Lotta Suominen kertoi viime viikolla Helsingin kaupungin julkisten hankintojen periaatteista. Julkisen tilaajan eli tässä tapauksessa Helsingin kaupungin on noudatettava hankinnoissaan hankintalakia, asetuksia ja erilaisia sopimusehtoja, joissa määritellään kuinka hankinnat tulee toteuttaa. Jos hankinta on pieni (alle 30 000 eur), voidaan se tehdä suorahankintana kilpailuttamalla (tarjous- tai suunnittelukilpailu). Suurempien hankintojen pääperiaatteena on pyytää tarjous palvelun tuottajalta. Tarjouspyyntö voidaan esittää julkisesti tai vain valituille joukolle tai sitten palvelun tuottajien kanssa voidaan neuvotella parhaan tarjouksen saamiseksi. Kun tarjoukset on saatu alkaa niiden seulominen mitä moninaisimpien kriteerien perusteella. Tarjouksien paremmuutta arvioitaessa käytetään erilaisia pisteytysjärjestelmiä ja referenssitietoja. Jos tarjouksen antaja on unohtanut jonkin muotoseikan tarjouksesta tai selvitys poikkeaa sisällöltään jollain tapaa vaaditusta, tarjous on liian halpa tai aikatauluista lipsutaan, niin tarjous hylätään automaattisesti. Tarjouksien hyväksymisessä hinta on ensisijainen valintakriteeri 60% painoarvolla laadun jäädessä toiselle sijalle. Kun sopiva kandidaatti on arvioinnin jälkeen löytynyt pitää tilaajan perustella valintansa kirjallisesti ja julkisesti, jotta muutkin osapuolet voivat todeta oliko kilpailu rehtiä.
Mitä isommasta toimijasta on tilaajan tapauksessa kysymys sitä hankalammalta ja monimutkaisemmalta vaikuttaa vuokaavio jota suunnitelmien tilaamisessa käytetään. Kun kyseessä on Helsingin kaupunki on toimintamalli hyvinkin tarkasti määritelty eikä siinä tilaajan edustaja pysty juuri vapaata tahtoa tai ennakkoon olemassa olevaa henkilökohtaista tietoa hyödyntämään. Isossa organisaatiossa voi tietysti olla useita eri tahoja jotka ovat tekemisissä suunnitelmien tilaamisen kanssa. Jotta prosessista saataisiin mahdollisimman tasapuolinen ja henkilöstä riippumaton tulee ohjeiden, valintatapojen ja sopimusehtojen olla varsin tarkkaan määriteltyjä ja mahdollisimman yksiselitteisiä. Tarkkaan määriteltyjen toimintamallien taustalla on varmasi ajatus siitä että kiinteitä menettelytapoja noudattamalla tilaamisesta voidaan tehdä avoimempaa, tasapuolisempaa ja selkeämpää. Tämä varmasti antaakin mielikuvan että kaikkia suunnittelun toteuttajia pyritään kohtelemaan puolueettomasti ja samoilla kriteereillä. Pitääkö kaikkia sitten kohdella tasapuolisesti? Jos esimerkiksi entuudestaan tiedetään että firma A tekee laadukasta jälkeä reilulla hinnalla, mutta firma B:n omistaja on velmu, joka aina pyrkii menemään siitä missä aita on matalin ja laatukin on vähän sitä sun tätä. Tällainen "perstuntuma" on usein hyvä mittari, mutta sitä on vaikea perustella julkisesti. Reilun pelin hengessä molemmille siis annetaan samat mahdollisuudet eikä ennakkoaavistusta tai -tietoa huomioida. Kun itse teen sopimuksia jonkun kanssa painaa tuo "perstuntuma" vaakakupissa aika paljon. Jos sopijaosapuolta on suositeltu ja saan hänestä reilun kuvan on se usein tärkeämpää kuin pelkkä hinta tai annetut lupaukset. Yksilönä minulla on tähän oikeus ja mahdollisuus. Kaupungin tapauksessa tilanne on toinen. Jos kaupunki alkaisi tehdä sopimuksia vain "hyvien tyyppien kanssa", alettaisiin hyvin nopeasti puhua "hyvä veli" järjestelmästä ja syrjimisestä. Kaupunki on siis pakotettu käyttämään järjestelmää, joka ei välttämättä tuota parasta lopputulosta. Järjestelmä ei siis takaa että tehtävään palkattaisiin paras suunnittelija tai halvin. Vaikka tarkoin määritellyllä hankintajärjestelmällä pyritään tasapuoliseen ja avoimeen kohteluun, syrjii pisteytysjärjestelmä osaa suunnittelun tarjoajista kuitenkin muita enemmän. Yksittäisen toimijan on vaikea päästä sisälle kaupungin tekemiin puitesopimuksiin, koska pienien firmojen toimitusvarmuus ei ole isojen firmojen luokkaa, mikä vähentää pisteitä taulukkolaskennassa.
Jotenkin karsastan näitä isoja kuvioita. Pilkuntarkasti määriteltyihin toimintamalleihin tutustumalla tulee väkisinkin mielikuva että tässä mennään nyt vaikeimman kautta. Suunnittelun tarjoajan tulisi varsinaisen suunnittelun lisäksi olla hyvä tekemään sopimuksia, tekemään tarjouksia, laskelmaan kustannuksia, neuvottelemaan ja lukemaan pienellä präntättyä tekstiä. Kyllä, kyllä... kaikki tämä kuuluu kyllä suunnittelutoimiston arkeen, mutta harmillisen paljon se vie työajasta ja siitä "todellisesta suunnittelusta". Isossa firmassa on ehkä kuhunkin osa-alueeseen erikoistunut henkilö, mutta pienemmässä firmassa kaikki tehtävät ovat pahimmillaan yhden henkilön varassa. Eikö asioita voisi tehdä vähän yksinkertaisemmin ja suoraviivaisemmin? Mielikuvat voivat tietysti johtua toiveesta että asiat voitaisiin hoitaa myös reilun pelin hengessä vain annetun sanan ja kädenpuristuksen voimalla. Tiedän toki että tämä on nykymaailmassa kovin naiivi olettamus. Oman edun tavoittelun on nykyaikana kovin yleistä ja yhä enemmän löytyy sellaisia firmoja ja ihmisiä jotka menevät siitä mistä aita on matalin ja ellei jotain ole sovittu mustaa valkoisella, niin siitä voidaan luistaa ja kieroilla irti. Näistä voi lukea lehdistä lähes päivittäin. Luvataan enemmän kuin voidaan toimittaa, aikataulut lipsuvat, laatu on heikkoa, kustannukset karkaavat käsistä jne. Tarvitsemme siis varmaan jatkossakin standardoituja toimintamalleja ja viilattuja sopimuksia suunnittelun tai minkä tahansa muunkin projektin yhteydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti