Typerien määräysten luvattu maa

Välillä tulee mietittyä mihin on kadonnut perinteisen talonpoikaisjärjen käyttö? Tätä järjen tyyppiä voisi ja tulisi soveltaa aika moneen ongelmaan, mutta nykyään taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus että ratkaisuja etsitään muilla tavoin. Esimerkiksi rakentamisessa on tieto ja taito ennen vanhaan kulkenut mestarilta kisällille. Tekemällä on opittu ja samalla työtä sisäistettäessä on virinnyt ammattiylpeys, "se on minun tekemäni ja voin olla siitä ylpeä". Rakennuksista onkin tullut hyvin tehtyjä ja pitkäikäisiä. Myös rakentajan ammattitaito ja ammattiylpeys on ollut kohdillaan. 

Nykyään rakentamisen laatutaso tuntuu kuitenkin laskeneen ja markkinoilla on vaikka minkälaisia urakoitsijoita jotka pyrkivät usein vain pikavoittoihin. Urakoitsijan käyttämillä työntekijöillä ei välttämättä ole alan työtehtävän vaatimaa koulutusta tai osaamista, ammattiylpeydestä puhumattakaan. Tämä on johtanut siihen että tilaajan taholta joudutaan yhä enemmän ohjailemaan urakkaa ja luomaan erilaisia laatukriteereitä, joilla koitetaan varmistaa urakoitsijan työn taso. Samalla rakentamisesta on kuitenkin tehty byrokraattinen sekasotku. Onko tosiaan niin että nykyiset rakentajat ovat niin vastuuttomia tai taitamattomia että tarvitaan julmettu määrä ohjeita, sääntöjä, määräyksiä ja sopimuksia,  jotta jokin rakennusprojekti saada toteutettua? Silti tahtoo tulla välillä sutta ja sekundaa, kuten nykyisten homekoulujen ongelma osoittaa (Yle Uutiset 6.9.2013, Tuotetaanko suomessa sutta ja sekundaa? ja MTV Uutiset 30.0.2014, Yli 90 avustettavaa homekoulua Alavieskasta Ähtäriin). Mihin on kadonnut tekijöiden ammattiylpeys ja timpurin sana, johon voi luottaa?

Kuvalähde: http://is13.snstatic.fi/img/978/1288745005433.jpg

Viime viikolla meille kävi esitelmöimässä rakennuttajakonsultti Marko Pirttijärvi aiheesta "Rakennuttaminen ja urakointi maisemarakennushankkeessa". Kävimme läpi hankintaprosessin vaiheita eli kuulimme esimerkiksi siitä kuinka hankintaprosessi toteutetaan, miten tarjouspyyntöasiakirjat valmistellaan ja kuinka urakoitsijat valitaan tiettyyn hankkeeseen sekä siitä mikä urakkaohjelman ja turvallisuusasiakirjojen merkitys projektissa on. Hankintaprosessi on nykyään monitahoinen prosessi, mihin kuuluu melkoinen määrä eri vaiheita. Erityisen tarkkaa hankintojen tekeminen on julkisissa projekteissa, joiden rahoituksesta on siis yli puolet julkista rahaa. Tällöin Julkinen hankintalaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070348) astuu mukaan kuvaan. Yksityisrahalla teetetyt projektit ovat huomattavasti joustavampia. 

Julkisen hankinnan hankintaprosessi on tarkoin määritelty ja siinä tavoitellaan tasapuolisia ja oikeudenmukaisia toimintamalleja hankkeen eri vaiheissa. Urakoitsijaa valitessa tämä tarkoittaa sitä että tarjouspyyntö pitää määritellä hyvin yksityiskohtaisesti, jotta urakoitsijoilta saadut tarjoukset ovat keskenään mahdollisimman vertailukelpoisia. Silti urakoitsijoiden tai suunnittelijoiden pisteytysjärjestelmä ja sen käyttö herätti paljon keskustelua. Esimerkiksi referensseillä on suuri painoarvo pisteytyksessä, mutta pienillä tai aloittelevilla yrityksillä ei välttämättä ole esittää yhtä kattavaa referenssiluetteloa kuin isolla firmalla. Tämähän ei suinkaan tarkoita sitä että pieni firma olisi huonompi vaihtoehto käsillä olevaan työhön, mutta pisteitä se saa silti heikosti. Myös auktorisoitujen laatujärjestelmien käyttöä kyseenalaistettiin keskusteluissa. Isolla firmalla on paremmat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia virallisia sertifiointeja, mutta ei se tee pienemmästä firmasta yhtään sen huonompaa jos sillä ei ole taloudellisia resursseja toteuttaa niitä, mutta se silti tekee töitä laadullisesti yhtä hyväksi katsotulla tavalla.

Luennolla kuultiin myös mielenkiintoisia kommentteja eroista suunnitelmien ja työmaakäytäntöjen välillä. Työselostus on virallisesti työpiirustusta määräävämpi dokumentti, mutta työmaalla ovat usein kuitenkin ensisijaisesti käytössä juuri työpiirustukset. Ne on helppo pitää mukana vaikka traktorin hytissä ja vilkaista tarpeen tullen, eikä kovin moni työmies ala kahlata pitkää työselostusta läpi kun pitäisi töitäkin tehdä. Myös supertarkkojen piirustusten tuottaminen suunnitteluvaiheessa ei välttämättä ole niin tarpeellista kun työvoima on ammattitaitoista. On aivan turhaa piirtää esimerkiksi korkeuskäyrät sentin välein, kun asfalttimiehet kuitenkin tekevät loppukaadot silmällä ja hienosti se vesi silti valuu oikeaan suuntaan. Suunnitelmien tarkkuustason muuttaminen edellyttäisi kuitenkin urakoitsijan tuntemista, mihin hän pystyy ja millaiset piirustukset hänelle riittävät halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Usein urakoitsija ei kuitenkaan vielä suunnitteluvaiheessa ole tiedossa. Paras vaihtoehto on suunnittelijan ja urakoitsija luottamussuhde, jollaisesta mm. Jyrki puhui kurssin alkupuolella. Luottourakoitsijalle ei välttämättä tarvitse esittää kuin karkeat viitekehykset joiden mukaan urakoitsija toimii suunnittelijan ajatusten jatkeena toteuttaen työn juuri kuten on tarkoitus.

Meille esiteltiin myös esimerkkihanke ja siihen liittyvää dokumentointia. Tehtävänä oli rakentaa muutama jätekatos. Siitä oli luotu 14-sivuinen urakkaohjelma, johon oli kirjattu lähes kaikki mahdolliset asiat maan ja taivaan väliltä. Tekstistä löytyvät kaikenkattavat viittaukset lakiteksteihin, viivästyssakkoihin, vastuisiin, laatuun, turvallisuuteen ja muihin urakkaan mahdollisesti vaikuttaviin tekijöihin. Ymmärrän kyllä että rakennuttajakonsultin roolissa oleva henkilö haluaa korostaa dokumentaation ja pilkunviilauksen tärkeyttä. Lisäähän se hänen töitään. Itse pitäisin tärkeimpänä kuitenkin onnistuneet lopputuloksen saavuttamista eikä siihen mielestäni välttämättä vaadita muuta kuin hyvä tekijä joka on ajatusmaailmaltaan samalla aaltopituudella tilaajan kanssa. Kyllähän ammattitaitoisen timpurin pitäisi pystyä muutama jätekatos pistämään kasaan ilman että siihen tarvitaan kirjanpaksuista sopimus- ja määräyskokoelmaa. Tuntuu että nykyisin prosessi on lopputulosta tärkeämpää. Kunhan kaikki pykälät on täytetty, niin projekti on sitten oikeaoppisesti toteutettu, vaikka lopputulos olisi minkälainen, vrt. homekoulut. Onhan nekin kuitenkin tehty kaikkien byrokraattisten ja hallinnollisten kiemuroiden puolesta laillisesti oikein. Paperipuoli on varmasti ollut kunnossa, mutta kuinkas itse rakentaminen? Välillä tuntuu että tähän prosessiosuuteen laitetaan paljon enemmän aikaa, rahaa ja energiaa kuin varsinaiseen rakennustyöhön. Eihän sen niin pitäisi mennä. Ei kai voi olla tärkeämpää kehittää mahdollisimman monimutkaista pykäläviidakkoa ja aukotonta sopimusnivaskaa urakasta, kuin saada lopputuloksesta laadukas ja pitkäikäinen. Mielestäni hyvän lopputuloksen saavuttaminen edellyttää pikemmin hyvää ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä, eikä sitä että osataan tehdä mahdollisimman monimutkaiset ja kaikenkattavat sopimukset ja ohjeistukset, jotta kuka tahansa tohelokin kykenisi niitä seuraamalla naulaamaan laudan kiinni kakkosneloseen oikein päin.

Tuntuu myös siltä että nykyisen voitontavoittelun aikakaudella ammattiylpeys on usein kadonnut ja löytyy paljon urakoitsijoita joiden päätavoite on hyvän rakentamisen laadun ja lopputuloksen sijaan oman voiton maksimointi.

Pyysin jokunen vuosi sitten tarjousta graniittisten kivipaasien asentamiseen portaiksi. Työmaalla kävivät edustajat kahdesta eri firmasta joilta olin pyytänyt tarjousta. Ensimmäinen sanoi että on muutaman tällaisen asentanut, sanoi mistä hän on yleensä tilannut kivet ja mihin hintaan. Kertoi myös työvaiheista ja sanoi miten kustannukset jakautuvat kivimateriaalin ja työn kesken. Toisen urakoitsijan, kivialan firman, edustajat ajoivat pihaan suurella maasturilla ja olivat kovin täynnä itseään. Kaksi karjua joilla kultaketjut keikkuivat kaulassa ja sormukset kiiltelivät sormissa kertoivat olevansa alan asiantuntijoita ja että heillä on parhaat diilit kivituottajien kanssa. Sanoivat että näitä on tehty paljon ja että kyseessä on helppo homma, kunhan pistän nimeni paperiin. Homma tehdään hetkessä kokonaisurakkana. Tarjous oli kolminkertainen ensimmäiseen nähden. Paitsi että sain henkilökohtaisella tasolla epämiellyttävän tunteen viimeisen ryhmän herroista, oli hinta myös pelkkää vedätystä. Samasta työstä kolminkertainen hinta, ei ihme että on varaa kultakäätyihin ja maastureihin. Ihmettelen vain kuka ostaa palveluita noinkin epämääräisiltä tyypeiltä? Toisaalta yksityishenkilöitä on helppo vedättää jos he eivät vertaile tarjouksia ja palvelun tarjoajia. Kun ei vertaile ei voi tietää mikä on yleinen hinta- tai palvelutaso ja mikä on kohtuullista ja mikä ei.

Koska rakennusalalla toimii kirjava joukko tekijöitä, erityisesti urakointipuolella, on ymmärrettävää että halutaan saada aikaiseksi tietynlaiset standardoidut toimintamenetelmät, joiden avulla voidaan työskennellä erilaisten sidosryhmien kanssa. Valitettavaa vain on että se tekee asioista usein niin kovin monimutkaisia ja byrokraattisia.

Kustannusten laskentaa Forella

Kustannuslaskenta on etenkin asiakkaan näkökulmasta yksi projektin tärkeimpiä osa-alueita. On toki hienoa jos suunnitelmasta tulee visionäärinen ja uljas, mutta jos sen toteutus maksaa kolminkertaisesti budjetoituun nähden niin tuskinpa sitä kukaan sellaisenaan haluaa toteuttaa. Suunnittelijakin on siis hyvä olla tietoinen suunnittelunsa kustannusvaikutuksista. Pienemmissä suunnitelmissa, kuten suppeissa pihaprojekteissa tulee ehkä vielä toimeen kynällä ja paperilla tai vähän isommissa pärjää vielä aika pitkälle alkeellisellakin Excel taulukolla, mutta kun suunnittelun skaala kasvaa voi olla hyvä miettiä myös muita vaihtoehtoja kustannusten laskentaan. Tässä voi hyödyntää esimerkiksi Fore järjestelmää, jollaista meille esitteli Tomi Kotala Rapalilta.

Fore järjestelmä on parhaimmillaan suuremman mittakaavan kustannuslaskennassa eikä sillä välttämättä kannata yhden pihasuunnitelman kustannuksia kartoittaa. Keskikokoiseksi hankkeeksi Foren ohjeistossa on määritelty 1-8 miljoonan euron hanke, pieneksi alle 1 miljoonan euron hanke ja erittäin pieneksi alle 300 000 eur hanke. Ei siis mitään senteillä pelaamista. 

Koitin laskea järjestelmällä suunnittelemani pihan pieniä rakennustöitä, jotka sisältävät pensaiden ja muun kasvillisuuden istutusta, tiepohjan parannusta sekä terassin ja pihasaunan rakentamista, mutta tällaiseen Fore ei äkkiseltään tuntunut taipuvan. Olin laskenut Excelillä edellä mainitun hankkeen kustannuksia, ja ajattelin kokeilla päädynkö Forella likimain samaan tulokseen. Koitin ensin Foren Hankeosalaskelmaa (HOLA), mutta sen nimikkeistö oli varsin suurpiirteinen. Esimerkiksi "kasvillisuusalue" nimikettä ai voinut tarkentaa kasvillisuuden tyypin mukaan, vaan se piti määritellä suuralueina neliöittäin. Hinta taisi sisältää kaikki pohjatyöt, koska summa oli varsin suuri. Seuraavaksi kokeilin Rakennusosalaskelmaa (ROLA), joka tarjosi hieman tarkennetun nimikkeistön, muttei kuitenkaan niin tarkkaa (tai yksityiskohtaista) tuoteluetteloa kuin olin itse pohtinut ja jouduin valitsemaan nimikkeitä aika karkealla kädellä. Esimerkiksi pensaat saattoi valita vain kappaleittain tai neliöinä ja tyyppivaihtoehtoina olivat "pensas" tai "pensas havu", mutta sen tarkempaa lajivalintaa ei kyennyt tekemään. Mietin mihin kappalehinta perustuu, koska onhan pensailla toki lajikohtaisia hintaeroja. Erilaisiin rakennelmiin tarvittavaa lautatavaraa tai muita osia ei myöskään voinut yksilöidä sen tarkemmin kuin "Muu rakennusosa, metri" tai "Muu rakennusosa, kpl", minkä jälkeen piti itse asettaa hintataso. Kun yritin lisätä laskelmaan mursketta kapean soratien pintakerroksen uusimiseksi, tyrkytti ohjelma ensimmäiseksi moottoritietä täydellisine rakennekerroksineen. Voitte arvata että hinta oli hunajainen. Kun lopulta sain suurin piirtein Excel laskelmaani vastaavan nimikkeistön kasattua, havaitsin että laskelman loppusumma oli lähes kolminkertainen omaani nähden. Kun aloin tutkia, mitä kaikkea laskelmaan sisältyi, huomasin että kuluja oli merkitty työmaan johtotehtävistä, työmaapalveluista, urakoitsijan yritystehtävistä ja erilaisista varauksista melkoinen summa. Arvelen että kokemattomana käyttäjänä olin ehkä itse osittain lisäillyt näitä omassa projektissani "ylimääräisiä" kustannuksia vahingossa listalle. Voi myös olla että tarkempi tutustuminen järjestelmään avaa uusia ja tarkempia vaihtoehtoja kustannussuunnitteluun, mutta nyt ainakin tuntui siltä että ihan "pikkuruisiin" (alle 100 000 eur) hankkeisiin tämä on ehkä vähän karkea työkalu.

Isommissa hankkeissa Foren käyttö tuntuu perustellulta, koska sillä kyllä pystyy hyvin nopeasti selvittämään karkeat kustannukset jopa megaluokan projekteista. Tomi Kotala otti esimerkiksi junatunnelin Helsingin ja Tallinnan välille ja laski muutamassa minuutissa hankkeen kustannusarvion. En osaa sanoa kuinka hyvin tällainen malli toimii käytännössä (myyjän edustajat toki aina kehuvat tuotteensa toimivuutta), mutta periaate lienee hyvä ja oikeansuuntainen. Jokainen projekti, niin pieni kuin suurikin, sisältää silti koko joukon epävarmuustekijöitä, joihin ei välttämättä voida vaikuttaa tai niitä ennakoida millään laskelmalla tai ohjelmalla. Jos jokin hankkeen osa-alue muuttuu matkan varrella on sen vaikutukset ja muuttuvat kustannukset melko helppoa päivittää Foren kaltaisilla järjestelmillä. Foren etuna voidaan pitää myös sitä että se toimii ns. pilvipalveluna eli siihen päästään käsiksi mistä tahansa ja kenen toimesta tahansa, suunnittelijoiden ja kustannuslaskijoiden ohella siis myös asiakkaat ja muut osalliset pääsevät tarvittaessa myös helposti tutustumaan aineistoon ja laskelmiin. Monipuoliset raportointimahdollisuudet, joilla kustannukset voidaan lajitella esimerkiksi maksajakohtaisesti, lisäävät myös järjestelmän läpinäkyvyyttä ja vähentävät mahdollisia ristiriitoja ja epäselvyyttä maksajapuolella.

Voisin kuvitella että Fore soveltuu parhaiten suuryrityksten, isojen rakennustoimistojen, kuntien ja kaupunkien, ja miksei myös isompien arkkitehtitoimistojen käyttöön. Pienelle toimistolle tai yksittäiselle suunnittelijalle järjestelmä on ehkä hieman ylimitoitettu.

Yksityisyrittäjän projektinhallintaa

Pidin viime keskiviikkona seminaariesitelmän aiheesta "Maisemarakennushankkeen projektinhallintaa yksityisyrittäjän näkökulmasta". Laitan seminaariaineiston Moodleen kunhan sinne saadaan palautusboksi avattua, mutta ajattelin tässä hieman käsitellä samaa aihepiiriä ja mahdollisesti avoimeksi jääneitä kysymyksiä esityksen tiimoilta.

Haastattelin seminaariesitystä varten neljää, pääasiassa yksin toimivaa maisema-arkkitehtiä. Esitin heille etukäteen valmistelemani kysymyspatterin, jonka avulla sain luotua mielikuvaa yksityisyrittäjän toimenkuvasta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Pidin kysymyslistan tarkoituksella melko tiiviinä, koska tämänkin aineiston saaminen vaati jo jonkin verran taivuttelua ja suostuttelua. Tuntui että työkiireiden vuoksi aika ja halukkuus osallistua kyselyyn ei ollut ihan huippuluokkaa. Ymmärrän sen kyllä. En itsekään ole erityisen innoissani osallistumassa kaiken maailman kyselytutkimuksiin ja silloin tällöin postilaatikkoon tupsahtavat "Sinut on valittu edustamaan..." kyselyt menevät usein suoraan roskakoriin. Olen kuitenkin kiitollinen kaikille haastattelemilleni henkilöille heidän tähän tutkimukseen käyttämästään ajasta. Se antoi arvokasta tietoa yksityisyrittäjän uraa harkitseville, kuten minulle. Pääosan selvitetyistä asioista kävin läpi esityksessäni, mutta tässä vielä joitakin mietteitä jotka jäivät esityksessä hieman sivurooliin.

Yksin yrittävän maisema-arkkitehdin työssä on hieman erilaisia haasteita kuin isomman toimiston arjessa. Isommassa toimistossa tehtäviä voidaan jakaa ja periaatteessa kukin työntekijöistä voi erikoistua tiettyyn tehtäväkentän osa-alueeseen. Se jolla supliikki hoituu hyvin vastaa asiakaskontakteista ja neuvotteluista. Jos jollakin on hyvät myyntitaidot voidaan hänen nimittää markkinointivastaavaksi. Joku voi hoitaa juoksevat asiat vastaamalla sähköposteihin ja puheluihin. Suunnittelua voidaan tehdä monessa tasossa. Yksi pohtii suuret linjat ja ideoinnin, toinen hoitaa toteutuspiirustusten raakatyön, kolmas tekee vaikuttavia näkymäkuvia. Neljäs kokoaa kaiken materiaalin ja kasaa paketin valmiiksi asiakkaalle. Taloudellisesti suuntautunut voi hoitaa laskutuksen. Ryhmäpalavereissa avoimia kysymyksiä ja mahdollisia ratkaisumalleja voidaan pohtia yhdessä. Isommilla resursseilla voidaan myös helpommin ottaa osaa suuremman mittaluokan projekteihin. Yksinyrittäjä joutuu suoriutumaan kaikista edellä mainituista toimista itse. Yksinyrittäjällä ei yleensä oleteta olevan myöskään sellaista toimitusvarmuutta kuin suuremmilla toimistoilla. Tämä voi sulkea ovia esimerkiksi kaupunkien kanssa tehtävien puitesopimusten saamiseen, koska pisteytys laskee jos toimitusvarmuudesta on epäselvyyttä. Ja voihan siitä olla. Jos yksinyrittäjä sairastuu projekti ei etene. Yksinyrittäjä ei myöskään voi niin helposti hyödyntää vertaistukea, esimerkiksi kysymällä viereisen tuolin henkilöltä "Mitä mieltä olet tästä?" tai "Olen vähän umpikujassa, olisiko vinkkejä mihin suuntaan kannattaisi jatkaa?".

