Tietomallinnuksen lyhyt oppimäärä

Maailma ja toimintamenetelmät alalla kuin alalla tuntuvat muuttuvan nopeammin kuin kukaan tahtoo pysyä perässä. Maisema-arkkitehtuurin saralla vuosisatoja primäärisenä suunnittelumuotona ollut käsin piirtäminen on jäänyt digitaalisen piirtämisen ja CAD-ohjelmien jalkoihin ja nyt on taas meneillään muutos kun kaikki tiedot suunnitelmasta pyritään tiivistämään yhteen sähköiseen pakettiin.

Olli Hakala kertoi tällä viikolla seminaariesitelmässään tietomallinnuksesta. Se on suunnittelu- ja rakennusalalla projektinhallinnan uusi menetelmä, joka mahdollistaa tiedon hyödyntämisen läpi koko projektin elinkaaren. Olli kuitenkin painotti että uusi muoto ei suinkaan ole syrjäyttämässä vanhoja, vaan on tulossa lähinnä niiden rinnalle monipuolistaen tietojen käsittelymahdollisuuksia.

Muutos on joka tapauksessa ollut varsin nopea koska aloittaessani opinnot viitisen vuotta sitten tällainen tietomalli oli vielä varsin tuntematon käsite eikä mitään siihen viittaavaa koulutusta löydy vielä tänä päivänäkään maisema-arkkitehtien tutkintokaaviosta.

Tietomallissa on periaatteessa kyse sähköisen 3D-mallin ja Excel taulukon risteytyksestä, missä kaikki suunnitelman tiedot löytyvät periaatteessa samasta "tiedostosta". Tietomallissa jokaisesta 3D objektista voidaan syöttää järjestelmään periaatteessa rajattomasti tietoa, esimerkiksi maakerroksesta paksuus, laatu, hinta  ja muut tarkennukset tai jostain rakennemoduulista mitat, tyyppi, valmistaja, väri, pintakäsittely yms. Mallista voidaan myös helposti tuottaa erilaisia listoja, esimerkiksi montako X moduulia ja Y materiaalia suunnittelualueelle menee, tuottajan yhteystiedot, hinnat jne.

Periaatteellisella tasolla paperipiirustuksista siis voitaisiin kokonaan luopua ja käyttää vain ja ainoastaan yhtä tietomallia työkaluna projektin kaikissa vaiheissa alkaen suunnittelusta ja päätyen rakentamisen kautta huoltoon ja ylläpitoon. Tietomallia voivat periaatteessa hyödyntää kaikki projektin osalliset tilaajasta, suunnittelijan ja urakoitsijan sekä viranomaisen kautta  käyttäjään.

Tämä on siis periaatteellisella tasolla, koska paperin korvaaminen työmaalla esimerkiksi läppärillä tai iPadillä voi olla hieman kyseenalaista. Mittojen yms. tarkastaminen "työrukkaset kädessä" voi kuitenkin olla käytännössä helpompaa paperilta kuin näytöltä, kuten myös seminaariyleisöstä huomautettiin. Toisaalta jos uudet koneohjatut kaivinkoneet ja muut automaattiset laitteet lisääntyvät rakennuspaikoilla, voivat ne mahdollisesti hyödyntää suoraan sähköistä tietomallia ja tehdä "millintarkkaa" kaivuutyötä juuri mallin mukaan.

Tekstissä on tarkoituksella aika monta "periaatteessa" sanaa. En ole ollenkaan niin varma onko tietomalli niin autuaaksi tekevä toimintamalli kuin annetaan ymmärtää. Toisaalta kehityspolku on ilmeisesti vasta aluillaan ja lastentauteja on varmasti. Kun käytetään montaa erilaista ohjelmaa ja tiedostomuotoa, niin voidaan olettaa että yhteensopivuusongelmia järjestelmien kesken saattaa ilmetä.  Uusien toimintamenetelmien myötä  tarvitaan lisää asiantuntijoita syöttämään ja käsittelemään tietoja tällaiseen tietomalliin. Vaikka laajan tietomäärä syöttäminen voi olla haasteellista tarjoaa valmis tietomalli toisaalta kaiken tarpeellisen jatkotyöskentelyä varten.

Tietomallin 3D esitystapa oli varsin karkea, mikä tarkoittaa tarkkuutta ennen estetiikkaa, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Mallin tarkoituksena on tarjota tarkkaa tietoa työskentelyn eri vaiheisiin ja karkea visuaalinen malli projektin 3D hahmottamiseen. Tunnelmallisempien visuaalisten havainnekuvien luominen lieneekin tarkoitus tehdä muulla tavoin. Jos tietomallinnus on tullut jäädäkseen olisi Aalto yliopistossa ehkä myös otettava kyseinen menetelmä sekä arkkitehti- että maisema-arkkitehtiopetuksen piiriin.
 

http://feed.ne.cision.com/wpyfs/00/00/00/00/00/13/BE/64/TS17-general-UI-image.jpg

Yksinyrittäjän elämää

Yksi omalta osaltani mielenkiintoisimpia ja odotetuimpia luentoja tällä kurssilla oli yksityisyrittäjän näkökulmaa esittelevä Pia Kuusiniemen ja Johanna Ristimäen esitys viime viikolta. He vastailivat opiskelijoiden laatimiin kysymyksiin ja valottivat yrittäjän arkea uran eri vaiheissa. Molemmilla maisema-arkkitehdeillä on yrittäjätaustaa joten yrittäjäksi ryhtyminen on tullut heille osittain verenperintönä.

Oli mielenkiintoista kuulla että suunnittelutyöhön tuntui alussa menevän moninkertaisesti aikaa siihen nähden mitä asiakkaalta saattoi laskuttaa. Oma tuntimäärä laskutuksesta oli siis 2 tai 3-kertainen. Tämä on ymmärrettävää koska alkuvaiheessa rutiinit eivät ole kehittyneet ja monia asioita voi joutua tekemään alusta asti kun myöhemmin voi asioille olla olemassa valmiiksi mietitty "pohjat". Kukaan asiakas ei halua maksaa harjoittelusta ja näin ollen yrittäjä joutuu usein alkuvaiheessa arvioimaan omat tuntinsa alakanttiin. Toisin sanoen esimerkiksi laskuttaa asiakkaalta 100 h vaikka itse käyttää työhön 200-300 tuntia. Näin tuntikorvaus voi jäädä varsin pieneksi.

Työtehtäviä tarjoutuu esimerkiksi kilpailujen ja vanhojen kontaktien kautta. Julkisen puolen työt ovat tarjolla HILMA:ssa, mutta sinne vaadittavien referenssien, cv:n, henkilölistojen yms. valmistelu voi viedä runsaasti aikaa. Osa työtehtävistä voi tulla kilpailujen kautta, joko yksin tehtynä (Suomessa on kuitenkin edelleen varsin vähän maisema-arkkitehtuurikilpailuja) tai sitten suunnittelukilpailun ryhmän osana esimerkiksi arkkitehtitoimiston kanssa. Suuri osa projekteista tulee kuitenkin arkkitehtitoimistojen toimeksiantoina, minkä lisäksi on jonkin verran yleishyödyllisten tai kaupallisten tahojen suoria toimeksiantoja. Yksityispuolen projektit ovat monestakin syystä harvemmassa. Yksityissektorin projektit ovat usein pienempiä ja vaativat silti paljon töitä, mutta niistä ei voi laskuttaa samassa suhteessa. Yksityisellä puolella myös ALV:n osuus jää yleensä asiakkaan maksettavaksi, mikä lisää hintaa. Yrityspuolella ALV on lähinnä kierrätettävä menoerä, jonka tilaaja voi sitten vähentää omista myynneistään. Näin hinta muodostuu yksityiselle reilusti korkeammaksi.

Puheeksi otettiin myös tilaajan motivaatio. Joskus tilaaja haluaa suunnittelijan tuottavan vain viranomaismääräykset täyttävän lopputuloksen, eikä muilla tavoitteilla ole tilaajalle juuri merkitystä. Tällainen toimeksianto ei juuri motivoi suunnittelijaa, koska se muistuttaa lähinnä liukuhihnasuunnittelua missä minimi on standardi eikä mitään erikoista tai mielenkiintoista voi alkaa ehdottelemaan (tilaaja haluaa halvinta). Huomattavasti mielenkiintoisempi toimeksianto on sellainen jossa tilaajalla on tavoitetaso korkealla ja hän on avoin myös suunnittelijan ideoilla. Eikä yhtään myöskään haittaa jos tilaajalla ei ole kukkaron nyörit liian tiukalla. Tällöin suunnittelija pääsee paremmin toteuttamaan mielenkiintoisempia ideoita ja toimeksianto tuntuu varmasti paljon motivoivammalta.

Hyvä tulos vaatii pyörittelyä ja aikaa. Voi kuitenkin olla vaikea osoittaa asiakkaalle kuinka paljon työtä jonkin tuloksen saavuttaminen vaatii. Jos teet esimerkiksi jotain kuvaa varten parikymmentä luonnosta, mutta asiakas näkee vain sen viimeisen, yhden kuvan , niin on vaikea hahmottaa sitä työmäärää.

Vaihtelevat projektit olivat vastaajien mielestä mukavia eivätkä päästä suunnittelijaa liukumaan liukuhihnatuotantoon. Toteutussuunnittelu, kilpailut, ideointi, eri mittakaavat ja eri tyylit tuovat vaihtelua jokaiseen projektiin. Eri asiakasryhmillä on luonnollisesti erilaisia tavoitteita: rakennusliikkeet, arkkitehtitoimistot ja kaupunki ovat asiakkaita joilla tavoitteiden painotus vaihtelee. Halutaanko laatua, nopeutta, esteettisyyttä vai halpuutta? Oma etiikka määrittelee paljon minkälaisia projekteja ottaa. Yrittäjänä voi tosin joutua tekemään kompromisseja omien mielipiteidensä kanssa. Tilaaja maksaa => Tilaaja määrää.

Tehtävät eivät aina vastaa koulutusta vaan monasti vastaan tulee toimeksiantoja, joissa tulee tunne että oma tietämys ei riitä. Koko ajan pitää oppia uutta (esim. uudet materiaalit tai rakenneratkaisut), mutta siinä pitää kuitenkin luottaa itseensä. Ei ole ainoaa oikeaa ratkaisua. Pitää kokeilla!

Projektin kiertokulku hahmottuu yrittäjälle kokonaisuutena aivan eri tavalla kuin toimiston työntekijälle. Yrittäjällä on usein jatkuvasti hommat kesken ja vapaa-aika menee pitkälti töitä tehdessä. Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Kun olet itse omalla naamallasi vastuussa suunnitelmista antaa se hieman eri lähtökohdan ja vastuun tehdä töitä, kuin piirtää viivoja jonkun toisen palveluksessa ja nimellä työskennellessä. Yrittäjän pitää tehdä itse kaikki päätökset. Ajallisten resurssien mitoitus voi myös olla haasteellista ja tulevaisuuden työtilannetta voi olla hankala arvioida. (ehkä seuraavan 3-4 kk:n. työtilanne voi olla selvillä).

Aikaa menee usein arvioitua enemmän. Suunnittelutyö vie ajasta 80% ja hallinnollinen osuus 20% (laskutus, esimiestyöt, palaverit, tarjousten teko, luennot, pr). Yrittäjä työskentelee usein myös iltaisin (öisin) ja viikonloppuisin, mikä voi olla varsin stressaavaa. Vastaajat kertoivat tekevänsä työt yleensä toimistolla, koska kotona on vaikeampi saada aikataulut ON/OFF. Kun työpaikan oven sulkee takanaan on ikään kuin vapaalla. Loma-aikoja rajoittaa yrittäjän palkattomuus (vs. työntekijän palkkaloma). Myöskään arki- / pyhätöillä yms. ei ole yrittäjälle merkitystä. Yritystoiminnan kasvaessa voi olla hyväksi ulkoistaa joitakin toimintoja, jotka eivät suoranaisesti liity leipätyöhän eli suunnitteluun. Esimerkiksi kirjanpito voi viedä paljon työtunteja.

Puhuimme myös mahdollisista eteen tulevista virheistä tai kompastuskivistä. Vastaajat jakoivat ne kolmeen osaan: 1) suunnitteluvirheet (materiaali, korko- tai mitoitusvirheet), 2) taloudelliset ongelmat (menojen ja tulojen suhteutus, liian halvat tarjoukset) ja 3) lakitekniset virheet (verotukseen ja kirjanpitoon liittyvät, MRL-tuntemus, RT-kortit).

Yrittäjän on hyvä myös kouluttaa itseään aika ajoin ammattitaidon ylläpitämiseksi ja uusien menetelmien oppimiseksi. Yhtenä vinkkinä oli vastaajat kertoivat Suomen yrittäjien järjestävän erilaisia kohtuuhintaisia koulutuspaketteja, samoin VYL:in.

Lopuksi käsiteltiin yksityisyrittäjän projektinhallinnan menetelmiä. Esille otettiin esimerkiksi erilaiset aikakaaviot (palkkiviivasto), kalenteri ja tilannekatsaukset ja osaprojektien priorisointi tilanteen mukaan (tästä tulee mieleen referoimani kirja Dale Sinclair, Managing the Team, An Architect's Guide to Design Management, missä pohdittiin pitkälti samoja asioita). Todettiin myös että isojen projektien aikataulutus helpompaa, vaikka kokouksia on enemmän kuin pienissä projekteissa. Suhteutettuna niitä on kuitenkin vähemmän per aikajakso kuin kymmenessä pikkuprojektissa, jotka voivat kooltaan vastata yhtä isoa projektia.

 

Tärkeimmiksi yksityisyrittäjän ominaisuuksiksi vastaajat mainitsivat epävarmuuden sietokyvyn ja joustavuuden.

Kädet sidottuna

Hyvän suunnittelun voisi kuvitella tapahtuvan alueen tulevan käyttäjän ehdoilla ja hänen näkökulmaansa paneutuen. Tämä ei kuitenkaan aina ole prioriteettilistan korkein muuttuja. Etenkin kun on kyse julkisista talonrakennushankkeista ja niihin liittyvistä pihasuunnitelmista tuntuu tulevaa käyttäjää suurempi painoarvo monasti olevan huoltotoiminnalla.

