Typerien määräysten luvattu maa

Välillä tulee mietittyä mihin on kadonnut perinteisen talonpoikaisjärjen käyttö? Tätä järjen tyyppiä voisi ja tulisi soveltaa aika moneen ongelmaan, mutta nykyään taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus että ratkaisuja etsitään muilla tavoin. Esimerkiksi rakentamisessa on tieto ja taito ennen vanhaan kulkenut mestarilta kisällille. Tekemällä on opittu ja samalla työtä sisäistettäessä on virinnyt ammattiylpeys, "se on minun tekemäni ja voin olla siitä ylpeä". Rakennuksista onkin tullut hyvin tehtyjä ja pitkäikäisiä. Myös rakentajan ammattitaito ja ammattiylpeys on ollut kohdillaan. 

Nykyään rakentamisen laatutaso tuntuu kuitenkin laskeneen ja markkinoilla on vaikka minkälaisia urakoitsijoita jotka pyrkivät usein vain pikavoittoihin. Urakoitsijan käyttämillä työntekijöillä ei välttämättä ole alan työtehtävän vaatimaa koulutusta tai osaamista, ammattiylpeydestä puhumattakaan. Tämä on johtanut siihen että tilaajan taholta joudutaan yhä enemmän ohjailemaan urakkaa ja luomaan erilaisia laatukriteereitä, joilla koitetaan varmistaa urakoitsijan työn taso. Samalla rakentamisesta on kuitenkin tehty byrokraattinen sekasotku. Onko tosiaan niin että nykyiset rakentajat ovat niin vastuuttomia tai taitamattomia että tarvitaan julmettu määrä ohjeita, sääntöjä, määräyksiä ja sopimuksia,  jotta jokin rakennusprojekti saada toteutettua? Silti tahtoo tulla välillä sutta ja sekundaa, kuten nykyisten homekoulujen ongelma osoittaa (Yle Uutiset 6.9.2013, Tuotetaanko suomessa sutta ja sekundaa? ja MTV Uutiset 30.0.2014, Yli 90 avustettavaa homekoulua Alavieskasta Ähtäriin). Mihin on kadonnut tekijöiden ammattiylpeys ja timpurin sana, johon voi luottaa?

Kuvalähde: http://is13.snstatic.fi/img/978/1288745005433.jpg

Viime viikolla meille kävi esitelmöimässä rakennuttajakonsultti Marko Pirttijärvi aiheesta "Rakennuttaminen ja urakointi maisemarakennushankkeessa". Kävimme läpi hankintaprosessin vaiheita eli kuulimme esimerkiksi siitä kuinka hankintaprosessi toteutetaan, miten tarjouspyyntöasiakirjat valmistellaan ja kuinka urakoitsijat valitaan tiettyyn hankkeeseen sekä siitä mikä urakkaohjelman ja turvallisuusasiakirjojen merkitys projektissa on. Hankintaprosessi on nykyään monitahoinen prosessi, mihin kuuluu melkoinen määrä eri vaiheita. Erityisen tarkkaa hankintojen tekeminen on julkisissa projekteissa, joiden rahoituksesta on siis yli puolet julkista rahaa. Tällöin Julkinen hankintalaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070348) astuu mukaan kuvaan. Yksityisrahalla teetetyt projektit ovat huomattavasti joustavampia. 

Julkisen hankinnan hankintaprosessi on tarkoin määritelty ja siinä tavoitellaan tasapuolisia ja oikeudenmukaisia toimintamalleja hankkeen eri vaiheissa. Urakoitsijaa valitessa tämä tarkoittaa sitä että tarjouspyyntö pitää määritellä hyvin yksityiskohtaisesti, jotta urakoitsijoilta saadut tarjoukset ovat keskenään mahdollisimman vertailukelpoisia. Silti urakoitsijoiden tai suunnittelijoiden pisteytysjärjestelmä ja sen käyttö herätti paljon keskustelua. Esimerkiksi referensseillä on suuri painoarvo pisteytyksessä, mutta pienillä tai aloittelevilla yrityksillä ei välttämättä ole esittää yhtä kattavaa referenssiluetteloa kuin isolla firmalla. Tämähän ei suinkaan tarkoita sitä että pieni firma olisi huonompi vaihtoehto käsillä olevaan työhön, mutta pisteitä se saa silti heikosti. Myös auktorisoitujen laatujärjestelmien käyttöä kyseenalaistettiin keskusteluissa. Isolla firmalla on paremmat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia virallisia sertifiointeja, mutta ei se tee pienemmästä firmasta yhtään sen huonompaa jos sillä ei ole taloudellisia resursseja toteuttaa niitä, mutta se silti tekee töitä laadullisesti yhtä hyväksi katsotulla tavalla.

Luennolla kuultiin myös mielenkiintoisia kommentteja eroista suunnitelmien ja työmaakäytäntöjen välillä. Työselostus on virallisesti työpiirustusta määräävämpi dokumentti, mutta työmaalla ovat usein kuitenkin ensisijaisesti käytössä juuri työpiirustukset. Ne on helppo pitää mukana vaikka traktorin hytissä ja vilkaista tarpeen tullen, eikä kovin moni työmies ala kahlata pitkää työselostusta läpi kun pitäisi töitäkin tehdä. Myös supertarkkojen piirustusten tuottaminen suunnitteluvaiheessa ei välttämättä ole niin tarpeellista kun työvoima on ammattitaitoista. On aivan turhaa piirtää esimerkiksi korkeuskäyrät sentin välein, kun asfalttimiehet kuitenkin tekevät loppukaadot silmällä ja hienosti se vesi silti valuu oikeaan suuntaan. Suunnitelmien tarkkuustason muuttaminen edellyttäisi kuitenkin urakoitsijan tuntemista, mihin hän pystyy ja millaiset piirustukset hänelle riittävät halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Usein urakoitsija ei kuitenkaan vielä suunnitteluvaiheessa ole tiedossa. Paras vaihtoehto on suunnittelijan ja urakoitsija luottamussuhde, jollaisesta mm. Jyrki puhui kurssin alkupuolella. Luottourakoitsijalle ei välttämättä tarvitse esittää kuin karkeat viitekehykset joiden mukaan urakoitsija toimii suunnittelijan ajatusten jatkeena toteuttaen työn juuri kuten on tarkoitus.

