kärsiä seuraukset. Se saattoi olla esimerkiksi vetinen siltarumpu, rakennustyömaa tai sitten naapuritontin roskalava, josta löytyi aina kaikkea todella mielenkiintoista. Tulihan sitä joskus haavoja käteen tai astuttua naulan päälle, mutta siinähän sitä oppi samalla kantapään kautta mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tai sitten jokin hylätty autiotalo, missä piti varoa ettei jalka mene lahon lattian läpi. Eihän näissä nykyisissä leikkipuistoissa pääse lähellekään sellaisia tuntemuksia tai adrenaliini ryöpsähdyksiä. Nykyiset ylisuojellut ja ohjatut leikkiympäristöt eivät kyllä takuulla kehitä nuorta mieltä samalla tavalla kuin vapaampi ja ehkä sitten myös "vaarallisempi" ympäristö. Vaikka kirkkaan väriset ja loppuun asti tuotteistetut teemapuistot voivat vetää lapsia hetkellisesti puoleensa olen huomannut että pitkäkestoisemmat, mielikuvitusta ruokkivat  ja muistorikkaammat leikit syntyvät kyllä toisenlaisessa ympäristössä. Käyn toki omienkin lasteni kanssa rakennetuilla leikkipaikoilla, mutta olen huomannut että esimerkiksi metsässä on pitemmän päälle paljon mukavampi seikkailla, rakentaa majoja ja temmeltää.
 

https://thefableists.files.wordpress.com/2014/10/children-building-a-denc2a9ntpl-paul-harris.jpg