Ifa Kytösaho Helsingin Asuntotuotantotoimistolta (ATT) kävi luennoimassa ATT:n menetelmistä talonrakennukseen liittyvien piha-alueiden suunnittelussa. Kävimme läpi suunnittelijoiden valintamenetelmiä sekä sen kuinka tehtävät määritellään ja mikä on huollon ja ylläpidon vaikutus suunnitteluun.

Oli mielenkiintoista kuulla tiettyjä Helsingissä käytettäviä toimintamalleja talonrakennukseen liittyen. Asuntorakentamisen määrä- ja laatutavoitteet päätetään Helsingissä kaupunginvaltuuston toimesta. Yksi seikka mikä lisää kaupungin tonttien houkuttelevuutta on se että kaupunki pyrkii luovuttamaan tontit rakentamiskelpoisina eli se että kaupunki tekee tarvittavat pohjatyöt ennen tontin luovutusta.

ATT:n pyrkimyksenä on ilmeisesti toimia eräänlaisena edelläkävijänä asuntorakentamisessa. Uusilta rakennuksilta edellytetään energiatehokkuutta, esteettömyyttä ja esteettisyyttä. Lisäksi elinkaariajattelu ja puurakentaminen ovat korkeassa kurssissa. Tavoitteena on saada laatu ylös ja hinta alas, mikä tosin kuulostaa hieman ristiriitaiselta tavoitteelta.

ATT tekee myös yhteistyötä urakoitsijoiden kanssa. Toisaalta urakoitsijoiden gryndaus kilpailee hyvinä aikoina ATT:n oman tuotannon kanssa, mutta huonoina aikoina urakoitsijat toteuttavat enemmän projekteja ATT:n alaisuudessa paremman rahoitusturvan vuoksi.

ATT:n toiminnassa suunnittelijat valitaan periaatteessa kaikkiin projekteihin julkisesti HILMA:n kautta. Jokunen vuosi takaperin riitti vielä soitto tutulle suunnittelijalle toimeksiannosta sopimiseen, mutta nykyisin tällainen yksinkertainen ja "vanhakantainen" järjestelmä ei tasapuolisuuden nimissä enää käy päinsä. Suunnittelijat voidaan kilpailuttaa joko pelkän suunnitelman osalta (suunnittelu- ja tarjouskilpailu) tai sitten voidaan ottaa kokonaisvaltaisempi lähestymistapa ja kilpailuttaa koko projekti suunnittelusta toteutukseen (SR-kilpailu). Tällöin urakoitsija yleensä kokoaa tiimin, joka sisältää suunnittelijan eli suunnittelija toimii urakoitsijan alaisuudessa. Joissakin tapauksissa suunnittelija voi kuitenkin tehdä sopimuksen myös suoraan toimeksiantajan kanssa, joka toisaalta voi helpottaa suunnitelman läpivientiä.

Kun suunnittelutoimistoja kilpailutetaan tehdään laatuarviointi, missä suunnittelutiimiä pyritään arvottamaan erilaisten kriteerien perusteella. Erityisen suuren painoarvon saavat referenssikohteet, jotka vastaavat toimeksiannossa olevaa tyyppiä. ATT:llä on tapana huomioida vain 3 suunnittelutoimiston valitsemaa referenssikohdetta, jolloin isokaan firma ei pääse loistamaan määrällä, vaikka se olisi suunnittelut sadoittain kohteita. Tämä tuo pienemmänkin toimiston lähemmäs samaa viivaa, mikä on todella positiivista.

ATT voi käyttää myös suunnitteluryhmähankintaa, jolloin pääsuunnittelija kokoaa ympärilleen ryhmän eri alojen ammattilaisia (rakenne-, lvi-, sähkö- ja maisemasuunnittelija sekä ehkä myös taiteilija). Suunnittelusopimukset tehdään joko suoraan kunkin suunnittelijan kanssa tai nykyisin enemmän niin että sopimussuhde on vain pääsuunnittelijan kanssa, joka vastaa muista. ATT:n toimeksiannoissa pihasuunnittelu tapahtuu usein arkkitehdin alisuunnitteluna eli ATT:llä on harvemmin suoraa sopimussuhdetta pihasuunnittelijaan.

Vaikka suunniteltavan kohteen huoltoon ja ylläpitoon on luonnollisesti kiinnitettävä huomiota, vaikutti ATT:n projekteissa huoltonäkökulma erityisen määräävältä. Pelastustiet, lumenkasauspaikat ja muut tärkeät käytännön seikat määrittivät suunnittelua vahvasti. Ohjeistuksella sidottiin suunnittelijan kädet varsin tiukasti. Kun tavoitteeksi mainitaan "hyvä ja helppohoitoinen" voi se asettaa suunnittelulle tiukkoja kriteerejä, joista ensisijainen ei ole esteettinen näkökulma. Myös nykyinen trendi missä käyttäjä pyritään pitämään ikään kuin turvakuoressa kaikissa tilanteissa menee välillä yli äyräidensä. Kun esimerkiksi kasveiksi tulee valita sellaisia, jotka eivät satuta, myrkytä, värjää tai ole muuten "ikäviä", niin vaihtoehtojen määrä vähenee merkittäväksi. Pitää unohtaa ruusut ja orapihlajat koska niissä on piikkejä, joihin joku voisi raapaista itsensä, pitää ohittaa mustikka, aronia ja apila koska ne värjäävät ja pitää jättää vielä katajat ja omenat koska nekin löytyvät myrkyllisten kasvien listalta (vrt. HUS http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/kasvit/Sivut/default.aspx ).

Huollon vaatimukset kuulostivat osittain siltä kuin asukkaat olisivat välttämätön paha, jotka lähinnä häiritsevät kiinteistötoimintaa. Paras kohde huollon näkökulmasta olisi ilmeisesti sellainen missä ei olisi mitään tasoeroja ja kaikki pinnat olisivat kestäviä ja helppohoitoisia. Helpointa lienee kattaa kaikki pinnat tasaisella asfaltilla. Se on helppo pitää puhtaana ja kestääkin paremmin kuin esimerkiksi kiviuhka- tai sorapinta tai jotkut eriskummalliset kasvillisuusalueet.  Saahan siten kyllä ylläpidon kannalta helppohoitoisen ja kestävän pihan, mutta se ei kuitenkaan ole asukkaille varmaan se ensisijainen näkökulma.

LÄhde: http://munkagepmonitor.hu/images/item/800/091126-mlag4.jpg

Viihtyvyyden ja käytettävyyden tulisikin kulkea käsi kädessä suunnittelussa kumpaakaan unohtamatta. Onneksi yksityispihoilla on usein enemmän liikkumavaraa suunnittelun suhteen kuin julkisella puolella.