Mutta nyt riittää yksinyrittäjän lannistaminen. Onhan yksinyrittäjyydessä paljon positiivisiakin seikkoja. Yhtenä parhaista asioista näkisin mahdollisuuden toimia omien aikataulujen mukaan. Se että voi itse määritellä milloin työskentelee, on suuri henkinen plussa. Jos aurinko sattuu paistamaan, niin voi vaikka pistäytyä lähijärvellä uimassa ja jatkaa töitä sitten illemmalla. Joskus oma aikataulutus tarkoittaa pitkiä päiviä, joskus taas luppoaikaa. Joka tapauksessa yksityisyrittäjä vastaa töistä asiakkaan lisäksi vain itselleen. Isossa firmassa tiimin vetäjä joutuu usein vastaamaan myös muista työntekijöistä, siitä että työn laatu on kelvollista ja siitä että kukin työntekijä saa palkkansa. Tämä voi olla etenkin tiimin vetäjälle stressaavaa. Isossa toimistossa aikataulut ovat todennäköisesti myös enemmän sidottuja eikä töitä oikein voine tehdä "silloin kun huvittaa". Yksityisyrittäjä voi reagoida nopeammin muuttuneisiin tilanteisiin, kun koko tiimiä ei tarvitse kerätä kasaan. Työ voi myös olla sujuvampaa kun ei ole niin montaa mielipidettä kuinka suunnittelun pitäisi edetä.

Suuressa toimistossa on jatkuvasti työn alla useita samanaikaisia projekteja. Jos yksityisyrittäjä haluaa jatkuvaa kassavirtaa pitää hänelläkin olla useita päällekkäisiä projekteja. Harva projekti etenee suoraviivaisesti niin että tehdään pari kuukautta töitä ja sitten homma on paketissa. Suunnittelijan työ etenee usein nykäyksittäin, niin että välillä tehdään töitä tiiviisti ja välillä hieman löysempään tahtiin, välillä voi joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja että projektin jokin muu osa-alue on edennyt. Taukoja suunnitteluun aiheutuu esimerkiksi urakkatarjousten odottelusta tai siitä että jonkin suunnitelmavaiheen paperit jäävät pyörimään byrokratian rattaisiin. Projekteissa ylipäätään kaikki osalliset joutuvat usein enemmän tai vähemmän jaksottamaan töitään muiden osapuolien tai olosuhteiden takia. Tämän vuoksi yksinyrittäjänkin on hyvä pyrkiä kiinnittämään itsensä useampaan käynnissä olevaan projektiin.

Yksityisyrittäjältä vaaditaan tietynlaista luonnetta. Vapaus vaatii vastuuta. Jos suunnittelijalla on vaikeuksia pysyä sovituissa aikatauluissa, ymmärtää kokonaisuuksia tai hallita taloutta, niin sitten ei ehkä kannata suunnata yksityisyrittäjän uralle. Vaikka toimisikin yksin on silti hyvä että olisi kollegiaalinen verkosto, johon voi tarvittaessa tukeutua. Vaikka työ opettaa tekijäänsä ja toistuvien työtehtävien tekeminen lisää rutiinia, tulee etenkin tällä alalla vastaan alati muuttuvia tehtäviä, joihin voi joutua luomaan uudenlaisia toimintamalleja ja ratkaisuja.

Sain haastattelemistani yksityisyrittäjistä sellaisen kuvan että he olivat varsin tyytyväisiä tekemiinsä uravalintoihin ja yksin yrittäminen on juuri oikea toimintamalli heille. Kaikki valinnat sisältävät joukon plussia ja miinuksia ja kompromisseja joutuu aina tekemään. Haastattelemani henkilöt kokivat yksin yrittämisen plussat kuitenkin selvästi miinuksia suuremmiksi, eivätkä välttämättä tuntisi oloaan isossa tiimissä yhtä onnelliseksi. Se toimikoon rohkaisuna kaikille yksityisyrittäjän uraa havitteleville. Ei muuta kuin yrittämään...