Meille esiteltiin myös esimerkkihanke ja siihen liittyvää dokumentointia. Tehtävänä oli rakentaa muutama jätekatos. Siitä oli luotu 14-sivuinen urakkaohjelma, johon oli kirjattu lähes kaikki mahdolliset asiat maan ja taivaan väliltä. Tekstistä löytyvät kaikenkattavat viittaukset lakiteksteihin, viivästyssakkoihin, vastuisiin, laatuun, turvallisuuteen ja muihin urakkaan mahdollisesti vaikuttaviin tekijöihin. Ymmärrän kyllä että rakennuttajakonsultin roolissa oleva henkilö haluaa korostaa dokumentaation ja pilkunviilauksen tärkeyttä. Lisäähän se hänen töitään. Itse pitäisin tärkeimpänä kuitenkin onnistuneet lopputuloksen saavuttamista eikä siihen mielestäni välttämättä vaadita muuta kuin hyvä tekijä joka on ajatusmaailmaltaan samalla aaltopituudella tilaajan kanssa. Kyllähän ammattitaitoisen timpurin pitäisi pystyä muutama jätekatos pistämään kasaan ilman että siihen tarvitaan kirjanpaksuista sopimus- ja määräyskokoelmaa. Tuntuu että nykyisin prosessi on lopputulosta tärkeämpää. Kunhan kaikki pykälät on täytetty, niin projekti on sitten oikeaoppisesti toteutettu, vaikka lopputulos olisi minkälainen, vrt. homekoulut. Onhan nekin kuitenkin tehty kaikkien byrokraattisten ja hallinnollisten kiemuroiden puolesta laillisesti oikein. Paperipuoli on varmasti ollut kunnossa, mutta kuinkas itse rakentaminen? Välillä tuntuu että tähän prosessiosuuteen laitetaan paljon enemmän aikaa, rahaa ja energiaa kuin varsinaiseen rakennustyöhön. Eihän sen niin pitäisi mennä. Ei kai voi olla tärkeämpää kehittää mahdollisimman monimutkaista pykäläviidakkoa ja aukotonta sopimusnivaskaa urakasta, kuin saada lopputuloksesta laadukas ja pitkäikäinen. Mielestäni hyvän lopputuloksen saavuttaminen edellyttää pikemmin hyvää ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä, eikä sitä että osataan tehdä mahdollisimman monimutkaiset ja kaikenkattavat sopimukset ja ohjeistukset, jotta kuka tahansa tohelokin kykenisi niitä seuraamalla naulaamaan laudan kiinni kakkosneloseen oikein päin.

Tuntuu myös siltä että nykyisen voitontavoittelun aikakaudella ammattiylpeys on usein kadonnut ja löytyy paljon urakoitsijoita joiden päätavoite on hyvän rakentamisen laadun ja lopputuloksen sijaan oman voiton maksimointi.

Pyysin jokunen vuosi sitten tarjousta graniittisten kivipaasien asentamiseen portaiksi. Työmaalla kävivät edustajat kahdesta eri firmasta joilta olin pyytänyt tarjousta. Ensimmäinen sanoi että on muutaman tällaisen asentanut, sanoi mistä hän on yleensä tilannut kivet ja mihin hintaan. Kertoi myös työvaiheista ja sanoi miten kustannukset jakautuvat kivimateriaalin ja työn kesken. Toisen urakoitsijan, kivialan firman, edustajat ajoivat pihaan suurella maasturilla ja olivat kovin täynnä itseään. Kaksi karjua joilla kultaketjut keikkuivat kaulassa ja sormukset kiiltelivät sormissa kertoivat olevansa alan asiantuntijoita ja että heillä on parhaat diilit kivituottajien kanssa. Sanoivat että näitä on tehty paljon ja että kyseessä on helppo homma, kunhan pistän nimeni paperiin. Homma tehdään hetkessä kokonaisurakkana. Tarjous oli kolminkertainen ensimmäiseen nähden. Paitsi että sain henkilökohtaisella tasolla epämiellyttävän tunteen viimeisen ryhmän herroista, oli hinta myös pelkkää vedätystä. Samasta työstä kolminkertainen hinta, ei ihme että on varaa kultakäätyihin ja maastureihin. Ihmettelen vain kuka ostaa palveluita noinkin epämääräisiltä tyypeiltä? Toisaalta yksityishenkilöitä on helppo vedättää jos he eivät vertaile tarjouksia ja palvelun tarjoajia. Kun ei vertaile ei voi tietää mikä on yleinen hinta- tai palvelutaso ja mikä on kohtuullista ja mikä ei.

Koska rakennusalalla toimii kirjava joukko tekijöitä, erityisesti urakointipuolella, on ymmärrettävää että halutaan saada aikaiseksi tietynlaiset standardoidut toimintamenetelmät, joiden avulla voidaan työskennellä erilaisten sidosryhmien kanssa. Valitettavaa vain on että se tekee asioista usein niin kovin monimutkaisia ja byrokraattisia.