Isojen hankkeiden kyydissä

Suomessa tehdään melko niukalti todella isoja hankkeita. Megaluokan hankkeet liittyvät usein liikenteeseen tai energiantuotantoon. Sellaisia ovat esimerkiksi valtatie 7 (E18) Helsingin ja Vaalimaan välillä, Olkiluodon kolmas ydinvoimala ja kaivoshankkeet. Myös mahdollinen tunneliyhteys Helsingistä Tallinnaan tulevaisuudessa olisi kansainvälisen tason superhanke, mutta se ei ole vielä edennyt esiselvitystä pitemmälle. Megaluokan projekteihin liittyy usein valtava joukko osallisia kaikilla tasoilla päätöksenteosta suunnitteluun ja toteutukseen. Myös ympäristövaikutukset voivat olla huomattavia. Isojen rakennushankkeiden hallinta on haastavaa ja esimerkiksi kustannussuunnittelu voi olla yllättävän vaikeaa. Onkin ollut enemmän sääntö kuin poikkeus että ison rakennushankkeen budjetti ylittyy ja aikataulu venyy (http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/isojen+rakennushankkeiden+budjetit+paukkuvat+suomessa+yha+pahemmin/a967658).

Helsingissä ollaan parhaillaan toteuttamassa kahta isoa liikenteeseen liittyvää hanketta, Länsimetroa ja Kehärataa, jotka olivat tällä viikolla yhden seminaariesityksen aiheena. Oli mielenkiintoista kuulla kuinka haastavaa ison ja pitkälle aikajänteelle venyneen projektin perustietojen selvittäminen voi olla. Kun projektin nimi on matkan varrella vaihtunut, mukana olleet osalliset ovat vaihtaneet työpaikkaa tai muuten jääneet pois hankkeesta voi tiedon kaivaminen jälkikäteen olla työlästä. Kun lisäksi tulevat  kaikenlaiset salassapitovelvollisuudet voi ulkopuolisen olla todella vaikea hahmottaa ison projektin kokonaisuutta. Kehäradan budjetin ollessa 800 miljoonaa on kyseessä jo harvinaisen suuri hanke Suomen mittakaavassa. Ison projektin vetovastuussa olevilta henkilöiltä vaaditaankin hyvää organisointikykyä, jotta prosessi etenisi jouhevasti ilman katkoksia. Tämä tarkoittaa etenkin aikataulutuksen suhteen hyvää suunnittelua niin että tehtäviä päästään tekemään limittäin ja peräkkäin eikä turhaan odotteluun mene aikaa. Kun projektissa on mukana satoja ellei tuhansia henkilöitä, jokainen ylimääräinen tauko tai välipäivä maksaa maltaita. Seminaariesityksessä olikin puhetta että projektin eri osasuoritukset etenevät kuin dominopalikat, eli parhaassa tapauksessa kukin osavaihe käynnistää seuraavan osavaiheen ja projekti etenee virtaviivaisesti. Jos kuitenkin yksi osaurakka seisahtaa voi koko prosessi pysähtyä kunnes se saadaan taas käynnistettyä uudelleen. Suuressa mittakaavassa periaatteessa suhteellisen pienistäkin asioista voi tulla isoja ja kalliita ongelmia. Esimerkiksi ratalinjalta löytyneet liito-oravan papanat jotka aiheuttivat koko ratalinjauksen paikallisen siirtämisen tuli varmasti tavattoman kalliiksi.

Toinen periaatteessa ennalta arvaamaton, mutta ehkä aavisteltavissa ollut ongelma koski tunneliin imeytynyttä glykolia lentokentän alapuolisissa tunnelin osissa. Glykoli, jota käytetään lentokentällä koneiden siipien jäänehkäisyyn, ei ole aineena ihan ympäristöystävällisimmästä päästä. Se aiheuttaa hajuongelmien lisäksi veteen päästessään kemiallisen prosessin, joka syö happea vedestä. Helsinki-Vantaalla sen talteen ottamista ja kierrättämistä varten on kehitetty viemäröintilaitteisto, mutta se ei ole täydellinen. Glykolia vuotaa silti aina jonkin verran maa- ja kallioperään. Vuositasolla glykolia suihkutetaan yksinomaan Helsinki-Vantaan kentällä noin 5 miljoonaa litraa. Muilla kentillä se valuu sadeveden mukana luontoon. Helsinkiin liittyvä mielenkiintoinen lisätieto on se että myös Päijänne tunneli (http://www.termiitti.com/paijannetunneli/), mistä mm. Helsinki saa juomavetensä, kulkee lentokentän lännenpuoleisen kiitoradan alta. Pääosin glykolin suihkutus tehdään kentän itäpuolella, terminaalin lähellä, mutta ajoittain olosuhteiden niin vaatiessa voidaan glykolia joutua ruiskuttamaan myös kentän länsipuolella. Päijänne tunneli kulkee lentokentän kohdalla noin 40-50 m syvyydessä, enkä olisi ollenkaan niin varma etteikö glykolia voisi kallionmurtumista ujuttautua myös tähän tunneliin.

Sekä länsimetron että Kehäradan hankkeissa on silmiinpistävää se että näin valtavan mittakaavan hankkeissa maisema-arkkitehdin rooli oli varsin pieni. Maisema-arkkitehtiä käytettiin ilmeisesti lähinnä suhteellisesti pienten yksityiskohtien suunnittelemiseen, ja organisaatiokaaviossa heitä piti etsiä "alaoksilta". Se on sinänsä erikoista, koska juuri maisema-arkkitehdillä olisi usein paras kokonaisnäkemys isojen hankkeiden vaikutuksista ja kokonaisuuksien suunnittelusta. Etenkin kun puhutaan hankkeista, joilla on suuri vaikutus ympäristöön ja maisemaan, kuten nimenomaan liikenteeseen liittyvät hankkeet. Kun katsotaan useita ulkomaisia megahankkeita, niin voidaan havaita että maisema-arkkitehti on usein merkittävässä roolissa ja toimii usein jopa pääsuunnittelijana. Tällaisia isomman kokoluokan maisema-arkkitehtivetoisia projekteja ovat esimerkiksi Gardens by the Bay Singaporessa (http://www.grant-associates.uk.com/projects/gardens-by-the-bay/), Urban Design of Jiangjin North Kiinassa (http://www.turenscape.com/english/projects/project.php?id=440) tai Sydney Olympics 2000 Master Plan Australiassa (http://www.hargreaves.com/projects/UrbanDesign/SYD2000MP/). Ehkä Suomessakin pitäisi käyttää maisema-arkkitehtejä enemmän suuren mittakaavan projektien kokonaiskuvan luojina. Aiheesta oli puhetta myös ASLA:n vuosikokouksessa jokunen vuosi takaperin:
http://dirt.asla.org/2012/10/03/design-critics-landscape-architects-can-take-the-lead-in-designing-cities/.

Megahankkeista päiväkoteihin

Viikon toinen seminaariesitys käsitteli hieman pienemmän mittakaavan hankkeita. Siinä käsiteltiin neljän erilaisen leikkipaikan suunnittelua ja toteutusta. Merkille pantavaa oli se että näinkin pienissä projekteissa (edelliseen verrattuna) oli silti valtava joukko osallisia. Organisaatiokaavio näytti joissakin tapauksissa yhtä monimutkaiselta kuin Länsimetron tapauksessa, vaikka kyseessä on monta kertaluokkaa pienempi hanke. Lisäksi osalliset olivat kytkettyinä toisiinsa monimutkaisten sopimusketjujen kautta, joissa eri toimijoiden väliset yhteistyökuviot ja erillissopimukset tuntuivat sekoittavan hanketta perusteellisesti. En yhtään ihmettele ettei kukaan halunnut ottaa pääsuunnittelijan tehtävää tällaisessa projektissa ja samalla vastuulleen pienistä palasista koostuvaa kokonaisuutta joka on varsin vaikea hallittava.

Tähän loppuun vielä yksi huomio joka särähti korvaan yhden kohteen suunnittelusta puhuttaessa. Päiväkodin pihaan oli toteutettu ns. "itse rakennettava leikkiväline". Toisin sanoen varastoon oli sijoitettu tiettyjä varusteita, autonrenkaita, köysiä yms. joista leikkijä saattoi rakentaa itselleen keinun valmiiksi esiviritettyyn paikkaan. Vaja oli lukittu ja siellä olevien leikkivälineiden saamiseksi ja leikkimisen mahdollistamiseksi paikalla tuli olla valvoja joka ohjasi leikkiä ja rakentamista. Tässä ollaan ikään kuin palaamassa takaisin leikin juurille eli ollaan siinä mielessä oikeilla jäljillä että pyritään pois normitettujen valmisleikkivälineiden kahleista ja annetaan lapsille mahdollisuus itse luoda leikkinsä. Jotenkin vain kuulosti siltä että tämäkin idea on pilattu turhalla holhoamisella. Ensinnäkin tavarat ovat lukkojen takana, johon tarvitaan joku ohjaaja avaamaan ovi. Toisekseen leikkiä valvotaan ettei vaan vahingossakaan tulisi tehtyä mitään harkitsematonta, kuten esimerkiksi kiinnitettyä keinua väärin päin renkaaseen. Hei haloo, siitähän menee kaikki hupi pois jos tämäkin toteutetaan liian ohjatusti. Muistan omasta lapsuudestani että paras paikka leikkiä ja seikkailla oli sellainen vähän kielletty paikka, jossa itse piti tehdä päätökset ja kärsiä seuraukset. Se saattoi olla esimerkiksi vetinen siltarumpu, rakennustyömaa tai sitten naapuritontin roskalava, josta löytyi aina kaikkea todella mielenkiintoista. Tulihan sitä joskus haavoja käteen tai astuttua naulan päälle, mutta siinähän sitä oppi samalla kantapään kautta mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tai sitten jokin hylätty autiotalo, missä piti varoa ettei jalka mene lahon lattian läpi. Eihän näissä nykyisissä leikkipuistoissa pääse lähellekään sellaisia tuntemuksia tai adrenaliini ryöpsähdyksiä. Nykyiset ylisuojellut ja ohjatut leikkiympäristöt eivät kyllä takuulla kehitä nuorta mieltä samalla tavalla kuin vapaampi ja ehkä sitten myös "vaarallisempi" ympäristö. Vaikka kirkkaan väriset ja loppuun asti tuotteistetut teemapuistot voivat vetää lapsia hetkellisesti puoleensa olen huomannut että pitkäkestoisemmat, mielikuvitusta ruokkivat  ja muistorikkaammat leikit syntyvät kyllä toisenlaisessa ympäristössä. Käyn toki omienkin lasteni kanssa rakennetuilla leikkipaikoilla, mutta olen huomannut että esimerkiksi metsässä on pitemmän päälle paljon mukavampi seikkailla, rakentaa majoja ja temmeltää.
 

https://thefableists.files.wordpress.com/2014/10/children-building-a-denc2a9ntpl-paul-harris.jpg

Typerien määräysten luvattu maa

Välillä tulee mietittyä mihin on kadonnut perinteisen talonpoikaisjärjen käyttö? Tätä järjen tyyppiä voisi ja tulisi soveltaa aika moneen ongelmaan, mutta nykyään taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus että ratkaisuja etsitään muilla tavoin. Esimerkiksi rakentamisessa on tieto ja taito ennen vanhaan kulkenut mestarilta kisällille. Tekemällä on opittu ja samalla työtä sisäistettäessä on virinnyt ammattiylpeys, "se on minun tekemäni ja voin olla siitä ylpeä". Rakennuksista onkin tullut hyvin tehtyjä ja pitkäikäisiä. Myös rakentajan ammattitaito ja ammattiylpeys on ollut kohdillaan. 

Nykyään rakentamisen laatutaso tuntuu kuitenkin laskeneen ja markkinoilla on vaikka minkälaisia urakoitsijoita jotka pyrkivät usein vain pikavoittoihin. Urakoitsijan käyttämillä työntekijöillä ei välttämättä ole alan työtehtävän vaatimaa koulutusta tai osaamista, ammattiylpeydestä puhumattakaan. Tämä on johtanut siihen että tilaajan taholta joudutaan yhä enemmän ohjailemaan urakkaa ja luomaan erilaisia laatukriteereitä, joilla koitetaan varmistaa urakoitsijan työn taso. Samalla rakentamisesta on kuitenkin tehty byrokraattinen sekasotku. Onko tosiaan niin että nykyiset rakentajat ovat niin vastuuttomia tai taitamattomia että tarvitaan julmettu määrä ohjeita, sääntöjä, määräyksiä ja sopimuksia,  jotta jokin rakennusprojekti saada toteutettua? Silti tahtoo tulla välillä sutta ja sekundaa, kuten nykyisten homekoulujen ongelma osoittaa (Yle Uutiset 6.9.2013, Tuotetaanko suomessa sutta ja sekundaa? ja MTV Uutiset 30.0.2014, Yli 90 avustettavaa homekoulua Alavieskasta Ähtäriin). Mihin on kadonnut tekijöiden ammattiylpeys ja timpurin sana, johon voi luottaa?

Kuvalähde: http://is13.snstatic.fi/img/978/1288745005433.jpg

Viime viikolla meille kävi esitelmöimässä rakennuttajakonsultti Marko Pirttijärvi aiheesta "Rakennuttaminen ja urakointi maisemarakennushankkeessa". Kävimme läpi hankintaprosessin vaiheita eli kuulimme esimerkiksi siitä kuinka hankintaprosessi toteutetaan, miten tarjouspyyntöasiakirjat valmistellaan ja kuinka urakoitsijat valitaan tiettyyn hankkeeseen sekä siitä mikä urakkaohjelman ja turvallisuusasiakirjojen merkitys projektissa on. Hankintaprosessi on nykyään monitahoinen prosessi, mihin kuuluu melkoinen määrä eri vaiheita. Erityisen tarkkaa hankintojen tekeminen on julkisissa projekteissa, joiden rahoituksesta on siis yli puolet julkista rahaa. Tällöin Julkinen hankintalaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070348) astuu mukaan kuvaan. Yksityisrahalla teetetyt projektit ovat huomattavasti joustavampia. 

Julkisen hankinnan hankintaprosessi on tarkoin määritelty ja siinä tavoitellaan tasapuolisia ja oikeudenmukaisia toimintamalleja hankkeen eri vaiheissa. Urakoitsijaa valitessa tämä tarkoittaa sitä että tarjouspyyntö pitää määritellä hyvin yksityiskohtaisesti, jotta urakoitsijoilta saadut tarjoukset ovat keskenään mahdollisimman vertailukelpoisia. Silti urakoitsijoiden tai suunnittelijoiden pisteytysjärjestelmä ja sen käyttö herätti paljon keskustelua. Esimerkiksi referensseillä on suuri painoarvo pisteytyksessä, mutta pienillä tai aloittelevilla yrityksillä ei välttämättä ole esittää yhtä kattavaa referenssiluetteloa kuin isolla firmalla. Tämähän ei suinkaan tarkoita sitä että pieni firma olisi huonompi vaihtoehto käsillä olevaan työhön, mutta pisteitä se saa silti heikosti. Myös auktorisoitujen laatujärjestelmien käyttöä kyseenalaistettiin keskusteluissa. Isolla firmalla on paremmat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia virallisia sertifiointeja, mutta ei se tee pienemmästä firmasta yhtään sen huonompaa jos sillä ei ole taloudellisia resursseja toteuttaa niitä, mutta se silti tekee töitä laadullisesti yhtä hyväksi katsotulla tavalla.

Luennolla kuultiin myös mielenkiintoisia kommentteja eroista suunnitelmien ja työmaakäytäntöjen välillä. Työselostus on virallisesti työpiirustusta määräävämpi dokumentti, mutta työmaalla ovat usein kuitenkin ensisijaisesti käytössä juuri työpiirustukset. Ne on helppo pitää mukana vaikka traktorin hytissä ja vilkaista tarpeen tullen, eikä kovin moni työmies ala kahlata pitkää työselostusta läpi kun pitäisi töitäkin tehdä. Myös supertarkkojen piirustusten tuottaminen suunnitteluvaiheessa ei välttämättä ole niin tarpeellista kun työvoima on ammattitaitoista. On aivan turhaa piirtää esimerkiksi korkeuskäyrät sentin välein, kun asfalttimiehet kuitenkin tekevät loppukaadot silmällä ja hienosti se vesi silti valuu oikeaan suuntaan. Suunnitelmien tarkkuustason muuttaminen edellyttäisi kuitenkin urakoitsijan tuntemista, mihin hän pystyy ja millaiset piirustukset hänelle riittävät halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Usein urakoitsija ei kuitenkaan vielä suunnitteluvaiheessa ole tiedossa. Paras vaihtoehto on suunnittelijan ja urakoitsija luottamussuhde, jollaisesta mm. Jyrki puhui kurssin alkupuolella. Luottourakoitsijalle ei välttämättä tarvitse esittää kuin karkeat viitekehykset joiden mukaan urakoitsija toimii suunnittelijan ajatusten jatkeena toteuttaen työn juuri kuten on tarkoitus.

Meille esiteltiin myös esimerkkihanke ja siihen liittyvää dokumentointia. Tehtävänä oli rakentaa muutama jätekatos. Siitä oli luotu 14-sivuinen urakkaohjelma, johon oli kirjattu lähes kaikki mahdolliset asiat maan ja taivaan väliltä. Tekstistä löytyvät kaikenkattavat viittaukset lakiteksteihin, viivästyssakkoihin, vastuisiin, laatuun, turvallisuuteen ja muihin urakkaan mahdollisesti vaikuttaviin tekijöihin. Ymmärrän kyllä että rakennuttajakonsultin roolissa oleva henkilö haluaa korostaa dokumentaation ja pilkunviilauksen tärkeyttä. Lisäähän se hänen töitään. Itse pitäisin tärkeimpänä kuitenkin onnistuneet lopputuloksen saavuttamista eikä siihen mielestäni välttämättä vaadita muuta kuin hyvä tekijä joka on ajatusmaailmaltaan samalla aaltopituudella tilaajan kanssa. Kyllähän ammattitaitoisen timpurin pitäisi pystyä muutama jätekatos pistämään kasaan ilman että siihen tarvitaan kirjanpaksuista sopimus- ja määräyskokoelmaa. Tuntuu että nykyisin prosessi on lopputulosta tärkeämpää. Kunhan kaikki pykälät on täytetty, niin projekti on sitten oikeaoppisesti toteutettu, vaikka lopputulos olisi minkälainen, vrt. homekoulut. Onhan nekin kuitenkin tehty kaikkien byrokraattisten ja hallinnollisten kiemuroiden puolesta laillisesti oikein. Paperipuoli on varmasti ollut kunnossa, mutta kuinkas itse rakentaminen? Välillä tuntuu että tähän prosessiosuuteen laitetaan paljon enemmän aikaa, rahaa ja energiaa kuin varsinaiseen rakennustyöhön. Eihän sen niin pitäisi mennä. Ei kai voi olla tärkeämpää kehittää mahdollisimman monimutkaista pykäläviidakkoa ja aukotonta sopimusnivaskaa urakasta, kuin saada lopputuloksesta laadukas ja pitkäikäinen. Mielestäni hyvän lopputuloksen saavuttaminen edellyttää pikemmin hyvää ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä, eikä sitä että osataan tehdä mahdollisimman monimutkaiset ja kaikenkattavat sopimukset ja ohjeistukset, jotta kuka tahansa tohelokin kykenisi niitä seuraamalla naulaamaan laudan kiinni kakkosneloseen oikein päin.

Tuntuu myös siltä että nykyisen voitontavoittelun aikakaudella ammattiylpeys on usein kadonnut ja löytyy paljon urakoitsijoita joiden päätavoite on hyvän rakentamisen laadun ja lopputuloksen sijaan oman voiton maksimointi.

Pyysin jokunen vuosi sitten tarjousta graniittisten kivipaasien asentamiseen portaiksi. Työmaalla kävivät edustajat kahdesta eri firmasta joilta olin pyytänyt tarjousta. Ensimmäinen sanoi että on muutaman tällaisen asentanut, sanoi mistä hän on yleensä tilannut kivet ja mihin hintaan. Kertoi myös työvaiheista ja sanoi miten kustannukset jakautuvat kivimateriaalin ja työn kesken. Toisen urakoitsijan, kivialan firman, edustajat ajoivat pihaan suurella maasturilla ja olivat kovin täynnä itseään. Kaksi karjua joilla kultaketjut keikkuivat kaulassa ja sormukset kiiltelivät sormissa kertoivat olevansa alan asiantuntijoita ja että heillä on parhaat diilit kivituottajien kanssa. Sanoivat että näitä on tehty paljon ja että kyseessä on helppo homma, kunhan pistän nimeni paperiin. Homma tehdään hetkessä kokonaisurakkana. Tarjous oli kolminkertainen ensimmäiseen nähden. Paitsi että sain henkilökohtaisella tasolla epämiellyttävän tunteen viimeisen ryhmän herroista, oli hinta myös pelkkää vedätystä. Samasta työstä kolminkertainen hinta, ei ihme että on varaa kultakäätyihin ja maastureihin. Ihmettelen vain kuka ostaa palveluita noinkin epämääräisiltä tyypeiltä? Toisaalta yksityishenkilöitä on helppo vedättää jos he eivät vertaile tarjouksia ja palvelun tarjoajia. Kun ei vertaile ei voi tietää mikä on yleinen hinta- tai palvelutaso ja mikä on kohtuullista ja mikä ei.

Koska rakennusalalla toimii kirjava joukko tekijöitä, erityisesti urakointipuolella, on ymmärrettävää että halutaan saada aikaiseksi tietynlaiset standardoidut toimintamenetelmät, joiden avulla voidaan työskennellä erilaisten sidosryhmien kanssa. Valitettavaa vain on että se tekee asioista usein niin kovin monimutkaisia ja byrokraattisia.

Kustannusten laskentaa Forella

Kustannuslaskenta on etenkin asiakkaan näkökulmasta yksi projektin tärkeimpiä osa-alueita. On toki hienoa jos suunnitelmasta tulee visionäärinen ja uljas, mutta jos sen toteutus maksaa kolminkertaisesti budjetoituun nähden niin tuskinpa sitä kukaan sellaisenaan haluaa toteuttaa. Suunnittelijakin on siis hyvä olla tietoinen suunnittelunsa kustannusvaikutuksista. Pienemmissä suunnitelmissa, kuten suppeissa pihaprojekteissa tulee ehkä vielä toimeen kynällä ja paperilla tai vähän isommissa pärjää vielä aika pitkälle alkeellisellakin Excel taulukolla, mutta kun suunnittelun skaala kasvaa voi olla hyvä miettiä myös muita vaihtoehtoja kustannusten laskentaan. Tässä voi hyödyntää esimerkiksi Fore järjestelmää, jollaista meille esitteli Tomi Kotala Rapalilta.

Fore järjestelmä on parhaimmillaan suuremman mittakaavan kustannuslaskennassa eikä sillä välttämättä kannata yhden pihasuunnitelman kustannuksia kartoittaa. Keskikokoiseksi hankkeeksi Foren ohjeistossa on määritelty 1-8 miljoonan euron hanke, pieneksi alle 1 miljoonan euron hanke ja erittäin pieneksi alle 300 000 eur hanke. Ei siis mitään senteillä pelaamista. 

Koitin laskea järjestelmällä suunnittelemani pihan pieniä rakennustöitä, jotka sisältävät pensaiden ja muun kasvillisuuden istutusta, tiepohjan parannusta sekä terassin ja pihasaunan rakentamista, mutta tällaiseen Fore ei äkkiseltään tuntunut taipuvan. Olin laskenut Excelillä edellä mainitun hankkeen kustannuksia, ja ajattelin kokeilla päädynkö Forella likimain samaan tulokseen. Koitin ensin Foren Hankeosalaskelmaa (HOLA), mutta sen nimikkeistö oli varsin suurpiirteinen. Esimerkiksi "kasvillisuusalue" nimikettä ai voinut tarkentaa kasvillisuuden tyypin mukaan, vaan se piti määritellä suuralueina neliöittäin. Hinta taisi sisältää kaikki pohjatyöt, koska summa oli varsin suuri. Seuraavaksi kokeilin Rakennusosalaskelmaa (ROLA), joka tarjosi hieman tarkennetun nimikkeistön, muttei kuitenkaan niin tarkkaa (tai yksityiskohtaista) tuoteluetteloa kuin olin itse pohtinut ja jouduin valitsemaan nimikkeitä aika karkealla kädellä. Esimerkiksi pensaat saattoi valita vain kappaleittain tai neliöinä ja tyyppivaihtoehtoina olivat "pensas" tai "pensas havu", mutta sen tarkempaa lajivalintaa ei kyennyt tekemään. Mietin mihin kappalehinta perustuu, koska onhan pensailla toki lajikohtaisia hintaeroja. Erilaisiin rakennelmiin tarvittavaa lautatavaraa tai muita osia ei myöskään voinut yksilöidä sen tarkemmin kuin "Muu rakennusosa, metri" tai "Muu rakennusosa, kpl", minkä jälkeen piti itse asettaa hintataso. Kun yritin lisätä laskelmaan mursketta kapean soratien pintakerroksen uusimiseksi, tyrkytti ohjelma ensimmäiseksi moottoritietä täydellisine rakennekerroksineen. Voitte arvata että hinta oli hunajainen. Kun lopulta sain suurin piirtein Excel laskelmaani vastaavan nimikkeistön kasattua, havaitsin että laskelman loppusumma oli lähes kolminkertainen omaani nähden. Kun aloin tutkia, mitä kaikkea laskelmaan sisältyi, huomasin että kuluja oli merkitty työmaan johtotehtävistä, työmaapalveluista, urakoitsijan yritystehtävistä ja erilaisista varauksista melkoinen summa. Arvelen että kokemattomana käyttäjänä olin ehkä itse osittain lisäillyt näitä omassa projektissani "ylimääräisiä" kustannuksia vahingossa listalle. Voi myös olla että tarkempi tutustuminen järjestelmään avaa uusia ja tarkempia vaihtoehtoja kustannussuunnitteluun, mutta nyt ainakin tuntui siltä että ihan "pikkuruisiin" (alle 100 000 eur) hankkeisiin tämä on ehkä vähän karkea työkalu.

Isommissa hankkeissa Foren käyttö tuntuu perustellulta, koska sillä kyllä pystyy hyvin nopeasti selvittämään karkeat kustannukset jopa megaluokan projekteista. Tomi Kotala otti esimerkiksi junatunnelin Helsingin ja Tallinnan välille ja laski muutamassa minuutissa hankkeen kustannusarvion. En osaa sanoa kuinka hyvin tällainen malli toimii käytännössä (myyjän edustajat toki aina kehuvat tuotteensa toimivuutta), mutta periaate lienee hyvä ja oikeansuuntainen. Jokainen projekti, niin pieni kuin suurikin, sisältää silti koko joukon epävarmuustekijöitä, joihin ei välttämättä voida vaikuttaa tai niitä ennakoida millään laskelmalla tai ohjelmalla. Jos jokin hankkeen osa-alue muuttuu matkan varrella on sen vaikutukset ja muuttuvat kustannukset melko helppoa päivittää Foren kaltaisilla järjestelmillä. Foren etuna voidaan pitää myös sitä että se toimii ns. pilvipalveluna eli siihen päästään käsiksi mistä tahansa ja kenen toimesta tahansa, suunnittelijoiden ja kustannuslaskijoiden ohella siis myös asiakkaat ja muut osalliset pääsevät tarvittaessa myös helposti tutustumaan aineistoon ja laskelmiin. Monipuoliset raportointimahdollisuudet, joilla kustannukset voidaan lajitella esimerkiksi maksajakohtaisesti, lisäävät myös järjestelmän läpinäkyvyyttä ja vähentävät mahdollisia ristiriitoja ja epäselvyyttä maksajapuolella.

Voisin kuvitella että Fore soveltuu parhaiten suuryrityksten, isojen rakennustoimistojen, kuntien ja kaupunkien, ja miksei myös isompien arkkitehtitoimistojen käyttöön. Pienelle toimistolle tai yksittäiselle suunnittelijalle järjestelmä on ehkä hieman ylimitoitettu.

Yksityisyrittäjän projektinhallintaa

Pidin viime keskiviikkona seminaariesitelmän aiheesta "Maisemarakennushankkeen projektinhallintaa yksityisyrittäjän näkökulmasta". Laitan seminaariaineiston Moodleen kunhan sinne saadaan palautusboksi avattua, mutta ajattelin tässä hieman käsitellä samaa aihepiiriä ja mahdollisesti avoimeksi jääneitä kysymyksiä esityksen tiimoilta.

Haastattelin seminaariesitystä varten neljää, pääasiassa yksin toimivaa maisema-arkkitehtiä. Esitin heille etukäteen valmistelemani kysymyspatterin, jonka avulla sain luotua mielikuvaa yksityisyrittäjän toimenkuvasta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Pidin kysymyslistan tarkoituksella melko tiiviinä, koska tämänkin aineiston saaminen vaati jo jonkin verran taivuttelua ja suostuttelua. Tuntui että työkiireiden vuoksi aika ja halukkuus osallistua kyselyyn ei ollut ihan huippuluokkaa. Ymmärrän sen kyllä. En itsekään ole erityisen innoissani osallistumassa kaiken maailman kyselytutkimuksiin ja silloin tällöin postilaatikkoon tupsahtavat "Sinut on valittu edustamaan..." kyselyt menevät usein suoraan roskakoriin. Olen kuitenkin kiitollinen kaikille haastattelemilleni henkilöille heidän tähän tutkimukseen käyttämästään ajasta. Se antoi arvokasta tietoa yksityisyrittäjän uraa harkitseville, kuten minulle. Pääosan selvitetyistä asioista kävin läpi esityksessäni, mutta tässä vielä joitakin mietteitä jotka jäivät esityksessä hieman sivurooliin.

Yksin yrittävän maisema-arkkitehdin työssä on hieman erilaisia haasteita kuin isomman toimiston arjessa. Isommassa toimistossa tehtäviä voidaan jakaa ja periaatteessa kukin työntekijöistä voi erikoistua tiettyyn tehtäväkentän osa-alueeseen. Se jolla supliikki hoituu hyvin vastaa asiakaskontakteista ja neuvotteluista. Jos jollakin on hyvät myyntitaidot voidaan hänen nimittää markkinointivastaavaksi. Joku voi hoitaa juoksevat asiat vastaamalla sähköposteihin ja puheluihin. Suunnittelua voidaan tehdä monessa tasossa. Yksi pohtii suuret linjat ja ideoinnin, toinen hoitaa toteutuspiirustusten raakatyön, kolmas tekee vaikuttavia näkymäkuvia. Neljäs kokoaa kaiken materiaalin ja kasaa paketin valmiiksi asiakkaalle. Taloudellisesti suuntautunut voi hoitaa laskutuksen. Ryhmäpalavereissa avoimia kysymyksiä ja mahdollisia ratkaisumalleja voidaan pohtia yhdessä. Isommilla resursseilla voidaan myös helpommin ottaa osaa suuremman mittaluokan projekteihin. Yksinyrittäjä joutuu suoriutumaan kaikista edellä mainituista toimista itse. Yksinyrittäjällä ei yleensä oleteta olevan myöskään sellaista toimitusvarmuutta kuin suuremmilla toimistoilla. Tämä voi sulkea ovia esimerkiksi kaupunkien kanssa tehtävien puitesopimusten saamiseen, koska pisteytys laskee jos toimitusvarmuudesta on epäselvyyttä. Ja voihan siitä olla. Jos yksinyrittäjä sairastuu projekti ei etene. Yksinyrittäjä ei myöskään voi niin helposti hyödyntää vertaistukea, esimerkiksi kysymällä viereisen tuolin henkilöltä "Mitä mieltä olet tästä?" tai "Olen vähän umpikujassa, olisiko vinkkejä mihin suuntaan kannattaisi jatkaa?".

Mutta nyt riittää yksinyrittäjän lannistaminen. Onhan yksinyrittäjyydessä paljon positiivisiakin seikkoja. Yhtenä parhaista asioista näkisin mahdollisuuden toimia omien aikataulujen mukaan. Se että voi itse määritellä milloin työskentelee, on suuri henkinen plussa. Jos aurinko sattuu paistamaan, niin voi vaikka pistäytyä lähijärvellä uimassa ja jatkaa töitä sitten illemmalla. Joskus oma aikataulutus tarkoittaa pitkiä päiviä, joskus taas luppoaikaa. Joka tapauksessa yksityisyrittäjä vastaa töistä asiakkaan lisäksi vain itselleen. Isossa firmassa tiimin vetäjä joutuu usein vastaamaan myös muista työntekijöistä, siitä että työn laatu on kelvollista ja siitä että kukin työntekijä saa palkkansa. Tämä voi olla etenkin tiimin vetäjälle stressaavaa. Isossa toimistossa aikataulut ovat todennäköisesti myös enemmän sidottuja eikä töitä oikein voine tehdä "silloin kun huvittaa". Yksityisyrittäjä voi reagoida nopeammin muuttuneisiin tilanteisiin, kun koko tiimiä ei tarvitse kerätä kasaan. Työ voi myös olla sujuvampaa kun ei ole niin montaa mielipidettä kuinka suunnittelun pitäisi edetä.

Suuressa toimistossa on jatkuvasti työn alla useita samanaikaisia projekteja. Jos yksityisyrittäjä haluaa jatkuvaa kassavirtaa pitää hänelläkin olla useita päällekkäisiä projekteja. Harva projekti etenee suoraviivaisesti niin että tehdään pari kuukautta töitä ja sitten homma on paketissa. Suunnittelijan työ etenee usein nykäyksittäin, niin että välillä tehdään töitä tiiviisti ja välillä hieman löysempään tahtiin, välillä voi joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja että projektin jokin muu osa-alue on edennyt. Taukoja suunnitteluun aiheutuu esimerkiksi urakkatarjousten odottelusta tai siitä että jonkin suunnitelmavaiheen paperit jäävät pyörimään byrokratian rattaisiin. Projekteissa ylipäätään kaikki osalliset joutuvat usein enemmän tai vähemmän jaksottamaan töitään muiden osapuolien tai olosuhteiden takia. Tämän vuoksi yksinyrittäjänkin on hyvä pyrkiä kiinnittämään itsensä useampaan käynnissä olevaan projektiin.

Yksityisyrittäjältä vaaditaan tietynlaista luonnetta. Vapaus vaatii vastuuta. Jos suunnittelijalla on vaikeuksia pysyä sovituissa aikatauluissa, ymmärtää kokonaisuuksia tai hallita taloutta, niin sitten ei ehkä kannata suunnata yksityisyrittäjän uralle. Vaikka toimisikin yksin on silti hyvä että olisi kollegiaalinen verkosto, johon voi tarvittaessa tukeutua. Vaikka työ opettaa tekijäänsä ja toistuvien työtehtävien tekeminen lisää rutiinia, tulee etenkin tällä alalla vastaan alati muuttuvia tehtäviä, joihin voi joutua luomaan uudenlaisia toimintamalleja ja ratkaisuja.

Sain haastattelemistani yksityisyrittäjistä sellaisen kuvan että he olivat varsin tyytyväisiä tekemiinsä uravalintoihin ja yksin yrittäminen on juuri oikea toimintamalli heille. Kaikki valinnat sisältävät joukon plussia ja miinuksia ja kompromisseja joutuu aina tekemään. Haastattelemani henkilöt kokivat yksin yrittämisen plussat kuitenkin selvästi miinuksia suuremmiksi, eivätkä välttämättä tuntisi oloaan isossa tiimissä yhtä onnelliseksi. Se toimikoon rohkaisuna kaikille yksityisyrittäjän uraa havitteleville. Ei muuta kuin yrittämään...